Otsikossa mainittu laulu on kehtolaulu, jota Seunalan Anna laulaa lapselleen Aleksis Kiven romaanissa Seitsemän veljestä. Seitsemän veljestä ilmestyi vuonna 1870, mutta Kivi kirjoitti romaaniaan koko 1860-luvun ajan, jolle myös suuret nälkävuodet sijoittuvat. Näitä kohtalon vuosia vain sivutaan Seitsemässä veljeksessä, mutta oikeassa elämässä kovin moni äiti joutui juuri näinä vuosina saattelemaan lapsensa tuonen lehtoon.
En osaa sanoa, miksi nämä suuret nälkävuodet juuri nyt alkoivat mietityttämään minua ja halusivat tulla näkyviksi? Olen joskus aiemmin ajatellut, että haluan kirjoittaa näistä kurjista vuosista jotain ja nyt näitä vinkkejä alkoi tulla vastaan monelta suunnalta. Joten tartuin tuumasta toimeen ja lueskelin aiheesta enemmän. Kuuntelin myös, sillä aiheesta on YLE Areenassa erittäin mielenkiintoinen kolmiosainen podcast. Jos haluat syventyä aiheeseen tarkemmin, suosittelen kuuntelemaan.
Suuret nälkävuodet 1866 - 1868 olivat viimeinen laajamittainen nälänhätä Suomessa ja Länsi-Euroopassa. Tämän katastrofin aikana Suomen väestöstä kuoli 8 %:a. Kun koko Suomen väkiluku tuolloin oli noin 1,8 Milj. tarkoitti se noin 150 000 ihmistä. Luku saattoi olla paljon suurempikin, koska ei ollut luotettavaa tapaa arvioida, mikä kuolema oli nimenomaan nälän aiheuttama.
Varsinaisia nälkävuosia edelsivät useammat huonot satovuodet, joten pitäjien viljamakasiineihin varastoitu vilja oli vähissä. Vuosi 1866 oli jo katastrofaalinen. Talvi oli pitkä ja ankara. Lumipeite pysyi maassa toukokuulle saakka ja kevätkylvöt myöhästyivät. Sateinen kesä pilasi sadon ja syyskuun kolmantena päivänä alkanut halla hävitti viljasadon lähes kokonaan.
Seuraava vuosi ei ollut yhtään parempi, päinvastoin. Toukokuu oli tavattoman kylmä ja järvet pysyivät jäässä pitkälle kesäkuuhun saakka. Kylvämään päästiin myöhään ja halla tuli jo elokuussa. Karjaa piti teurastaa ja ihmisiä kehoitettiin valmistamaan jäkäläleipää. Jäkälän valmistaminen ihmisravinnoksi sopivaksi oli kuitenkin monimutkaista ja hankalaa, joten käytönnössä siitä ei ollut juurikaan hyötyä. Pettua suomalaiset olivat tottuneet syömään jo aiemmin. Vuoden 1867 kato koski lähes koko Suomea. Ainoastaan Mikkelin läänin ja eteläisimmän Suomen alueet säästyivät pahimmalta tuholta.
Ihmishenkiä olisi ehkä säästetty, jos nälkäiset ihmiset olisi päästetty kulkemaan alueille, missä tuhot eivät olleet kovin pahoja. Kerjäläislaumojen pelättiin kuitenkin levittävän tauteja, joten ihmisiä ei päästetty liikkumaan vapaasti, kotiseutujensa ulkopuolelle. Sen sijaan heitä suljettiin eräänlaisiin työtaloihin, missä heidän piti tehdä askareita ruoan vastikkeeksi. Käytännössä mitään ruokaa ei juuri ollut tarjolla, korkeintaan pettuleipää ja jäkälävelliä. Työtalojen olot olivat kaikinpuolin surkeat, joten taudit levisivät ja kuolleisuus oli ajoittain lähes 100 %:a.
Kadosta huolimatta tuhoisaa katastrofia olisi ehkä pienennetty toisenlaisella talouspolitiikalla. Suomi eli autonomian aikaa, eikä ulkomaista lainaa haluttu ottaa. Suomen haluttiin näkyvän ulospäin omavaraisena maana ja laina olisi myös heikentänyt juuri käyttöönotetun Suomen markan arvoa. Lainan turvin viljavarastoja olisi saatu täydennettyä. Joka tapauksessa senaatin taholta oltiin huolissaan ihmisten selviytymisestä. Pietarista ostettiin jauhoja, mutta meri jäätyi niin aikaisin, että laivakuljetukset olivat mahdottomia.
Senaattorina toimiva J.V. Snellman pelkäsi vastikkeettoman avun laiskistavan ihmisiä, joten Suomessa alettiin toteuttaa niin sanottuja hätäaputöitä. Teitä rakennettiin, soita ojitettiin ja kanavia kaivettiin hätäaputöinä. Näistä töistä kuitenkin maksettiin huonommin kuin normaaleista töistä ja mitäpä rahoilla olisi ostettukaan, kun ei ollut mitä ostaa. Nälän ja tautien uuvuttamat ihmiset kirjaimellisesti kuolivat lapio kädessä työmaille. Varkauden Taipaleen vanha kanava on yksi näistä hätäapukohteista ja tänne virtasikin ihmisiä ympäri Suomea. Mummoni kertoi, että kaivutöissä olleita miehiä putoili kanavaan, kun eivät enää jaksaneet tehdä töitä. Mummon on täytynyt kuulla tämä joltain muulta, sillä hän muutti Varkauteen vasta 1920-luvun lopulla.
 |
| Taipaleen vanha kanava 13.3.2023. Kuva: Merja Vihanto. |
Hätäaputöissä nälkäänkuolleiden kalmisto sijaitsee Varkausmäessä. Alueella on edelleen nähtävissä painaumia ja kumpareita, jotka kertovat hautojen paikoista. Opastekyltti kertoo, että alueelle on haudattu 281 henkilöä 51:ltä paikkakunnalta. Ei yhtään nimeä. Vain 281 erilaista kohtaloa. Aloin selvittämään, onko näistä henkilöistä löydettävissä mitään muuta tietoa.
 |
| Nälkäänkuolleiden hautamuistomerkin opaste 13.3.2023. Varsinaiselle muistomerkille ei päässyt lumen takia. Kuva: Merja Vihanto |
Kansallisarkiston digitoidussa aineistossa Leppävirran seurakunnan kirkonkirjoissa vuoden 1868 kuolleiden luettelossa on erikseen mainittuna ulkopaikkakuntalaiset. Oletan, että nämä ovat ainakin osittain Taipaleen kanavan hätäaputöissä olleita ihmisiä ja heidän perheitään. Varkaushan oli 1860-luvulla osa Leppävirran pitäjää. Toki joukossa voi olla muitakin.
Leppävirran kirkonkirjojen kuolleiden luetteloissa on 1850-1860 -luvuilla keskimäärin 10 sivua, mikä lienee ollut tavanomainen kuolleiden määrä pitäjässä. Vuonna 1868 sivuja on 24 eli enemmän kuin kaksinkertainen määrä. Yhdenkään kuolinsyy ei kuitenkaan ole nälkä tai aliravitsemus. Kaikki ovat kuolleet niin sanottuihin nälkäkriisitauteihin, jotka iskevät nälän ja sairauksien heikentämiin ihmisiin. On toki muistettava, että tähän aikaan ei todellisia diagnooseja osattu tehdä, vaan kuolinsyy perustui oirekuvauksiin. Vuoden 1868 kuolinsyissä ehdottomasti useimmin esiintyy nervfeber eli hermokuume. Suomen sukututkimusseuran ylläpitämän Hiski-tietokannan mukaan Leppävirralla kirjattiin vuonna1868 kesäkuusta alkaen yhteensä 430 kuollutta (alkuvuosi puuttuu Hiskistä). Näistä 206 eli lähes 50 %:n kuolinsyyksi on kirjattu nervfeber. Hermokuume on saanut nimensä hermosto-oireita aiheuttaneista vakavista kuumetaudeista, kuten lavantaudista tai pilkkukuumeesta. Lavantauti on yleisinfektio, joka johtuu huonosta hygieniasta. Pilkkukuumetta levittävät täit sekä kirput. Muita tauteja, jotka koituivat nälän heikentämien ihmisten kohtaloksi olivat muun muassa punatauti, toisintokuume, vatsan väänteet ja lapsilla hinkuyskä tai tuhkarokko. Hiskin käytössä on syytä tiedostaa, että se ei ole alkuperäislähde. Tässä tapauksessa alkuperäislähde on Leppävirran seurakunnan kuolleiden luettelo vuodelta 1868. Ehkä teen vielä tarkistuslaskennan sieltäkin jossain vaiheessa.
Hätäaputöihin Taipaleen kanavalle tultiin ympäri Suomea. Työläisiä tuli läheltä, kuten Heinävedeltä, Joroisista ja Kuopiosta ja kaukaa, kuten Seinäjoelta, Oulusta, Kälviältä, Toholammilta ja Frantsilasta. Heillä ei ollut tarjolla kunnon taloja asuttavaksi, vaan he asuivat kanavan ympäristössä maakuopissa. Maakuoppa-asumus on osittain maan sisään kaivettu, hyvin vaatimaton asumus. Voi vain kuvitella, miten perheet pystyivät näissä asumaan useamman lapsen kanssa ja miten otollinen tila oli tautien leviämiselle.
 |
| Maapirtti. Gösta Grotenfelt 1914. Finna, museovirasto. |
Tässä muutamia nimiä, jotka todennäköisesti lepäävät Varkausmäen kalmistossa. Paikkakunnat kertovat sen, että tänne tultiin kaukaa ja usein koko perheen kanssa. Mikä sitten onkaan ollut perheen kohtalo, kun isä on kuollut työmaalla? Itsellisen lapsi Matti Asnabrygg 6 kk Kälviältä (ei kuolinsyytä); työläinen Sakari Parkolankangas (ei ikää) Toholammilta, kuollut vatsavaihoihin; työläinen Jaakko Sundqvist 33 v. Pedersörestä, kuolinsyy hermokuume; työläisen lapsi Iita Johanna Sundqvist 6 kk Pedersörestä, kuolinsyy hermokuume; renki Antti Luoma 20 v. Seinäjoelta, kuolinsyy toisintokuume; työläinen Heikki Seppälä 39 v. Sievistä, kuolinsyy vesitauti; päiväläinen Antti Räsänen 28 v. Tuusniemeltä, kuolinsyy verensyöksy; päiväläisen lapsi Sakari Esanpoika Ahola 3,5 v. Toholammilta, kuolinsyy punatauti ja karvarinlapsi Olga Aurora Hämäläinen (ei ikää) Kuopiosta, kuolinsyy hermokuume.
Kirkkoherran sijaisena toimineella Julius Henrik Lindillä ja armovuoden saarnaaja Aleksander Vallella piti kiirettä tänä vuonna. Hautaan siunaamisia oli kymmeniä samalla kertaa. Esimerkiksi lauantaina 22.3.1868 hautaan siunattiin yhteensä 58 vainajaa ja kesäkuun ensimmäisenä päivänä 56 vainajaa (tässä luvussa mukana sekä leppävirtalaiset oman kunnan asukkaat että ulkopaikkakuntalaiset).
Miksi katovuodet koettelivat niin kovasti Suomea juuri tuolloin? Katovuosia oli ollut aiemminkin ja oli myös tämän jälkeen. Yksi selitys on tilattoman väestön suuri osuus juuri 1800-luvun puolen välin jälkeen. Talolliset, lampuodit ja torpparit selvisivät kadosta paremmin, koska varastoissa oli aina jotain syömäkelpoista. Lisäksi he olivat muutenkin paremmin ravittuja, joten kalorimäärän lasku ei vielä koitunut heidän kohtalokseen. Sen sijaan tilaton väestö eli jo muutenkin kädestä suuhun. Heitä ei enää tarvittu töihin tiloille, koska ei ollut viljaa korjattavaksi eikä lehmiä lypsettäväksi. Kerjuulle tai hätäaputöihin lähteminen oli monelle tilattomalle ainoa vaihtoehto yrittää selviytyä. Tilattomasta väestöstä olen kirjoittanut blogin tammikuussa 2022, joten jos haluat, voit lukea sieltä lisää.
 |
| Kerjäläisperhe maantiellä. Robert Ekman 1860. Finna. Kansallisgalleria, Ateneumin taidemuseo. |
"Tuonen viita, rauhan viita! Kaukana on vaino riita, kaukana kavala maailma." Näihin sanoihin päättyy Seunalan Annan lapselleen laulama nimetön laulu. Laulussa lapsen on parempi olla Tuonen herran vainioilla kuin keskellä kavalaa maailmaa. Tämä oli varmasti kirjaimellisesti totta monessa perheessä suurten nälkävuosien aikana, kun nälkäiselle lapselle ei ollut muuta annettavaa kuin jäkälävelliä, eikä aina sitäkään.
Suurten nälkävuosien historia jäi kaivelemaan mieltäni edelleen varsinkin, kun luin/kuuntelin tutkija Miikka Voutilaista. Nälänhätä ei ole luonnonkatastrofi, joka tulee yllättäen kansan päälle kuin ukkospilvi. Sitä edeltävät monet tapahtumat ja viime kädessä poliittiset päätökset vaikuttavat sen syntyyn. Ehkä palaan aiheeseen vielä myöhemmin uudelleen.
Lähteet:
Arno Forsius: Kuolinsyyt 1749-1877 väkilukutauluissa Kuolinsyyt vuosien 1749–1877 väkilukutauluissa (archive.ph)
Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
Finna: maakuoppa-asumus | Hakutulokset | Finna.fi
Hiski: Haku - Leppävirta - haudatut (genealogia.fi)
Kansallisarkisto: Leppävirran seurakunnan arkisto - I F:5 Kuolleiden ja haudattujen luettelot 1856-1878, kuva 204 (digihakemisto.net)
Terveyskirjasto: Lavantauti - Terveyskirjasto
Terveyskirjasto: Pilkkukuumeet eli riketsioosit - Terveyskirjasto
SSHY: Leppävirran kuolleiden luettelot 1868 SSHY - Kuvatietokanta - Leppävirta (sukuhistoria.fi)
Suuret nälkävuodet: Suuret nälkävuodet – Wikipedia
Yle Areena: Kalle Haatanen: Nälänhätien historia | Kalle Haatanen | Yle Areena – podcastit
Yle Areena: Suomen nälkävuodet | Yle Areena – podcastit (tutkijat Antti Häkkinen ja Miikka Voutilainen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti