Taistelu Äyräpään kirkonmäellä

Katselin taas - ties monennenko kerran - Pekka Parikan elokuvan Talvisota. Tästä seurasi mielenkiintoinen tutkimusmatka Äyräpään taisteluun. Yllätyksekseni taistelu, tai pikemminkin sen seuraukset, liittyvät kotikaupunkini Varkauden seurakuntaan. Tässä kävi juuri niin kuin usein käy. Alat sattumalta etsimään lisätietoja jostain asiasta ja yksi sivu johtaa toiseen ja kohta huomaatkin uponneesi syvälle aiheeseen. Mutta ei se mitään. Sitähän tämä tutkimusmatkailu parhaimmillaan on. Aihekin on oikein sopiva, kun itsenäisyyspäivä on taas käsillä.

En ole sota-asiantuntija, joten mitään varsinaista sota-analyysia ei ole luvassa. Talvisota -elokuvassa oli kuitenkin muutama asia, jotka herättivät mielenkiintoni ja läksin etsimään lisätietoja taistelusta.

Taistelu Äyräpään kirkonmäen valtauksesta käytiin maaliskuun 5. päivä 1940. Elokuvassa on virheellistä tietoa siitä, että nurmolaisista miehistä koostuva kevyt joukkue olisi myöhästynyt rynnäköstä kirkonmäelle ja joutuivat siksi suoraan venäläisten tulitukseen. 

Äyräpää kartalla. Karttakeskus.

Wikipedia kertoo tilanteesta seuraavaa: "Kello 5.50 suomalaisten tykistö ampui hyökkäyksen lähtölaukaukset. Kranaatteja ammuttiin vain 10-12 kappaletta, vaikka vahvemmasta tykistökeskityksestä oli ollut aiemmin puhetta. Kun kranaattituli loppui, komensi luutnantti Peltola eskadroonan hyökkäykseen. Kukkulalla olleen I joukkueen edessä olikin hyökkäysmaastona aukea, jota ei oltu yön pimeydessä huomattu. Heti hyökkäyksen alettua yhteydet menivät poikki. Venäläisten tykistö- ja tuliasetulitus oli raivoisaa ja klo 8 tuli komentopaikalle tieto, että koko eskadroona tuhoutuu, jos hyökkäystä vielä jatketaan. Komentajan antamaa vetäytymiskäskyä ei saatu kuitenkaan vietyä eteenpäin." Sama tieto löytyy myös Jalkaväkirykmentti 23 sotapäiväkirjasta.

Äyräpään kirkonmäen taistelussa kaatui 44 nurmolaista ja kymmeniä haavoittui. Koko päivän aikana kaatui yli 80 eteläpohjanmaalaista miestä. Tämä oli yksi Talvisodan verisimmistä taisteluista. Katastrofi oli valtava, koska yhtä aikaa kaatui näin suuri määrä saman pitäjän miehiä. Suurin, yhden pitäjän menetys, koettiin seuraavana päivänä 6.3.1940 Petäjäsaaren taistelussa, jossa kaatui 46 rantasalmelaista miestä. Näiden taistelujen jälkeen miehiä pyrittiin hajauttamaan niin, että kaikki saman kylän miehet eivät olisi samassa taistelussa. 

Arkkitehti Oiva Kallion suunnittelema
Äyräpään lut. kirkko (1934). 
Kuva: Eelis Tossavainen, Museovirasto, Finna.

Miten Äyräpää sitten liittyy Varkauden seurakuntaan? Kun Suomi menetti Karjalan Kannaksen, niin yli 400 000 evakkoa siirrettiin alueelta muihin Suomen kuntiin. Äyräpäässä oli Ahlströmin Suursaaren saha, joten äyräpääläisiä evakkoja päätyi luontevasti töihin Varkauden tehtaille. 

Äyräpään kirkosta onnistuttiin evakuoimaan kaksi isoa hopeista ehtoollisastiaa, hopeinen ehtoollismalja, ehtoollisleipärasia, ehtoollisleipälautanen, kalkkiliinaristikko, musta ja violetti messukasukka, kaksi albaa, kaksi papinkappaa, alttarivaate (missä teksti, Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu), alttaripöydän kirjaliina, musta paastonaikainen suruverho ja kalkkiliina. Kaikki muu tuhoutui kirkon mukana. 

Äyräpään kirkon rauniot.
Kuva: Viljo Pietinen, 1941. Sotamuseo, Finna.

Äyräpään seurakunnan edustajat luovuttivat Varkauden seurakunnalle arvokkaan ehtoolliskaluston ja kirkkotekstiilit 31.12.1949. Ehtoollisvälineet ovat edelleen käytössä Varkauden pääkirkossa. Kirkkotekstiilit ovat nähtävissä pääkirkon eteisaulassa.

Äyräpään kirkon messukasukat.
Kuva: Merja Vihanto, 3.12.2023.

Lähteet:

Finna, Äyräpään luterilainen kirkko: Äyräpää kirkko | Hakutulokset | Finna.fi

Kansallisarkisto JR 23 sotapäiväkirja 5.3.1940: Sotapäiväkirjat-kokoelma - SPK 1173 Jalkaväkirykmentti 23, 27.2.1940 - 6.3.1940 1940-1940, kuva 6 (digihakemisto.net)

Kevyt osasto 8, Nurmon eskadroona: Kevyt osasto 8 (talvisota) – Wikipedia

Iltasanomat: 44 kuollutta, 30 haavoittunutta ja Nurmon musertava tragedia – Kevyt Osasto 8:n hyökkäyksestä tuli hetkessä koko talvisodan pahimpia verilöylyjä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Sotapolku, Jalkaväkirykmentti 23 Seinäjoelta Laatokan rannalle: Sotapolku.fi - Jalkaväkirykmentti 23

Sotapolku, Äyräpään kirkonmäen taistelu: Sotapolku.fi - Äyräpään kirkonmäki, verinen taistelu

Varkauden seurakunta: Historia - Varkauden seurakunta

Äyräpään kirkko: Äyräpään kirkko – Wikipedia

Äyräpää: Äyräpää – Wikipedia

Tekoäly sukututkimuksen apuna, Anna Stiina Winckin kihlaus 1814

Täytyy sanoa, että kovasti mieltä kutkuttaa mitä kaikkea mahdollisuuksia tekoäly tuokaan sukututkimuksen avuksi. Onhan tämä ollut käytettävissä jo jonkun aikaa, mutta nyt vasta ehdin itse kokeilemaan sitä. Näyttää siltä. että tekoälystä on erityisen suuri apu vanhojen käsialojen ja tekstien tulkitsemisessa. Tällä saralla riittääkin haasteita ainakin minulle. 

Yksi sukututkijan aarreaitoista on Kansalliskirjasto ja digitoidut sanomalehdet. Niitä tulee selailtua varsin usein ja yllättävän paljon sieltä löytyy aineistoa myös omiin tutkimuksiin. Jokin aika sitten kokeilin onneani kun etsin tietoja isoisoisoisotädistäni Anna Stiina Winckistä. Yllätys oli melkoinen, kun vastaan tuli Åbo Allmänna Tidning vuodelta 1814. Lehdessä oli kuulutus sotilaantytär Anna Winckin ja renki Yrjö Kallenpoika Luukkasen kuulutuksista.  Kyseessä oli juuri etsimäni henkilö ja tämä ilmoitus on takuulla vanhin sukuani koskeva lehtijuttu. 

Anna Stiina syntyi 14.3.1795 Sulkavan Partalassa. Hänen vanhempansa olivat ruotusotilas Pietari Winck (kts. Pietari Winckin sota) ja Kaisa Paulintytär Kasanen. Pietarilla ja Kaisalla oli yhdeksän lasta, joista ainakin Paavo, Anna Stiina ja Kalle varttuivat aikuisiksi. Neljä lasta kuoli alle kymmenenvuotiaina, mikä ei ollut sinänsä mitenkään epätavallista. 

Anna Stiina on varsin nuori kuulutuksen aikana, vasta 19-vuotias. Useimmiten talonpoikaisnaiset avioituivat huomattavasti vanhempina. Syy varhaiselle naimisiinmenolle oli se, että Anna Stiina oli odotti lasta. Esikoistytär Anna Kaisa syntyi 18.6.1815. 

Tämän virallisessa lehdessä olleen ilmoituksen aikana Anna Stiina oli siis jo raskaana. Yrjön ja Annan nimet löytyivät tekstistä helposti ja muutama irtosana, mutta mitäpä koko ilmoitus pitää sisällään? Tähän tulee tekoäly avuksi. Alla olevassa kuvassa on kuulutustieto, joka näkynee parhaiten mobiililaitteella, jolloin sitä voi zoomata. Annaa ja Yrjöä koskeva tietoa on toinen kappale.

Åbo Allmänna Tidning 10.12.1814 nro 145
Kansallisarkisto.

Kokeilin ensin Transkribus -ohjelmaa. Transkribus on tarkoitettu historiallisten tekstien tunnistukseen ja onkin tosi kätevä siinä. Sillä voi ensin kääntää vanhan tekstin nykyaikaisempaan muotoon, jolloin sen tulkinta helpottuu. Ilmeisesti tämä vanha lehtileike oli sen verran huonosto tunnistettavissa, että en saanut tekstistä mitään järjellistä irti. Seuraava vaihe oli se, että kirjoitin tekstin ruotsiksi wordiin niin hyvin kuin osasin sitä tulkita. Kuta kuinkin ymmärsin, mitä tekstissä lukee, mutta halusin siihen varmistuksen. 

Seuraava vaihe oli tekoälyohjelma Chat GPT. Liitin sinne kirjoittamani teksti ja puolen sekunnin kuluttua ohjelma antoi vastauksen. 

"Nuori mies Georg Carlsson Lukoin, joka vuonna 1809 saapui Säämingistä seurakuntaan, aikoo naida sotilaan tyttären Anna Winckin, mutta ei voi todistaa esteettömyyttään. Jos jollain on jotain sitä (avioliittoa) vastaan, hän voi tehdä valituksen allekirjoittaneelle määräaikojen puitteissa, jotka on määritelty lainsäädännössä. Sulkavan pappila 2. joulukuuta 1814. Berndt Johan Gadd, kirkkoherra" 

Käännös on riittävän hyvä ja vastasi odotuksiani. Yrjö Kallenpoika Luukkasella ei siis ollut esteettömyystodistusta avioliittoa varten ja siksi asiasta annettiin yleinen kuulutus virallisessa lehdessä. Anna ja Yrjö vihittiin 9.4.1815 Sulkavan Eerikkalassa. He maksoivat vihkimisestä 24 kopeekkaa Charta Sigillilata maksua, joka oli eräänlainen leimavero kuulutuksista.

Annan ja Yrjön vihkitieto 4.9.1815.
Kansallisarkisto, Sulkava, vihityt 1815.

Anna Stiina ja Yrjö Luukkanen muuttivat Sulkavalta Säämingin Kesamonsaareen. Lapsia syntyi kuusi: Anna Kaisa 1815, Maija 1817, Eeva 1821, Loviisa 1823, Pekka Juho 1832 ja Kalle 1836. Yrjö Kallenpoika Luukkanen kuoli 58-vuotiaana vuonna 1851 halvaukseen Säämingin Kommerniemellä. Anna Stiina kuoli 70-vuotiaana ruotuköyhänä hermokuumeeseen vuonna 1865 Säämingin Pihlajalahdella. 

Anna Stiina Winck perheineen omassa
Sukujutut -ohjelmassa.

Tässä tuli nyt samalla kerrottua Anna Stiina Winckin tarina, mutta erityisen innostunut olen tekoälyn tuomista mahdollisuuksista. Tämä käännös oli pikkujuttu ja lähinnä harjoitus. Mutta mitä kaikkea tällä voikaan saada aikaiseksi? Olen kuullut joidenkin pelkäävän, että sukututkimuksesta katoaa löytämisen ilo, jos tekoäly valtaa alan. En usko, että niin tapahtuu. Tuskin tekoäly pystyy koskaan tekemään valmista tutkimusta ihmisen puolesta, niin monivaiheista tämä on. Mutta jos tästä saa käännösapua, otan sen avun kernaasti vastaan. 

Lähteet: 

ChatGPT (OpenAl): ChatGPT (openai.com)

Sukujutut: oma ohjelma.

Sulkava vihityt 1815: Sulkavan seurakunnan arkisto - I Ca:3 Omassa seurakunnassa syntyneiden ja kastettujen luettelot 1780-1802, jakso 38: 1815; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5826486065&aineistoId=1230598475 / Viitattu 5.11.2023 (sisältää myös vihityt 1780-1816)

Suomen sukuhistoriallinen yhdistys: Charta Sigillata, leimamaksu Charta Sigillata: Leimamaksu – SshyWiki (sukuhistoria.fi)

Transkribus: Transkribus | AI powered Handwritten Text Recognition (readcoop.eu)

Åbo Allmänna Tidning 10.12.1814 10.12.1814 Åbo Allmänna Tidning no 145 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

 

Universumi antaa inspiraation

Luovan kirjoittamisen ryhmä on kokoontunut jo muutamia kertoja. Saamme aina seuraavaa kertaa varten uuden tehtävän, jonka palauttamiseen on muutama päivä aikaa. Tämän viikon tehtävä oli se, että universumi antaa inspiraation. Piti ottaa omasta kirjahyllystä satunnainen kirja ja avata se umpimähkään. Sen lauseen, mikä ensimmäisenä osuu silmään, tulisi sisältyä omaan kirjoitukseen. Tekstin tyyli muuten täysin valinnainen, pituus noin puoli arkkia. No, ehkä tästä tuli hieman pitempi, mutta tehtävä todellakin inspiroi. Ei liene yllätys, että ympäristö sijoittuu menneeseen aikaan, ehkä noin sadan vuoden taakse. Tapahtumat ovat täysin keksittyjä, samoin ihmiset. Tällä tarinalla ei siis ole mitään todellisuuspohjaa. 

Ai niin, kirja on Steinbeckin Eedenistä itään. Lainattu lause on kursiivilla.

Konsta avasi hiljaa aitan oven, kiepsahti Eeditin viereen ja suikkasi suukon tämän poskelle. Oli jo aamu ja ensimmäiset auringonsäteet hiipivät hämärään aittaan hirsien välistä.

- Eeti, kuuntele tarkkaan. Jos minua kysytään tänään, sinun on sanottava, että olin kotona koko yön.

- Mitä sinä puhut? Minä odotin sinua. Eedit kömpi unisena peiton alta.

- Kuule, on sattunut jotain ja minun on lähdettävä. Muista mitä minä sanoin. Tulen kyllä takaisin.

Sitten Konsta oli jo poissa. Hämmentyneenä Eedit nousi ylös, sijasi vuoteen ja lähti hoitamaan aamuaskareitaan.

Aamupäivällä nimismiehen kiesit ajoivat pihaan. Eedit kurkisti ikkunasta. Kurkkua kuristi. Mitä se nyt tänne. Sitten muistuivat mieleen Konstan aamuiset sanat. Eedit katsoi peloissaan anoppiaan, joka puuhasi aamuateriaa uunin edessä.

- Nimismies tulee, sai Eedit sanottua hiljaa. Samassa porstuassa jo kopisi ja nimismies astui sisään.

- Päivää taloon, nimismies toivotti ja otti lakin päästään.

- Päivää, päivää. Milläs asialla se nimismies on? Vanha emäntä nosti katseensa puuropadasta.

- Konstantti Valtosta etsitään. Missähän mahtaa olla?

- Nimismies on hyvä ja istuu. Ottaahan hän kahvia? Eeti, laitahan kupit pöytään. Ota ne paremmat posliinit, anoppi vielä supisi Eeditille, joka oli jo menossa astiakaapille sydän pamppaillen.

- Mitäs se meidän Konsta, miksi nimismies kyselee? Laitahan myös vehnästä pöytään. Viimeiset sanat oli tarkoitettu Eeditille.

- Kylällä tapeltiin viime yönä ja Markkasen Kalle sai puukosta. On aika huonona. Teidän Konsta nähtiin tappeluporukassa. Pitäisi jututtaa.

- Miehet lähtivät aamulla Vehkasuolle katsomaan, josko sen ojittaisi pelloksi. Tulevat puoliselle. Ikään kuin sanojensa vahvistukseksi anoppi jatkoi pontevasti kauhan pyörittämistä padassa.

- Entäs Eedit, mitä sinä tiedät Konstan kuluista viime yönä? Nimismies käänsi katseensa Eeditiin.

Eedit mietti, mitä uskaltaisi sanoa. Miten suuren synnin tekisi, jos valehtelisi? Ja vielä virkavallalle.

- Konsta oli kotona koko yön. Aitassa oltiin. Eeditiä pyörrytti ja hän tunsi punan kohoavan poskilleen. Varmuuden vuoksi hän niiata niksautti ja painoi katseensa kohti kenkien kärkiä.

Nimismies katsoi epäillen Eeditiä. Ei näistä nuorista vaimoista voinut olla varma, mitä puhuivat miestensä puolesta.

- No olkoon. Mutta Konstantti Valtosen on ilmoittauduttava minulle, kun palaa. Se teidän on hänelle sanottava. Nimismies hörppäsi posliinikuppinsa tyhjäksi, kiitti ja painoi lakin päähänsä. Vehnänen oli maistunut kahden palan verran.

Kohta kuului porstuasta oven kolahdus. Eedit huokaisi helpotuksesta ja otti anopin tarjoaman kahvikupin. Hän istui tuvan penkille ja tunsi ensimmäisen kerran sydämensä alla uuden elämän hennon potkaisun.

Kuvituskuva. Lappee, Tirilä, Vanha-Mielo.
Finna. Lappeenrannan museot.
Kuvaaja: R. Virtanen 1955.

Sukututkijan kesä

Nyt on ollut luvattoman pitkä aika edellisestä kirjoituksesta. Katsoin, että olen viimeksi kirjoittanut tänne toukokuussa. Harmittaa, tämä jatkuva kiireen tuntu, kun kesäkin hujahti ohi melkein huomaamatta. Olimme paljon mökillä, mikä sinänsä oli aivan ihanaa, mutta kirjoittaminen ei onnistu siellä. Ilman sähköä ei tietokone toimi, enkä enää pysty kirjoittamaan pitempää tekstiä käsin. 

Kaiken kukkuraksi kotonakin tietokone temppuili koko kesän. Virtakaapelin kosketuksessa oli häiriöitä, joten en jaksanut taistella sellaisen koneen kanssa, missä virta riittää viiden minuutin ajaksi. Mutta enää ei ole näitä huolia. Nyt on sen verran hyvä mylly käytössä, että tällä pitäisi pärjätä muutaman vuosi eteenpäin. 

Alkukesän suola oli ihana kohtaaminen Tuijan kanssa. Otin häneen yhteyttä, kun meillä näytti olevan oikein reilun kokoinen yhteinen geeninpätkä MyHeritagen osumaluettelossa. Kun näin tämän, olin varma, että yhteinen esi-vanhempi on löydettävissä kirkonkirjoista. Niinhän se löytyikin. Olemme kumpikin sulkavalaisen ruotusotilas Pietari Winckin (s. 1760) suoria jälkeläisiä (kts. kirjoitus Pietari Winckin sota). Sain Tuijalta arvokkaita sukupuutietoja yhteisistä juuristamme sekä kerrassaan mahtavan nipun valokuvia. Uuden tuttavuuden kruunasi kesäinen retki upeaan Vääksyyn. Sukututkimusharrastuksessa ei kannata kainostella yhteydenottojen kanssa. Ota reilusti yhteyttä ihmisiin, joiden kanssa on yhteistä geeniperimää. Jos viestiisi ei kukaan vastaa, niin et kuitenkaan menettänyt mitään. Mutta usein vastataan ja tietojen jakaminen on tämän harrastuksen parasta antia.

Heinäkuussa meidän perheen DNA -harrastus laajeni, kun muutaman vuoden kirjahyllyn kaapissa olleet geenitestit saatiin vihdoin matkalle kohti Houstonia. Olin niin innoissani, että unohdin uudet tullimääräykset kokonaan ja palautin paketin pelkillä postimerkeillä. Pikapostimerkki Texasiin maksoi 2,50 euroa, joten ehkä en syyllistynyt kovin suureen rikokseen. Hyvin paketti näytti menneen perille, koska tulokset ovat ilahduttaneet meitä jo jonkin aikaa.

Sukukokouksia oli kesän aikana kaikkiaan kolme ja kaikista niistä lähti mukaan jotain uutta ja innostavaa. Törrösten sukuseuran kokouksessa Varkauden Niemilomissa otettiin uutta ryhtiä sukukirjan kirjoittamiseen. Törrösten sukuseurassa jatkan hallituksen puheenjohtajana. Seuraavana oli vuorossa Lemin Ahosten kokous, jossa sain pitää esitelmän sukututkimusharrastuksesta. Tässä sukuseurassa aloitan hallituksen jäsenenä. Sukuseuraputken päätti Räsästen sukukokous Kuopiossa hotelli Iso-Valkeisella. Täällä selvisi, että viimeisimpien DNA-tutkimusten mukaan Leppävirran varhaisin tiedossa oleva esi-isäni kiinnittyy Tuusniemen Juurikkamäen Räsäsiin 1600-luvulla. Tähän saakka olen vain ihmetellyt Leppävirralle 1700 -luvun alussa ilmestynyttä ruotusotilas Pekka Reeniä (Räsänen). Räsästen sukuseurassa jatkan sihteerinä ja tiedottajana. Joten kyllä näiden sukuseurojenkin kanssa riittää puuhaa, vaikka vuosikokoukset ovatkin kahden vuoden välein.

Lemin kaunis kirkko. 

Miina Kouvo os. Ahonen, mummoni äidin sisko.

Muutaman hautausmaakierroksen ehdin myös tekemään. Lemin hautausmaalta etsin tuttuja nimiä ja löytyihän niitä sieltä. Mummoni äidin suku on Lemiltä ja tätä oksanhaaraa selvittelin pitkään viime keväänä. Muutama aiempi blogikirjoitus (Fajanssitehtaan Maria ja Kirje isoisoisoäidilleni Eevalle) liittyy tähän. Viime aikoina olen panostanut puolisoni suvun tutkimiseen, joten Puumalan hautausmaalta sain varsin paljon hyödyllisiä lisätietoja. Jatkotutkimuksia riittää tälläkin saralla syksyn pimeneviin iltoihin. 

Liikuttava hautakivi Puumalan hautausmaalta.

Olen myös puuhaillut valokuvien kanssa. Niitä on metsästetty sukulaisilta sekä puolison puolelta että omalta. Valokuvat vaatisivat ihan oman huomionsa, sillä niitä alkaa olla jo melkoinen määrä. Järjestely, lajittelu, tunnistaminen, korjailut ja tallentaminen veisivät enemmän aikaa kuin mitä on käytettävissä. Aina kun onnistuu selvittämään yhden valokuvan tarinan ja siinä esiintyvät henkilöt, on se erityinen ilonaihe.

Ehdin toki vähän muuhunkin kuin sukututkimuspuuhasteluihin. Savonlinnan Oopperajuhlilla käytiin katsomassa Viulunsoittaja katolla ja Elojubileessa Juha Tapion konsertti. Musiikkielämykset jaksavat aina ilahduttaa.

Olavinlinna.

Toivottavasti pääsen taas syksyn aikana kiinni hyvään kirjoitusrytmiin ja toivottavasti siihen riittää myös aikaa. Kovasti odotan, että luovan kirjoittamisen ryhmä tuo uusia ideoita tähän harrastukseen ja antaa vauhtia omalle kirjoitusprojektille. Muutakin puuhaa on. Tiedossa on ainakin tarinointia sukututkimuksesta Joroisten Karjala-seurassa, sukututkimuskurssin vetämistä Soisalo-opistolla ja Varkauden Seudun Sukututkijoiden asioiden hoitamista. Näiden lisäksi olen ilmoittautunut lukuisiin sukututkimusaiheisiin webinaareihin iltojen iloksi. Kukapa tietää, mitä muuta vielä ilmaantuu. Sammaloitumaan tässä ei kuitenkaan ehdi. 

Mukavaa alkavaa syksyä kaikille!

Kaikki valokuvat: Merja Vihanto

Anna Reetta Erkintytär Siren

Kirjoitin syksyllä 2021 suvun ensimmäisestä ammatillisen koulutuksen saaneesta naisesta, Anna Reetta Sirénistä ja hänen tarinastaan puutarhamestari Salomon Inbergin vaimona. Jos muistatte (voitte lukaista postauksen uudelleen), Anna Reetta jäi leskeksi 1857. Edellisenä vuonna Anna Reetta ja Salomon olivat haudanneet tulirokkoon kuolleen yksivuotiaan Annan ja samana vuonna isänsä kanssa Anna Reetta saattoi hautaan 6 kk:n iässä hinkuyskään kuolleen Edvardin. Kahdeksanvuotias Hulda kuoli tulirokkoon seuraavana vuonna. Surua lasten ja puolison menetyksestä en osaa edes kuvitella. Lapsista ainoa, joka jäi eloon, oli isoisoisoäitini Amanda Josefiina. Hänestä olen kertonut postauksessa Puutarhamestarin tytär.

Anna Reetan ja Salomonin viimeinen yhteinen asuinpaikka 1848 -1857 on Porvoon kaupunkiseurakunnan kolmannessa korttelissa, missä sijaitsi Mamselli Borgmanin puutarha. Tämä lienee ollut myös puutarhamestarin viimeinen työpaikka. Vielä lokakuun 18. päivä 1857 pappi on kirjannut hänen käyneen ehtoollisella ja joulukuussa hän on jo kuollut. Kuolinsyyksi on merkitty kuume, joka on voinut tarkoittaa melkein mitä tahansa sairautta. Anna Reetta jäi kolmevuotiaan Amanda Josefiinan yksinhuoltajaksi.

Maanmittari Claes Wilhelm Gyldenin piirtämä Porvoon kaupungin kartta 1843.
Kortteli 3 on ihan ruutukaavan yläosassa, keskimmäinen ruutu.
Lähde: Maanmittaushallitus.

Salomonin kuoleman jälkeen Anna Reetta katosi minulta. En enää löytynyt häntä vastaavalta sivulta uudesta rippikirjasta, joten hän oli ehkä muuttanut johonkin. Mutta mihin? Etsiminen vuosien 1858-1867 Porvoon kaupunkiseurakunnan rippikirjoista tarkoittaisi 610 sivun läpikäymistä, jos tietoa asuinpaikasta ei ollut. Sen jälkeen pitäisi tarkastaa maaseurakunta ja kukapa tietää, olisihan hän voinut muuttaa kokonaan muuallekin. Reilun 600 sivun tutkiminen olisi työläs projekti, mutta ei aivan mahdoton. Selvästi kuitenkin eläkepäivien hommia, joten jätin Anna Reetan elämän toistaiseksi sivuun. 

Sitten eräänä huhtikuun päivänä 2023 törmäsin yllättäen Anna Reettaan maailmansukupuun Genin yhteisjulkaisualustalla. Tässä pätee niin hyvin asia, minkä olen sanonut aiemminkin - henkilö kyllä löytyy, kun hän haluaa tulla löydetyksi. Joskus se tapahtuu nopeasti, joskus se kestää vuosia. Joku ei antaudu löydettäväksi koskaan. 

Kun näin Anna Reetan päivitetyn profiilin, oli ensimmäinen ajatukseni tyrmistys. Kuka tuo Robert Wilhelm Fredriksson on, joka on kirjattu Anna Reetan profiiliin? Hetken tunsin jopa mustasukkaisuutta ja ajattelin, että tuo vieras mies pitää poistaa välittömästi Anna Reetan tiedoista. Anna Reettahan oli naimisissa puutarhamestari Salomonin kanssa. Onneksi sain vielä järjen hännästä kiinni, ennen kuin tein mitään peruuttamatonta. Niin, mikä ettei. Miksipä ei nuorena leskeksi jäänyt nainen olisi etsinyt lohtua ja turvaa itselleen ja pienelle tyttärelleen. Eikö se olisi enemmänkin tavallista kuin epätavallista? Profiilin lisääjä oli onneksi laittanut runsaasti lähteitä valmiiksi, joten tuumasta toimeen ja tarkastamaan tilannetta. Kävin läpi ilmoitetut lähteet, eikä epäilystäkään, samasta Anna Reetasta oli kysymys, joskin etunimeksi on merkitty toinen nimi, Margaretha (pappi kirjoittanut Margretha).

Mikä siis oli tämä mies, jonka kanssa Anna Reetta oli mennyt naimisiin Salomonin jälkeen? Hänestä löytyikin varsin paljon tietoa, kuten säätyläisistä usein löytyykin. Robert Wilhelm Fredrikssonin isä oli Paraisten kappalainen Wilhelm Fredriksson ja äiti Turun kaupunginviskaalin tytär Lovisa Adolfina Fontén. Robert Wilhelm syntyi 17.7.1824 Paraisten Muddaisten kylän Västergårdin kappalaisen talossa. Kummeja oli kunnioitettava määrä, kaikkiaan yksitoista, kuten säätyyn kuului. Perheen molemmat pojat koulutettiin ylioppilaiksi. Pojista nuorempi, Fredrik Wilhelm, seurasi isänsä jalanjälkiä pappisuralle. Robert Wilhelm tahtoi merille ja suunnitelmissa oli ura laivan kapteenina.

Paraisten kirkko, missä myös Wilhelm Fredriksson saarnasi.
Kuva: Wolmar Westling 1871.
Finna, Museovirasto.

Helsingin ylioppilasmatrikkeli kirjoittaa Robertista seuraavasti. "Länsisuomalaisen osakunnan jäsen ja ylioppilas Helsingissä 13.10.1846, arvosana approbatur ja äänimäärä 10. Nuorempi aliupseeri Suomen kaartissa 1845, nuorempi aliupseeri 1. Turun ruotujakoisessa tarkk'ampujapataljoonassa 1854. Täältä hän sai siirron v. 1855 neljänteen Kuopion ruotujakoiseen tarkk'ampujapataljoonaan, Merimies. Jäi Amerikkaan."

Siltä osin matrikkeli on väärässä, että Robert Fredriksson ei jäänyt Amerikkaan. Syyskuussa 1859 merimies ja perämieheksi opiskeleva Robert on rippikirjassa nauttinut ehtoollisen merimiesten lukusilla. Samassa kirjassa on merkintä, että hänet on kuulutettu kesäkuun 9. päivä 1860 Salomon Inbergin lesken, Margretha Inbergin kanssa. Heinäkuussa 1860 tuomiorovastin apulainen Herman Eklund vihkii perämies Robert Wilhelm Fredrikssonin ja puutarhamestarin lesken Margretha Inbergin avioliittoon. Vihkimisestä maksettiin 76 kopeekkaa, vaikka Suomi oli jo saanut oman rahan, markan, huhtikuussa vuonna 1860.

Robertin ja Margrethan vihkimerkintä 7.6.1860.
Porvoon kaupunkisrk:n vihityt 1860. SSHY.

Anna Reetan ja Salomonin tytär Amanda Josefiina oli 8 -vuotias kun sai isäpuolen. Robertin ja Anna Reetan yhteisistä lapsista ei ole merkintöjä. Uusioperheen yhteistä elämää kesti kuitenkin vain kahdeksan vuotta. Syksyllä 1868 Porvoossa riehui lavantautiepidemia. Myös 44-vuotias Robert sairastui ja menehtyi tautiin 10.10.1868. Kuolinsyyksi kirjattiin tyfus. Niin Anna Reetta jatkoi elämäänsä toisen kerran leskenä.

Sukututkijalle on aina suuri ilo, kun saa koottua yhden esivanhemman koko elämänkaaren lähes täydelliseksi. Täydelliseksi sitä harvoin saa, koska parhaimmillaankin kirkonkirjoissa on vain pääpiirteet henkilön elämästä. Anna Reetta Erkintytär Sirénin elämänkaaren sain koottua harvinaisen täydelliseksi. Lapsuus kotona Mäntsälän Hermanni Onkimaan kylän Levelän torpassa. Sieltä karjanhoitokouluun ja karjakoksi Erkylän kartanoon, missä tapasi tulevan puolisonsa. Välivuodet Pulkkilassa siskon perheen apuna. Jälleen Erkylään ja sieltä Porvooseen puutarhamestarin vaimoksi. Porvoossa hän hautasi kolme lasta ja aviomiehensä kahden vuoden sisällä. Sen jälkeen hän eli leskenä ja yksinhuoltajana 1850-luvun Porvoossa, kunnes tapasi perämies Robert Fredrikssonin. Jäi toisen kerran leskeksi alle 50-vuotiaana. Eli tyttärensä Amandan kanssa siihen saakka, kun Amanda sai muuttokirjan Myrskylään 18.2.1884 mennäkseen siellä naimisiin. Kahden päivän päästä tästä, 20.2.1884 isoisoisoisoäitini Anna Reetta Erkintytär Sirén kuoli 64-vuotiaana. Kuolinsyyksi oli merkitty kasvoruusu.

Nämä esivanhempien elämäntarinat koskettavat aina jotain sisimmässä. Anna Reetta tuskin osasi kuvitella elämää 180 vuoden päähän, kuten en minäkään pysty kuvittelemaan millainen maailma on lastenlastenlastenlasteni eläessä täällä. Anna Reetta jätti kuitenkin jälkensä historiaan ja hänen tarinansa on nyt tullut kerrotuksi. Kiitos Anna Reetta, että annoit meidän kurkistaa elämääsi.

Lähteet:

Finna, Museovirasto:  Wolmar Westling 1871. Paraisten kirkko | Hakutulokset | Finna.fi

Helsingin ylioppilasmatrikkeli: Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852 (helsinki.fi)

Lähde: Maanmittaushallitus. Claes Wilhelm Gylden 1843. Porvoo (Kartta) · JYX-EXPO (jyu.fi)

Markat (suomenpankki.fi)

Merimies Robert Wilhelm Fredriksson: SSHY - Kuvatietokanta - Porvoo (sukuhistoria.fi)

Robertin ja Margrethan vihkimistieto: SSHY - Kuvatietokanta - Porvoo (sukuhistoria.fi)

Robertin kuolema: SSHY - Kuvatietokanta - Porvoo (sukuhistoria.fi)

Perämiehen leski, yhdessä tytär Amanda Josefiinan kanssa: SSHY - Kuvatietokanta - Porvoo (sukuhistoria.fi)

Anna Reetan kuolema: SSHY - Kuvatietokanta - Porvoo (sukuhistoria.fi)

Kuninkaallisia kruunupäitä vai luurankoja kaapissa?

Huhtikuun 11. päivä on nimettu sukututkimuksen päiväksi. Tämän päivän kunniaksi haluan kertoa, mikä sukututkimuksessa kiehtoo ja miksi harrastus on niin koukuttavaa. Lisäksi saat joitakin vinkkejä, miten pääset alkuun - jos nimittäin päätät aloittaa tämän harrastuksen. Mutta varo, sillä sen jälkeen et enää oikein ehdi muuta tekemään.

Sukututkimus on parhaillaan historian tutkimusta, ennen eläneiden ihmisten elämänkertojen selvittämistä ja tarinoiden kertomista. Tässä ei ole oikeaa tai väärää tapaa toimia, vaan jokainen voi edetä mieleisellään tavalla. Voit koota pelkkiä sukutauluja isälinjasta tai sitten rönsyillä kaikkien mahdollisten sukuhaarojen kesken, niin kuin minä teen. Voit tyytyä vuosilukuihin tai sitten etsiä täytettä tuomiokirjoista, käräjien pöytäkirjoista, perukirjoista, kiinteistötiedoista tai vanhoista sanomalehdistä. Lisäksi valokuvat tuovat oman mielenkiintonsa ja niiden "metsästäminen" onkin laji sinänsä. Ihan miten vaan, itse päätät miten etenet. 

Parhaimmillaan sukututkimus on salapoliisityötä, jota tosin digitalisaatio helpottaa suunnattomasti. Kotikoneelta keittiön pöydän äärestä pystyy selvittämään suurimman osan salaisuuksista. Siitäpä se koukutus syntyykin, kun pitkän ajan tutkimustyön jälkeen pystyt varmuudella dokumentoimaan, että juuri tämä kirkonkirjassa mainittu Pekka Pekanpoika tai Liisa Antintytär on esivanhempasi. Minulta on joskus mennyt vuosia jonkun asian varmistumiseen. Tietenkin näiden mysteerien selvittäminen on myös kiinni siitä, kuinka paljon aikaa missäkin elämänvaiheessa on käytettävissä. 

Merjan sukupuu, kuusi sukupolvea.
MyHeritage 2023.

Jos olet haaveillut sukututkimuksen aloittamisesta, tässä sinulle muutama vinkki. Ihan ensimmäiseksi jututa kaikki vielä elossa olevat sukusi vanhimmat henkilöt. Etsi piirongin laatikoista vanhat valokuvat ja kysy, keitä niissä on. Kirjoita kaikki tiedot ylös. Ihan kaikkea sanallista kertomaa ei silti kannata pitää totuutena, vaan kaikki tulisi aina tarkistaa. Jokainen tiedämme, että vuosien varrella asioita unohtuu, värittyy ja muuttuu toisenlaiseksi varsinkin, jos asia on jotenkin epämiellyttävä. Kaikki esivanhempamme eivät tosiaankaan ole olleet pyhäkoululaisia, joten tällaiset yksityiskohdat on saatettu unohtaa jo kauan aikaa sitten.

Entä jos sukua on jo tutkittu, kannattaako aloittaa lainkaan? Älä huoli, tutkittavia kyllä riittää. Voi olla, että suvustasi on tutkittu esimerkiksi isälinja, mutta äitilinjat ovat usein tutkimatta. Yksinkertainen laskutoimitus varmistaa sen, että tutkittavat eivät lopu kesken. Meillä jokaisella on kaksi vanhempaa, joilla on kaksi vanhempaa, joilla on kaksi vanhempaa jne. Neljännessä sukupolvessa on jo kahdeksan ja viidennessä 16 sukuhaaraa tutkittavana. Lisäksi tulevat siskot, veljet, serkut, heidän lapsensa, puolisonsa jne. Kovin suurta vaivaa ei tarvitse nähdä, kun sukupuussa on satoja, jopa tuhansia henkilöitä. Itse päätät kuinka paljon ja miten tutkit. 

Mistä tietoja voi sitten etsiä? Sanoisin, että tänä päivänä tietoa niin paljon, että sen löytäminen ei ole kovinkaan vaikeaa. Ilman tietokonetta ja verkkoyhteyttä ei pärjää, mutta nämä varmaan löytyvätkin kaikilta. Suosittelen liittymään Suomen sukuhistorialliseen yhdistykseen, jonka 17 euron vuosittaisella jäsenmaksulla pääset kiinni valtavaan tietokantaan digitoituja kirkonkirjoja. Ilman kirkonkirjojen tutkimista sukututkimus ei nimittäin onnistu. Kansallisarkiston digitoitu aineisto on käytettävissä ilmaiseksi ja digihakemistonsa kautta välttämätön tietolähde. Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen ja Kansallisarkiston aineistoja kannattaa käyttää rinnakkain, sillä parhaimmillaan ne täydentävät toisiaan.

Aiheesta ja työskentelystä johtuen voisi kuvitella, että sukututkimus on yksinäistä puurtamista. Joskus se on toki sitäkin, mutta ennen kaikkea sukututkimus on erittäin yhteisöllinen harrastus. Sukututkijat ovat hyvin avuliaita auttamaan toisiaan. Näissä piireissä ei harrasteta tietojen panttaamista, vaan se mitä löydetään, jaetaan ilolla kaikkien kesken. Suomi on pieni ja vähäväkinen maa, joten yhteisiä esivanhempia löytyy meiltä suurimmalta osalta. Siksikin, kun joku löytää jotain, on siitä hyötyä myös jollekulle toiselle. Liity johonkin paikalliseen sukututkimusyhdistykseen, niin huomaat tämän. Myös lukuisat netin kautta saavutettavissa olevat keskusteluryhmät ovat kullanarvoisia. Niissä kysellään apuja ja autetaan toisia tekemään löytöjä. Aina on joukossa pitempään harrastaneita ja parempia käsialan tuntijoita kuin itse on, joten kovin pitkäksi aikaa ei kannata jäädä yksin murehtimaan, jos joku asia jää epäselväksi.

Valokuvat ovat sukututkimuksen suola. 
Ukkini luokkakuva Heinävedeltä n. 1925.
Kuvaa parannettu MH:n kuvankäsittelyllä.

Jos yksin aloittaminen askarruttaa, mene sukututkimuskurssille. Näitä on lähes jokaisessa kansalaisopistossa ja tänä päivänä runsaasti myös netin kautta saatavissa. Kurssilla pääset alkuun ja saat paljon hyödyllistä tietoa, miten ja mistä lähteä liikkeelle.

Sukututkimuksen voi aloittaa hyvin edullisesti, ilman isompia rahallisia satsauksia. Harrastuksen edetessä tosin huomaat, että kyllä tässäkin rahanreikiä löytyy. Yksi hankinta on kuitenkin välttämätön ja se on jonkinlainen sukututkimusohjelma. Wordin ja excelin kanssa pärjäät silloin, kun listassasi on muutamia kymmeniä esivanhempia, korkeintaan joitakin satoja. Sitten kun puhutaan tuhansista, menet varmuudella solmuun tietojen kanssa ilman ohjelmaa. Näitäkin on tarjolla runsaasti. Useimpia voi kokeilla ja etsiä itselleen sopivaa. Minä käytän perustyökaluna suomalaista Sukujutut -ohjelmaa ja se on erittäin hyvä omiin tarpeisiini ja lisäksi edullinen. Lisäohjelmana on minulla on MyHeritage, jota haluan käyttää sen tietokantojen takia, mutta joka maksullisena versiona on varsin hinnakas. Kokeile itse, mikä sinulle sopii parhaiten ja kuinka paljon olet valmis satsaamaan ohjelman hankintaan.

Kun olet jonkin aikaa rakentanut omaa sukupuutasi, voit liittyä Genin yhteisjulkaisualustalle, mihin rakennetaan maailman sukupuuta. En käy tässä tarkemmin Genin sääntöjä, sillä se on oma maailmansa, mutta erittäin kiehtova. Idea on se, että jokainen meistä on yksi osa koko maailman sukupuuta ja myös esivanhempamme ovat yhteisiä. Kuka tahansa voi täydentää Genin sukupuuta ja sitä voi käyttää joko ilmaisversiona tai maksullisena ohjelmana. Geni on erittäin yhteisöllinen ja siellä muodostuu hyviä yhteistyöprojekteja sukututkijoiden kesken. 

Teetpä tutkimustasi miten tahansa - oikeaa ja väärää tapaa ei ole - muista lähteet ja lähdekritiikki. Tässä on kyse tutkimisesta ja kaikki perustuu siihen, että asiat ovat lähteiden kautta todennettavissa. Ketä tahansa ei kannata lisätä omaan sukupuuhun ilman tietojen  varmistamista. Kukaan ei halua, että omat esivanhemmiksi otaksutut henkilöt ovatkin ihan toista sukujuontoa kuin mihin itse kuuluu. 

No, entäs ne kruunupäät, kuninkaalliset ja aateliset? Olisihan se hienoa, jos sellaisia löytyisi omasta sukupuusta. Valitettavasti heitä löytyy sieltä aika harvoin ja vain harvoille. Aiemmin mainitsemassani Genissä osa käyttäjistä etsii hyvin mielellään sukujuontoja Euroopan keskiaikaisten hovien kuninkaisiin ja keisareihin. Kannattaa muistaa, että Suomessa kirkonkirjoja on alettu systemaattisesti pitää 1600- ja 1700 -lukujen taitteessa. Pappissukujen tai aatelisten osalta voi löytyä vanhempiakin tietoja. Talollisten tietoja, mutta lähinnä vain miesten osalta, voi löytää maakirjoista ja erilaisista veroluetteloista jopa 1500 -luvulta. Mutta jos esivanhempasi on ollut isompikin rötöstelijä, saatat löytää tietoja tuomiokirjoista myös tätä vanhemmalta ajalta. Tavallista talonpoikaissukua, torppareita, piikoja ja renkejä pääsee parhaimmillaan seuraamaan 1700- luvun alkuun saakka ja suurin osa meidän esivanhemmistamme kuuluu tähän joukkoon. Mutta ei heidänkään elämästään ole juonenkäänteitä puuttunut, joten ei siniverisiä tarvita sukututkimuksen mielenkiinnon ylläpitämiseen ainakaan minun mielestäni. Rahvaan elämä on ollut yhtä arvokasta ja mielenkiintoista.

Jos siis etsit uutta ajanvietettä ja harrastusta, niin sukututkimus voi olla hyvä vaihtoehto siihen.  Allekirjoittaneelta voi tarvittaessa kysäistä lisätietoja.

Fajanssitehtaan Maria

Synnyin Käkisalmen Suotniemellä suurena katovuotena kesällä 1867. Ihmiset puhuivat siitä paljon, miten halla vei viljan ja moni joutui lähtemään kerjuulle. Meillä täällä Suotniemellä oli helpompaa, sillä kato ei kurittanut Kannasta yhtä paljon kuin muuta Suomea. Lisäksi kylässä oli fajanssitehdas, josta riitti töitä monella kyläläiselle. Myös minun isäni, Aapeli Kaijankoski, oli työmiehenä tehtaalla. Siitä tuleekin nimitys fajanssitehtaan Maria. 

Niin, saat sanoa minua Maijaksi. Kaikki sanovat niin, vaikka pappi onkin kirjoittanut kirkonkirjaan hienomman nimen, Maria. Olen vanhempieni ainoa lapsi. Oli minulla myös veli, Reetrikki, mutta hän kuoli ennen minun syntymääni sydänkouristukseen, vain vuoden ja kahden kuukauden ikäisenä. 

Suotniemen fajanssitehtaasta kannattaa kertoa enemmänkin. Se oli ainutlaatuinen koko Suomessa ja myös ensimmäinen lajiaan. Tehdas perustettiin jo vuonna 1841 eli kolmekymmentä vuotta ennen Arabian tehtaita lähinnä Pietarin vientiä varten. Tehdas lopetti toimintansa 1893, mutta Suotniemen posliinia liikkuu edelleen jonkin verran markkinoilla, joskin varsin hyvään hintaan. 

Suotniemen fajanssitehtaan valmistama tarjoiluvati.
Lähde: Finna, Lappeenrannan museot.

Muutimme Kurkijoen Tervukseen vuoden 1870 alussa, kun olin kolmevuotias. En muista kovinkaan paljon tästä ajasta ennen joulukuuta. Joulukuun kyllä muistan, sillä silloin äitini Liisa Hyvärinen sairastui vesitautiin. Hänen kuolemansa jäi pienen tytön mieleen. Kamari oli pimeä ja siellä haisi omituiselle. Äiti oli turvoksissa ja hänellä oli kovia kipuja. Kukaan ei osannut auttaa vaikka kylän parantajaeukkokin kävi lukemassa loitsuja. Äitini, joka oli vain 31-vuotias, kuoli juuri ennen joulua ja minä jäin kaksin isän kanssa. 

Kurkijoki. Kuvaaja: Pekka Kyytinen 1936.
Lähde: Finna, Museovirasto.

Meillä oli pieni torppa, hieman viljelysmaata ja navetassa lehmä. Näillä pärjäsimme jonkin aikaa, mutta lisää vastoinkäymisiä oli tulossa. Marraskuussa isä puolestaan sairastui vakavasti. Kukaan ei taaskaan osannut sanoa, mikä tauti oli kyseessä. Pappikin kävi katsomassa, mutta ei hänkään tiennyt. Isä kuoli marraskuun lopussa 1871 vain 30-vuotiaana. Kuolinsyyksi kirjoitettiin tuntematon tauti. Nyt minä olin aivan yksin.

Heti kun hieman kasvoin, minut laitettiin piiaksi Tervuksen taloihin. Osa paikoista oli ihan hyviä ja palkka maksettiin ajallaan. Kaikissa paikoissa ei ollut samanlaista. Mutta selvisin, kun yritin olla huomaamaton ja tein kaikki askareet niin hyvin kun taisin.

Mutta sitten kaikki muuttui. Olin 18-vuotias, kun tapasin Kurkijoen maatalousopistossa opiskelevan Aatami Ahosen. Aatami oli mielestäni niin komea ja minuakin sanottiin sieväksi kirkkaan sinisten silmien ja vaaleiden palmikoiden vuoksi. Rakastuimme ja tapailimme aina kun se vaan oli mahdollista. Aatami on kotoisin Lemiltä ja opiskeli Kurkijoella marraskuusta 1881 lokakuuhun 1885 saakka. Maatalousopistosta sai pätevyyden pehtorin ammattiin ja Aatami sai pestin Käkisalmesta Joensuun tilalta.

Aatami lähti Käkisalmeen heti valmistuttuaan lokakuussa 1885. Minun piti odottaa kuukauden verran, että sain muuttoluvan maatalousopiston rehtori Långilta. Minullahan ei ollut huoltajaa, joka olisi luvan antanut. Meidät vihittiin Käkisalmessa marraskuun räntäsateen saattelemana vuonna 1886. Olin silloin 19-vuotias ja Aatami 28-vuotias. 

Ensimmäinen lapsemme Lyydia, syntyi vasta kolmen vuoden kuluttua naimisiin menosta. Hetken jo ehdin ajatella, saammeko lapsia lainkaan. Lyydia oli niin suloinen, kaikkien silmäterä. Viihdyin Käkisalmella, omenakukkien kaupungissa niin hyvin, että en lainkaan ilahtunut Aatamin uutisesta, että taas muuttaisimme. Padasjoen Nyystelään oli perustettu uusi maalousoppilaitos ja Aatami oli saanut sieltä pestin. Niinpä pakkasin tavaramme ja lähdimme puolivuotiaan Lyydian kanssa kohti tuntematonta. Myöhemmin tulin huomaamaan, että tämä ei jäänyt viimeiseksi matkaksi kohti tuntematonta.

Padasjoki kirkon tornista kuvattuna.
Kuvaaja tuntematon. 
Lähde: Finna, Museovirasto.

Ensimmäiset vuodet Aatami työskenteli Werhon maatalouskoulun renkivoutina eli työnjohtajana. Kyllähän minä sinne jotenkin kotiuduin, eikä tietysti muuta vaihtoehtoa ollut. Perheemme täydentyi kesällä 1894 pienellä Ernest Osvald pojalla. Suruni oli mittaamaton, kun vajaan vuoden kuluttua jouduimme hautaamaan pienokaisemme. Jotain sydänvaivaa lapsella oli, niin pappi sen meille selitti.

Vuoden 1896 alussa muutimme jälleen. Tosin nyt Padasjoen sisällä Jokioisiin, Mainiemen sahalle, josta Aatami oli saanut pestin pehtorina. Hetken ehdin taas olla onnellinen, mutta rauhallista aikaa ei taaskaan kestänyt kauan. Maailmani romuttui täydellisesti, kun Aatami sairastui johonkin outoon vatsavaivaan. Pappi sanoi, että se on vatsakatarri. Tuskat olivat sietämättömät. Vein Lyydian aina ulos, ettei hän olisi kuullut isänsä huutamista kivuissaan. Ja onneksi aina joku naapuri huolehti hetken aikaa lapsesta, että saatoin olla Aatamin vierellä. Tuli niin mieleen äitini kuolema. Näissä oli jotain samanlaista. Olin jo oppinut siihen, että kenelläkään ei ollut antaa mitään helpotusta sairaalle eikä mitään parannusta löytynyt. Aatamin oloa yritettiin toki helpottaa monin keinoin, mutta eivät kylmät eivätkä kuumat kääreet auttaneet eikä sen enempää rukouksista kuin loitsuistakaan ollut apua. Eräänä helteisenä elokuun aamuna kaikki oli sitten ohi. Tuskat helpottuivat ja rauha palasi rakkaan mieheni kasvoille. Aatami sai viimeisen leposijansa Padasjoelta. Hän oli kuollessaan 38-vuotias.

Huomasin olevani 30-vuotias leski ja kuusivuotiaan lapsen yksinhuoltaja kaukana kotiseudulta. Halusin lähemmäksi kotia, mutta mihin olisin mennyt? Kirjoitin Aatamin veljelle Joonakselle, joka asui Lappeenrannassa ja työskenteli vanginvartijana Kehruuhuoneella. Joonas ja vaimonsa Iita lupasivat ottaa meidät luokseen ainakin vähäksi aikaa. Kun kaikki asiat saatiin selvitettyä Padasjoella, lähdimme Lyydian kanssa kohti Lappeenrantaa. Näin päädyin piiaksi mieheni veljen perheeseen. Eipä siinä mitään, hyvin meitä siellä pidettiin. Aatamin toinenkin veli, räätäli Antti asui samoilla seuduilla. Meille kaikille oli yhteinen suru, kun Antin ja Marian ottotytär Miina hukkui 8-vuotiaana. Antilla ja Marialla ei ollut muita lapsia, joten heidän surunsa oli lohdutonta.

Lyydian aikuistuttua muutimme Viipuriin vuonna 1908. Tästä ajasta minulla on valitettavan vähän kerrottavaa. Ainoa dokumentoitu tieto on se, että kuuluimme Tuomiokirkon seurakuntaan.

Viipurin Tuomiokirkko, valmistunut 1893. 
Arkkitehti Eduard Dippel. Kuvaaja Pietinen.
Lähde: Finna, Museovirasto.

Eräänä päivänä Lyydia ilmoitti lähtevänsä Ruotsiin. Hän kertoi elämän olevan siellä helpompaa, työtä on paremmin tarjolla ja elämä kaikin puolin mukavampaa. Kyllähän se minua kirpaisi, kun jäin yksin, mutta taas kerran en mahtanut mitään kohtalolle. Jäin odottamaan kirjeitä Ruotsista. Pian sainkin tiedon, että Lyydia on tavannut Emil Rudolf Lindin, jonka kanssa aikoo mennä naimisiin. Ja niin hän menikin. Ensimmäinen lapsi Lars Rune syntyi 1918 ja sen jälkeen tytär Maire Birgitta 1919 Tanskassa. En ymmärrä, missä välissä sinnekin ehtivät. Mutta ei Lyydia ollut minua unohtanut. Elämäni seikkailu alkoi, kun olin jo 57-vuotias.

Lyydia oli matkustanut perheensä kanssa Amerikkaan vuotta aiemmin. Hän kirjoitti minulle, että mikset äiti tulisi tänne heidän luokseen. He asuvat Michiganissa Detroitissa ja koko elämä on täällä suurta ja ihmeelistä. Minullekin löytyisi työtä palvelijana ja sitähän minä kyllä osaisin tehdä. Hetken emmin, mutta päätin lähteä matkaan. 

Lyydian puolison isä Tukholmassa oli yhteyshenkilöni, joka tarvittiin Amerikkan viisumia varten. Tytär Lyydia oli yhteyshenkilöni määränpäässä. Lyydian appi auttoi minua myös lippujen ostamisessa. Niin matkustin ensin Tukholmaan ja sieltä Göteborgiin, missä astuin 16.7.1925 New Yorkiin menevään laivaan S/S Stokholmiin. Matka kesti lähes kaksi viikkoa ja saavuin Ellis Islandille 26.7.1925.

S/S Stockhom, jolla Maija matkusti Amerikkaan.
Kuva: Wikipedia

Asuimme Amerikassa muutamia vuosia ja palasimme takaisin Ruotsiin. Jäin asumaan Lyydian luokse, vaikka kaipuu kotiseudulle kulki mukanani läpi elämän. Kaunis Käkisalmi, sen läpi virtaava Vuoksi ja yhteinen elämä Aatamin kanssa muistuivat mieleeni usein viimeisinä vuosina. Koskaan en enää palannut kotiseudulleni. Tiedätkö, että Käkisalmi on saanut nimensä siitä, että sillä kohtaa kuultiin ensimmäisen kerran käen kukkuvan? Ehkä käki kukkui kotona Käkisalmessa silloinkin, kun kuolin 87 vuoden iässä Ruotsin Sollentunassa 30. kesäkuuta 1955. 

Kirjoittajan lisäys. Kirjoituksen henkilöt ovat kaikki todellisia ja todennettavissa kirkonkirjoista. Halusin kertoa, miten paljon parhaimmillaan esivanhemmista on saatavissa tietoa, kun sitä vaan jaksaa etsiä. Aatami Ahonen on isoisosetäni ja hänestä kirjoitin myös helmikuun blogissa. Kaikki tapahtumapaikat ja tapahtumat, syntymät, kuolemat, muutot, työskentelyt jne. ovat tosia. Sen sijaan Marian tunteet ja ajatukset ovat luonnollisesti kirjoittajan mielikuvituksen tuotetta. Näitä eivät kirkonkirjat pysty välittämään. Lähetetyistä kirjeistä ei ole mitään tietoa, mutta koska muuta viestintätapaa ei juuri ollut oletan, että kirjeitä lähetettiin puolin ja toisin. Viipurin ajasta ei ole juuri mitään tietoa saatavilla, koska sata vuotta nuoremmat kirkonkirjat ova käyttörajoitettuja eikä tämän ajan tietoja ole vielä julkaistu. Sen sijaan elämäminen Ruotsissa ja matkat Amerikkaan ovat todennettavissa olevaa tietoa.

Lähteet: 

Lueteltujen lähteiden lisäksi lähteinä on käytetty Kurkijoen, Käkisalmen, Lappeen ja Padasjoen kirkonkirjojen tietoja sekä Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen että Kansallisarkiston sivuilta. 

Finna: Kurkijoki | Hakutulokset | Finna.fi

Finna: Padasjoki kirkon tornista | Hakutulokset | Finna.fi

Finna: suotniemen fajanssitehdas | Hakutulokset | Finna.fi

Finna: Viipuri tuomiokirkko | Hakutulokset | Finna.fi

Kurkijoki rippikirja 1862-1871 (MKO12-19 I Aa:15)  Sivu 605 Tervus, Rote Soldater ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8946&pnum=216 / Viitattu 21.03.2023

Kurkijoen seurakunnan arkisto. I VÄESTÖREKISTERIARKISTO. I A Pääkirjat hakemistoineen. I Aa Pää- ja rippikirjat. I Aa:17 Rippikirjat  (1883-1892). Tiedosto 524. Kansallisarkisto. Viitattu 21.3.2023.

Käkisalmen seurakunnan arkisto. I VÄESTÖREKISTERIARKISTO. I E Kuulutettujen ja vihittyjen luettelot. I Eb Vihittyjen luettelot. Vihittyjen luettelot  (1840-1883). Tiedosto 111. Kansallisarkisto. Viitattu 21.3.2023.

Käkisalmen seurakunnan arkisto. I VÄESTÖREKISTERIARKISTO. I A Pääkirjat hakemistoineen. I Aa Pää- ja rippikirjat. I Aa:22 Rippikirjat, Maaseurakunta  (1853-1865). Tiedosto 236. Kansallisarkisto. Viitattu 21.3.2023.

Padasjoki rippikirja 1882-1891 (MKO46-75)  Sivu 245 Nystelä Werho ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1568&pnum=219 / Viitattu 21.03.2023

Padasjoki kuolleet 1886-1898 (MKO397-398)   ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=11665&pnum=21 / Viitattu 21.03.2023

Maria Ahonen - Ellis Island ja muut New Yorkin matkustajaluettelot, 1820-1957 - MyHeritage

Rudolf Emil Lind - Ruotsin kotitalouksien tarkastuskirjat 1820-1947 - MyHeritage

Wikipedia: Käkisalmi – Wikipedia

Wikipedia: S/S Stockholm (1900) – Wikipedia

"Tuonen lehto, öinen lehto, siell' on hieno hietakehto. Sinnepä lapseni saatan." Suurten nälkävuosien syitä ja kohtaloita.

Otsikossa mainittu laulu on kehtolaulu, jota Seunalan Anna laulaa lapselleen Aleksis Kiven romaanissa Seitsemän veljestä. Seitsemän veljestä ilmestyi vuonna 1870, mutta Kivi kirjoitti romaaniaan koko 1860-luvun ajan, jolle myös suuret nälkävuodet sijoittuvat. Näitä kohtalon vuosia vain sivutaan Seitsemässä veljeksessä, mutta oikeassa elämässä kovin moni äiti joutui juuri näinä vuosina saattelemaan lapsensa tuonen lehtoon.

En osaa sanoa, miksi nämä suuret nälkävuodet juuri nyt alkoivat mietityttämään minua ja halusivat tulla näkyviksi? Olen joskus aiemmin ajatellut, että haluan kirjoittaa näistä kurjista vuosista jotain ja nyt näitä vinkkejä alkoi tulla vastaan monelta suunnalta. Joten tartuin tuumasta toimeen ja lueskelin aiheesta enemmän. Kuuntelin myös, sillä aiheesta on YLE Areenassa erittäin mielenkiintoinen kolmiosainen podcast. Jos haluat syventyä aiheeseen tarkemmin, suosittelen kuuntelemaan.

Suuret nälkävuodet 1866 - 1868 olivat viimeinen laajamittainen nälänhätä Suomessa ja Länsi-Euroopassa. Tämän katastrofin aikana Suomen väestöstä kuoli 8 %:a. Kun koko Suomen väkiluku tuolloin oli noin 1,8 Milj. tarkoitti se noin 150 000 ihmistä. Luku saattoi olla paljon suurempikin, koska ei ollut luotettavaa tapaa arvioida, mikä kuolema oli nimenomaan nälän aiheuttama. 

Varsinaisia nälkävuosia edelsivät useammat huonot satovuodet, joten pitäjien viljamakasiineihin varastoitu vilja oli vähissä. Vuosi 1866 oli jo katastrofaalinen. Talvi oli pitkä ja ankara. Lumipeite pysyi maassa toukokuulle saakka ja kevätkylvöt myöhästyivät. Sateinen kesä pilasi sadon ja syyskuun kolmantena päivänä alkanut halla hävitti viljasadon lähes kokonaan. 

Seuraava vuosi ei ollut yhtään parempi, päinvastoin. Toukokuu oli tavattoman kylmä ja järvet pysyivät jäässä pitkälle kesäkuuhun saakka. Kylvämään päästiin myöhään ja halla tuli jo elokuussa. Karjaa piti teurastaa ja ihmisiä kehoitettiin valmistamaan jäkäläleipää. Jäkälän valmistaminen ihmisravinnoksi sopivaksi oli kuitenkin monimutkaista ja hankalaa, joten käytönnössä siitä ei ollut juurikaan hyötyä. Pettua suomalaiset olivat tottuneet syömään jo aiemmin. Vuoden 1867 kato koski lähes koko Suomea. Ainoastaan Mikkelin läänin ja eteläisimmän Suomen alueet säästyivät pahimmalta tuholta. 

Ihmishenkiä olisi ehkä säästetty, jos nälkäiset ihmiset olisi päästetty kulkemaan alueille, missä tuhot eivät olleet kovin pahoja. Kerjäläislaumojen pelättiin kuitenkin levittävän tauteja, joten ihmisiä ei päästetty liikkumaan vapaasti, kotiseutujensa ulkopuolelle. Sen sijaan heitä suljettiin eräänlaisiin työtaloihin, missä heidän piti tehdä askareita ruoan vastikkeeksi. Käytännössä mitään ruokaa ei juuri ollut tarjolla, korkeintaan pettuleipää ja jäkälävelliä. Työtalojen olot olivat kaikinpuolin surkeat, joten taudit levisivät ja kuolleisuus oli ajoittain lähes 100 %:a. 

Kadosta huolimatta tuhoisaa katastrofia olisi ehkä pienennetty toisenlaisella talouspolitiikalla. Suomi eli autonomian aikaa, eikä ulkomaista lainaa haluttu ottaa. Suomen haluttiin näkyvän ulospäin omavaraisena maana ja laina olisi myös heikentänyt juuri käyttöönotetun Suomen markan arvoa. Lainan turvin viljavarastoja olisi saatu täydennettyä. Joka tapauksessa senaatin taholta oltiin huolissaan ihmisten selviytymisestä. Pietarista ostettiin jauhoja, mutta meri jäätyi niin aikaisin, että laivakuljetukset olivat mahdottomia. 

Senaattorina toimiva J.V. Snellman pelkäsi vastikkeettoman avun laiskistavan ihmisiä, joten Suomessa alettiin toteuttaa niin sanottuja hätäaputöitä. Teitä rakennettiin, soita ojitettiin ja kanavia kaivettiin hätäaputöinä. Näistä töistä kuitenkin maksettiin huonommin kuin normaaleista töistä ja mitäpä rahoilla olisi ostettukaan, kun ei ollut mitä ostaa. Nälän ja tautien uuvuttamat ihmiset kirjaimellisesti kuolivat lapio kädessä työmaille. Varkauden Taipaleen vanha kanava on yksi näistä hätäapukohteista ja tänne virtasikin ihmisiä ympäri Suomea. Mummoni kertoi, että kaivutöissä olleita miehiä putoili kanavaan, kun eivät enää jaksaneet tehdä töitä. Mummon on täytynyt kuulla tämä joltain muulta, sillä hän muutti Varkauteen vasta 1920-luvun lopulla.

Taipaleen vanha kanava 13.3.2023. 
Kuva: Merja Vihanto.

Hätäaputöissä nälkäänkuolleiden kalmisto sijaitsee Varkausmäessä. Alueella on edelleen nähtävissä painaumia ja kumpareita, jotka kertovat hautojen paikoista. Opastekyltti kertoo, että alueelle on haudattu 281 henkilöä 51:ltä paikkakunnalta. Ei yhtään nimeä. Vain 281 erilaista kohtaloa. Aloin selvittämään, onko näistä henkilöistä löydettävissä mitään muuta tietoa. 

Nälkäänkuolleiden hautamuistomerkin opaste 13.3.2023.
Varsinaiselle muistomerkille ei päässyt lumen takia.
Kuva: Merja Vihanto

Kansallisarkiston digitoidussa aineistossa Leppävirran seurakunnan kirkonkirjoissa vuoden 1868 kuolleiden luettelossa on erikseen mainittuna ulkopaikkakuntalaiset. Oletan, että nämä ovat ainakin osittain Taipaleen kanavan hätäaputöissä olleita ihmisiä ja heidän perheitään. Varkaushan oli 1860-luvulla osa Leppävirran pitäjää. Toki joukossa voi olla muitakin.

Leppävirran kirkonkirjojen kuolleiden luetteloissa on 1850-1860 -luvuilla keskimäärin 10 sivua, mikä lienee ollut tavanomainen kuolleiden määrä pitäjässä. Vuonna 1868 sivuja on 24 eli enemmän kuin kaksinkertainen määrä. Yhdenkään kuolinsyy ei kuitenkaan ole nälkä tai aliravitsemus. Kaikki ovat kuolleet niin sanottuihin nälkäkriisitauteihin, jotka iskevät nälän ja sairauksien heikentämiin ihmisiin. On toki muistettava, että tähän aikaan ei todellisia diagnooseja osattu tehdä, vaan kuolinsyy perustui oirekuvauksiin. Vuoden 1868 kuolinsyissä ehdottomasti useimmin esiintyy nervfeber eli hermokuume. Suomen sukututkimusseuran ylläpitämän Hiski-tietokannan mukaan Leppävirralla kirjattiin vuonna1868 kesäkuusta alkaen yhteensä 430 kuollutta (alkuvuosi puuttuu Hiskistä). Näistä 206 eli lähes 50 %:n kuolinsyyksi on kirjattu nervfeber. Hermokuume on saanut nimensä hermosto-oireita aiheuttaneista vakavista kuumetaudeista, kuten lavantaudista tai pilkkukuumeesta. Lavantauti on yleisinfektio, joka johtuu huonosta hygieniasta. Pilkkukuumetta levittävät täit sekä  kirput. Muita tauteja, jotka koituivat nälän heikentämien ihmisten kohtaloksi olivat muun muassa punatauti, toisintokuume, vatsan väänteet ja lapsilla hinkuyskä tai tuhkarokko. Hiskin käytössä on syytä tiedostaa, että se ei ole alkuperäislähde. Tässä tapauksessa alkuperäislähde on Leppävirran seurakunnan kuolleiden luettelo vuodelta 1868. Ehkä teen vielä tarkistuslaskennan sieltäkin jossain vaiheessa.

Hätäaputöihin Taipaleen kanavalle tultiin ympäri Suomea. Työläisiä tuli läheltä, kuten Heinävedeltä, Joroisista ja Kuopiosta ja kaukaa, kuten Seinäjoelta, Oulusta, Kälviältä, Toholammilta ja Frantsilasta. Heillä ei ollut tarjolla kunnon taloja asuttavaksi, vaan he asuivat kanavan ympäristössä maakuopissa. Maakuoppa-asumus on osittain maan sisään kaivettu, hyvin vaatimaton asumus. Voi vain kuvitella, miten perheet pystyivät näissä asumaan useamman lapsen kanssa ja miten otollinen tila oli tautien leviämiselle.

Maapirtti. Gösta Grotenfelt 1914.
Finna, museovirasto.

Tässä muutamia nimiä, jotka todennäköisesti lepäävät Varkausmäen kalmistossa. Paikkakunnat kertovat sen, että tänne tultiin kaukaa ja usein koko perheen kanssa. Mikä sitten onkaan ollut perheen kohtalo, kun isä on kuollut työmaalla? Itsellisen lapsi Matti Asnabrygg 6 kk Kälviältä (ei kuolinsyytä); työläinen Sakari Parkolankangas (ei ikää) Toholammilta, kuollut vatsavaihoihin; työläinen Jaakko Sundqvist 33 v. Pedersörestä, kuolinsyy hermokuume; työläisen lapsi Iita Johanna Sundqvist 6 kk Pedersörestä, kuolinsyy hermokuume; renki Antti Luoma 20 v. Seinäjoelta, kuolinsyy toisintokuume; työläinen Heikki Seppälä 39 v. Sievistä, kuolinsyy vesitauti; päiväläinen Antti Räsänen 28 v. Tuusniemeltä, kuolinsyy verensyöksy; päiväläisen lapsi Sakari Esanpoika Ahola 3,5 v. Toholammilta, kuolinsyy punatauti ja karvarinlapsi Olga Aurora Hämäläinen (ei ikää) Kuopiosta, kuolinsyy hermokuume.

Kirkkoherran sijaisena toimineella Julius Henrik Lindillä ja armovuoden saarnaaja Aleksander Vallella piti kiirettä tänä vuonna. Hautaan siunaamisia oli kymmeniä samalla kertaa. Esimerkiksi lauantaina 22.3.1868 hautaan siunattiin yhteensä 58 vainajaa ja kesäkuun ensimmäisenä päivänä 56 vainajaa (tässä luvussa mukana sekä leppävirtalaiset oman kunnan asukkaat että ulkopaikkakuntalaiset).

Miksi katovuodet koettelivat niin kovasti Suomea juuri tuolloin? Katovuosia oli ollut aiemminkin ja oli myös tämän jälkeen. Yksi selitys on tilattoman väestön suuri osuus juuri 1800-luvun puolen välin jälkeen. Talolliset, lampuodit ja torpparit selvisivät kadosta paremmin, koska varastoissa oli aina jotain syömäkelpoista. Lisäksi he olivat muutenkin paremmin ravittuja, joten kalorimäärän lasku ei vielä koitunut heidän kohtalokseen. Sen sijaan tilaton väestö eli jo muutenkin kädestä suuhun. Heitä ei enää tarvittu töihin tiloille, koska ei ollut viljaa korjattavaksi eikä lehmiä lypsettäväksi. Kerjuulle tai hätäaputöihin lähteminen oli monelle tilattomalle ainoa vaihtoehto yrittää selviytyä. Tilattomasta väestöstä olen kirjoittanut blogin tammikuussa 2022, joten jos haluat, voit lukea sieltä lisää.

Kerjäläisperhe maantiellä. Robert Ekman 1860.
Finna. Kansallisgalleria, Ateneumin taidemuseo.

"Tuonen viita, rauhan viita! Kaukana on vaino riita, kaukana kavala maailma." Näihin sanoihin päättyy Seunalan Annan lapselleen laulama nimetön laulu. Laulussa lapsen on parempi olla Tuonen herran vainioilla kuin keskellä kavalaa maailmaa. Tämä oli varmasti kirjaimellisesti totta monessa perheessä suurten nälkävuosien aikana, kun nälkäiselle lapselle ei ollut muuta annettavaa kuin jäkälävelliä, eikä aina sitäkään.

Suurten nälkävuosien historia jäi kaivelemaan mieltäni edelleen varsinkin, kun luin/kuuntelin tutkija Miikka Voutilaista. Nälänhätä ei ole luonnonkatastrofi, joka tulee yllättäen kansan päälle kuin ukkospilvi. Sitä edeltävät monet tapahtumat ja viime kädessä poliittiset päätökset vaikuttavat sen syntyyn. Ehkä palaan aiheeseen vielä myöhemmin uudelleen.

Lähteet:

Arno Forsius: Kuolinsyyt 1749-1877 väkilukutauluissa Kuolinsyyt vuosien 1749–1877 väkilukutauluissa (archive.ph)

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

Finna: maakuoppa-asumus | Hakutulokset | Finna.fi

Hiski: Haku - Leppävirta - haudatut (genealogia.fi)

Kansallisarkisto: Leppävirran seurakunnan arkisto - I F:5 Kuolleiden ja haudattujen luettelot 1856-1878, kuva 204 (digihakemisto.net)

Terveyskirjasto: Lavantauti - Terveyskirjasto

Terveyskirjasto: Pilkkukuumeet eli riketsioosit - Terveyskirjasto

SSHY: Leppävirran kuolleiden luettelot 1868 SSHY - Kuvatietokanta - Leppävirta (sukuhistoria.fi)

Suuret nälkävuodet: Suuret nälkävuodet – Wikipedia

Yle Areena: Kalle Haatanen: Nälänhätien historia | Kalle Haatanen | Yle Areena – podcastit

Yle Areena: Suomen nälkävuodet | Yle Areena – podcastit (tutkijat Antti Häkkinen ja Miikka Voutilainen)

Kirje isoisoäidilleni Eevalle

Hyvä isoisoäitini Eeva

Kirjoitan Sinulle pienen kirjeen, rakas Eeva. Olin niin iloinen, kun löysin Sinut. Oliko jotain, miksi päätit juuri nyt tulla esiin ja antautua löydettäväksi? Olen etsinyt Sinua niin kauan, että olin jo varma, etten löytäisi Sinua koskaan. Kirjoitin viime syksynä Veldan tyttäristä ja harmittelin, kun tiedot pysähtyvät Sinuun? Kuulostiko tämä Sinusta sellaiselta, että halusit auttaa minua tässä asiassa? Joka tapauksessa olen nyt löytänyt paljon lisätietoja Sinusta ja perheestäsi. Aloitanpa alusta tämän tarinan.

Olet kotoisin Lemiltä ja asunut siellä koko elämäsi ajan muutamaa vuotta lukuunottamatta. Nämä muutamat vuodet Käkisalmella osoittautuivat kullanarvoisiksi, koska niiden avulla sain Sinusta lisätietoja. Lemin seurakuntalaisten tietojen tutkiminen 1800-luvulta on todella haasteellista. Lemin vanhat kirkonkirjat ovat suurelta osin tuhoutuneet pappilan tulipalossa v. 1918. Vanhimmat säilyneet rippikirjat ja lastenkirja ovat vuosilta 1910-1919. Kastetietoja löytyy vuodesta 1896 alkaen. Kuolleiden tietoja on säilynyt hieman enemmän, osin jo vuodesta 1853 alkaen, mutta tiedot ovat puutteellisia. Avioituneista on tietoja vuodesta 1847 lähtien. Ihmeellistä kyllä, Lemin henkikirjat on kirjoitettu tavallista tarkemmin, ikään kuin henkikirjoittaja olisi aavistanut kirkonkirjojen tuhon. Usein henkikirjoissa on vain veroa maksavien henkilöiden, yleensä perheenpää, nimi ja muut on ilmoitettu numeroina. Mutta Lemillä on varsin tarkasti kirjattu myös vaimo, lapset, piiat ja rengit. Lämpimät kiitokset henkikirjoittajille.

Lemin kirkko ja kellotapuli.
Finna, Kuvapaja 1950-1955. Lappeenrannan museo.

Kuvaus Lemin pappilan tuhoutumisesta.
Mikkelin Sanomat 30.3.1918

Minulla oli Sinusta tietoa ainoastaan sen verran, mitä Lemin Ahosten sukukirjassa oli; etunimi ja syntymävuosi. En oikeastaan osannut edes etsiä muuta tietoa. Ajattelin, että koska sukukirjaankaan ei ole löytynyt muuta tietoa Sinusta, niin miten minä sitä voisin löytää? Olin jo tuudittautunut siihen uskoon, että äitilinjani tiedot päättyvät varsin vähäisin tiedoin Sinuun. Sukututkimus on kuitenkin yllätyksiä täynnä ja yht'äkkiä huomasinkin katsovani tuttuja nimiä Käkisalmen seurakunnan rippikirjassa. 

Yritän kertoa lyhyesti, miten löysin Sinut. Seurasin pitkään puolisosi, pitäjänsorvari Joonas Juhonpoika Ahosen matkaa Lemin henkikirjoissa. Kun hänen nimensä viereen ilmaantui 1858 "med hustru" aloin etsimään tietoja kyseisen vuoden vihittyjen luettelosta. Ne onneksi ovatkin olemassa. Sieltä löytyi nimien perusteella oikeantuntuinen pariskunta. Helmikuussa 1858 oli vihitty pitäjänsorvari, nuorimies Joonas Juhonpoika Ahonen Suomalaisen kylästä ja piika Eeva Maria Joonaksentytär Buuri Porkkolan kylästä. Sydämessäni sykähti. Oliko tässä se Eeva, mitä etsin? Halusin lisää varmistusta asiaan.

Henkikirjoja seuraamalla selvisi, että Eeva ja Joonas saivat viisi lasta. Aatamin s. 1858, Antin s. 1861, Miinan s. 1864, Joonaksen s. 1867 ja Reginan s. 1875. Nyt tiesin, että olen oikeilla jäljillä, sillä isoisoäitini oli Regina Joonaksentytär Ahonen. Syntymävuosi täsmäsi. 

Miten Käkisalmen kirkonkirjat sitten auttoivat minua? Poikasi Aatami pääsi opiskelijaksi Kurkijoen maatalousoppilaitokseen ja sieltä hän siirtyi Käkisalmelle. Olisiko niin, että päätitte Joonaksen kanssa lähteä katsomaan muutakin maailmaa kuin Lemiä, sillä vietitte Käkisalmella muutaman vuoden lastenne Joonaksen ja Reginan kanssa. Tämä viimeistään varmisti sen, että olet tosiaan Eeva Maria Joonaksentytär Buuri. Syntymäaikasi, 3.5.1832, on merkitty Käkisalmen kirkonkirjoihin. 

Kurkijoen maamiesopisto ja opiston puutarha.
Finna, museovirasto. 

Toinenkin iso yllätys tuli minua vastaan etsiessäni Sinua. Tyttärelläsi Reginalla, minun mummoni äidillä oli avioton tytär, Miina Reginantytär. Mummo ei koskaan maininnut, että hänellä olisi siskopuoli. Ehkä hän ei edes tiennyt tästä. Aviottoman äidin osa ei ollut helppo, joten nuori Regina teki kipeän ratkaisun ja antoi tyttärensä kasvatiksi veljelleen Antille. Antti oli räätälinä Lappeen pitäjän Kourulanmäellä, joka on nykyisen Lappeenrannan kaupungin keskustaa. Antilla ja hänen vaimollaan Maria Väänäsellä ei ollut omaa lasta, joten Miina oli varmaankin heille kuin oma lapsi. Miinan hukkuminen vuonna 1903 vain kahdeksan vuotiaana, oli varmasti kova isku kaikille. 

Kuolinaikasi paikansin myös henkikirjojen avulla. Kun Joonaksen nimen vieressä ei enää mainittu vaimoa vuoden 1897 henkikirjassa, osasin alkaa etsimään kuolintietoasi. Kuolit 23.3.1897 hivutustautiin. Olit kuollessasi hieman alle 65 vuotias, vain viisi vuotta vanhempi kuin minä nyt. Tässä minun maailmassani on vaikea tietää, mistä sairaudesta oli kyse, kun kuolinsyyt kirjattiin silloin oireiden perusteella. Todellista diagnoosia ei tiedä kukaan. Sanakirjojen mukaan hivutus voi viitata tuberkuloosiin tai mihin tahansa krooniseen sairauteen, joka hiljalleen hivutti ihmisen pois tästä maailmasta. 

Puolisosi Joonas kuoli vuoden 1903 helmikuussa 79 vuoden ikäisenä Pöllölän tilalla. Joonas eli yksin viimeiset vuodet Reginan muutettua Lappeeseen vuonna 1900 ja avioiduttuaan siellä isoisoisäni Juhana Ojalan kanssa.

Jotain muutakin vielä löysin. Henkikirjojen perusteella päättelin, että Sinun äitisi oli Sohvi Jaakontytär, joka avioitui Savitaipaleelta kotoisin olevan ja Lemille saunarengiksi tulleen Joonas Pekanpoika Buurin kanssa. Avioitumistietoa ei ole löydettävissä, mutta se osuu vuoden 1832 paikkeille. Sohvin äiti oli Beata Yrjöntytär. Sohvi ja Beata liittyvät Veldan tyttärien ikiaikaiseen äitien ja tyttärien ketjuun, missä myös Eeva Sinulla, on oma paikkasi. Todistettava ketjumme on nyt yhdeksän sukupolven mittainen. Se alkaa Beata Yrjöntyttären syntymästä 1780 ja sen tämän hetken viimeisin linkki on pieni tyttärentyttäreni Lempi, joka on syntynyt vuonna 2020. Lempin ja Beatan syntymien välillä on 240 vuotta! Eikö olekin aika huikeaa? Tämä ketju yltää keskeytymättä ajan historian alkulähteille ihmiskunnan aamunsarastukseen ja se jatkuu niin kauan, kun ketjun tyttäret saavat tyttäriä.

Kiitos Sinulle isoisoäitini Eeva, kun halusit lopultakin kertoa minulle tarinasi. Olen tästä ikuisesti kiitollinen ja pidän huolta, että tarinasi ei jää unohduksiin.

Rakkain terveisin, tyttärentyttärentyttärentyttäresi Merja

Lähteet: 

Kallio ja Ahonen: Lemin Ahoset 1669 - 2005

Finna: Kurkijoen maatalouskoulu | Hakutulokset | Finna.fi

Mikkelin Sanomat 30.3.1918. Kansallisarkisto, digitoidut sanomalehdet Haku - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Taipaleen seurakunta: Sukututkimus - Taipaleen seurakunta

Kansallisarkisto, Viipurin läänin henkikirjat: Viipurin läänin henkikirjat - Vi Henkikirjat 1818-1945 (digihakemisto.net)

Kansallisarkisto: Käkisalmen seurakunnan arkisto - I Aa:24 Rippikirjat, Maaseurakunta 1878-1887, jakso 68, sivu 74: Joensuu 1 Joensuu; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5776396183&aineistoId=1215227682 / Viitattu 17.2.2023

SSHY: Lappee rippikirja 1890-1899 (MKO239-258 I Aa:23)  Sivu 420 Kourulanmäki Tilattomat ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17442&pnum=420 / Viitattu 17.02.2023