Amalia heilautti hameensa helmaa ja kiirehti askeliaan Håkansbölen kartanoon johtavalla tiellä. Hänellä alkoi jo kiire. Armollinen rouva tarvitsi apua valmistautuessaan päivälliselle ja kamarineidon oli silloin parasta olla paikalla. Kreivitär Munsterhjelm oli käskenyt istuttaa tammipuiden taimet reunustamaan hiekkatietä, jota pitkin Amalia nyt kiirehti kartanoon. Tammien latvat heilahtelivat juuri ja juuri Amalian pään kohdalla. Amalian mielessä häivähti ajatus, miltähän kuja näyttäisi sitten, kun tammet olisivat täysikasvuisia. Vielä enemmän hänen sisällään läikähti tunne, jota hän ei ollut vielä ennen tuntenut. Se oli outoa hyrinää, joka mukavasti pyörähteli vatsassa ja rinnan alla. Tunteen takana oli syksyllä kartanoon tullut uusi pehtoori, Myrskylästä kotoisin oleva nuori herra, Carl Lind. Amalia ei olisi saanut lähteä yksin nuoren herran seuraan ilman esiliinaa, mutta hän oli livahtanut salaa ulos kyökin ovesta. Ovella vastaan tulleelle uteliaalle piialle hän oli selittänyt menevänsä katsomaan, joko valkovuokot kukkisivat.
He olivat tavanneet metsän reunassa, suurten kuusten varjossa, piilossa katseilta. Mutta nyt Amalian piti jo juosta kartanoon.
Moni ehkä toivoo sukututkimuksen alkuvaiheissa, että
löytäisi kartanonherroja, aatelisia, pappissukuja tai edes joitakin parempaan säätyyn
kuuluneita. Joku on kuulemma joskus lopettanutkin harrastuksen, kun
eteen on tullut loisia, äpärälapsia ja viinanpoltosta sakotettuja torppareita. Itselläkin taisi olla salaisena haaveena, että löytäisin salaperäisen, rikkaan sukulaisen, kuten Rauha S. Virtasen Seljan tyttöjen
Margarita. Pieni toivonkipinä liittyi suvussa kulkeneeseen suulliseen
tietoon, että yksi esi-isämme olisi 1500-luvulla elänyt Savonlinnan
käskynhaltija Kustaa Fincke. Näin ei kuitenkaan ole. Yhdestäkään sukuhaarasta
ei löydy mitään viitteitä siihen, että jäljet johtaisivat Finckejen suuntaan.
Erehdys lienee lähtenyt jo aiemmin kirjoittamastani sulkavalaisesta
ruotusotilaasta Pietari Winckistä. Fincke ja Winck ovat jossain vaiheessa
menneet joltain tutkijalta sekaisin. Siihen on tyytyminen, ettei herrasväkeä riitä Suomessa jokaiseen sukuun.
Pienen kosketuksen säätyläisten elämään saan kuitenkin ukkini isoisän äidin, Amalia Augusta Charlotta Grenmanin kautta. Amalia oli kamarineitona Håkansbölen (Hakunila) kartanossa 1840-1850 -luvuilla. Tämän lähemmäksi kartanoromantiikkaa tuskin pääsen, ainakaan suoraan takenevissa sukupolvissa. Kamarineito kuulostaa hienolta, mutta todennäköisesti kamarineidon asema ei ole ollut kovinkaan erilainen kuin muidenkaan sisäpiikojen. Ehkä hänellä oli enemmän kreivittären tai hänen tyttäriensä palvelemista, ei niinkään siivousta tai keittiötöitä. Tässä Amalian tarina.
 |
| Håkansbölen päärakennus 1800-luvulla. Oikealla tammien reunustama kuja, jota pitkin Amaliakin lienee kulkenut monet kerrat. Kuva: Finna; Vantaan kaupunginmuseo. |
Håkansbölen tammikuja on istutettu juuri silloin, kun Amalia on ollut kartanossa
kamarineitona. Hän on kävellyt tätä tietä pitkin ja haaveillut kartanon
uudesta pehtoorista, Carl Lindistä. Tunteet olivat molemminpuolisia, sillä tilanhoitaja Carl ja kamarineito Amalia vihittiin kesäkuun 6. päivä 1852. Nuori rakkaus ei ollut jaksanut odottaa vihkimistä, sillä ensimmäinen
lapsi, Lovisa Charlotta syntyi jo marraskuussa 1852. Aluksi nuori perhe asettui todennäköisesti asumaan uuteen pehtorin taloon. Pariskunnalle syntyi vielä kaksi lasta Helsingissä, Augusta vuonna 1855
ja Karl Alfred Knut vuonna 1861. Tämän jälkeen perhe muutti Myrskylään, Carlin
synnyinseuduille 1862. He asettuivat Myrskylän Stor Paloisiin, missä Carl
jatkoi tilanhoitajan töitä. Carl ja Amalia saivat vielä pojan v. 1863, Karl Eberhardin, josta tuli myöhemmin isoisäni isoisä.
 |
| Carlin ja Amalian vihkitieto Helsingin pitäjän seurakunnan vihittyjen luettelosta 1852 (SSHY:n julkiset sivut). |
 |
| Håkansbölen kartanon pehtorin talo. Ehkä juuri tässä talossa Amalia ja Carl aloittivat yhteisen elämänsä. Kuva: Finna; Vantaan kaupunginmuseo. |
Kovin kauan Carlin ja Amalian onni ei kuitenkaan kestänyt. Carl kuoli vain 39-vuotiaana 11.3.1864 aivotulehdukseen. Amalia jäi leskeksi ja neljän lapsen yksinhuoltajaksi 36-vuotiaana. Lapsista nuorin, Karl Eberhard oli vasta puolen vuoden ikäinen. Amalia ei voinut jäädä asumaan tilanhoitajalle tarkoitettuun asuntoon lastensa kanssa, vaan heidät löytää myöhemmin Myrskylän rippikirjoista itsellisten joukosta.
Muutakin surua mahtui Amalian elämään. Augusta tytär perheineen asui myös Myrskylässä kuten Amaliakin, joten oletettavasti he pitivät jokseenkin tiivistä yhteyttä toisiinsa. Taudit eivät säästäneet tätäkään perhettä, vaan Augustan poika, Frans Vilhelmi, kuoli elokuussa1882 vain 4-vuotiaana vatsakramppeihin. Augusta itse sairastui lavantautiin keväällä 1884 ja kuoli siihen toukokuussa. Pieni Hilma Alina oli silloin vain neljän kuukauden ikäinen. Hilma Alina eli vain kaksi kuukautta äidin kuoleman jälkeen. Kuolinsyyksi on merkitty ensin kurkkumätä, joka on myöhemmin vaihdettu tulirokoksi.
On vaikea ajatella, mitä Amalian mielessä liikkui, kun hän saattoi hautaan ensin puolisonsa ja
sen jälkeen tyttärensä ja tämän lapset. Toki kuolema oli tähän aikaan paljon
enemmän läsnä ihmisten elämässä kuin nyt, mutta varmasti rakkaita on surtu
silloinkin.
Amalia ei koskaan enää avioitunut uudestaan. Hän muutti
tyttärensä Lovisan luokse Hollolaan, joskin viralliseksi kotipaikaksi jäi
edelleen Myrskylä. Amalia kuoli sydänvaivoihin 70-vuotiaana 21.10.1898 Hollolan Lahden kauppalassa, mutta
hänet haudattiin Myrskylään, kotiseudun multaan.
Kun alkaa selvittämään jonkun henkilön tarinaa, vastaan tulee monia muitakin, jotka haluavat saada äänensä kuuluviin. Mitä kertoo Amalian tytär Lovisa Charlotta, joka avioitui maalarimestari Matti Heinosen kanssa? Entä mikä tarina on Augustan tyttärellä Hannalla, joka meni naimisiin 21 -vuotiaana itseään 38 vuotta vanhemman rusthollari Kustaa Greijulan kanssa? Nämä tarinat kuulette myöhemmin.
 |
| Håkansbölen kartanon tammikuja. Todennäköisesti juuri tätä kujaa pitkin Amalia on kulkenut kartanoon ja miettinyt, miltä puut näyttäisivät täysikasvuisina. Kuva: Pekka J. Heiskanen, Finna, Vantaan kaupunginmuseo |
Lähteet:
SSHY (julkiset sivut), Helsingin pitäjän seurakunnan vihityt 1852.
Kansallisarkiston rippikirjat, syntyneiden luettelot, kuolleet ja haudatut: Orimattila, Myrskylä, Helsingin pitäjä ja Hollola/Lahti.
Finna: Vantaan kaupunginmuseon Finna-palvelussa julkaistuja kuvia voi käyttää vapaasti. Kuvan käyttäjällä on vastuu mm. tekijänoikeuksista ja yksityisyyden suojan kunnioittamisessa. Esimerkiksi henkilökuvien käyttö markkinoinnissa ja/tai mainonnassa on kiellettu ilman kuvassa olevan henkilön suostumista. Kuvan yhteydessä on mainittava Vantaan kaupunginmuseo ja kuvaaja (jos tiedossa).
Sivistys Vantaa: Kartanon historia (sivistysvantaa.fi)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti