Lemiläisestä torpan pojasta Suomen sotilasmusiikin eturintamaan

Palasin pitkästä aikaa Lemin sukulaisten pariin, kun sieltä Eeva Juhontytär Ahonen (s.1820, k.1859) on jo pitkään pyydellyt, että hänenkin tarinansa tulisi kerrotuksi. Olen lykännyt tämän kirjoittamista, sillä Lemin tutkimista vaikeuttaa suuresti se, että kirkonkirjat ovat tuhoutuneet 1918 kapinassa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Vaikka Eevan tarina on kiehtova, en edes uskonut löytäväni kirjoitukseen riittävästi aineistoa. Miten väärässä olinkaan. Eeva Juhontytärtä koskevat tiedot on koottu Lemin Ahosten sukukirjasta ja Lemin henkikirjoista. Ainoastaan Eevan kuolintieto löytyy kirkonkirjoista. Näiden lisäksi olen käyttänyt lähteinä runsaasti Kansalliskirjaston ja -arkiston aineistoja. Aloitin kirjoittamaan Eevan tarinaa, mutta tästä tulikin hänen poikansa tarina. Enpä arvannut, minkä Pandoran lippaan aukaisin.

Eeva Juhontytär on salaperäinen hahmo, josta olen saanut selville hieman, mutta enemmän jää salaisuuden verhon taakse. Eeva syntyi lokakuun 30. päivä 1820 Lemillä torppari Juho Juhonpoika Ahosen (s.1783, k.1860) ja vaimonsa Reetta Heikintyttären  (s.1800, k.1851) esikoiseksi. Eeva oli äidinäitini Aina Ojalan täti. 

Tuohon aikaan oli tavallista, että torppien tytöt lähtivät piiaksi lähiseudun taloihin, kun pääsivät ripille. Jostain syystä Eeva ei koskaan pestautunut piiaksi, vaan asui koko elämänsä vanhempiensa torpassa. Myös veli Joonas (s.1823, k.1903) asui samassa taloudessa. Joonas opetteli sepän ammatin ja elätti vuodesta 1854 alkaen kirkonköyhäksi mainitun isänsä, siskonsa Eevan ja tämän pojan Antin. Perhekunta kasvoi vuonna 1859, kun Joonas avioitui Eeva Maria Joonaantytär Buurin kanssa (kts. aiempi blogiteksti Kirje isoisoäidilleni Eevalle).

Vuonna 1845 elettiin Suomen Suuriruhtinaskunnassa, jota hallitsi Venäjän keisari Nikolai I. Jotain  tapahtui syksyllä 1844, koska kauneimman kesän aikaan, 24.6.1845 Eeva synnytti pojan, joka sai nimekseen Antti. Missään ei mainita, kuka voisi olla Antti Eevanpojan isä. Minulla on epäilys, että Antin isä ei ole kuka tahansa lemiläinen torpan poika, vaan jotain ihan muuta. Nyt mennään alueelle, josta minulla ei ole kirjallista lähdeaineistoa, joten voi olla, että olen tehnyt myös virhepäätelmiä. Otan oikein mielelläni vastaan tarkempaa tietoa ja lähteitä, jos niitä löytyy.

Teoriani on, että Antin isä oli henkilö, jolla oli yhteyksiä Pietarhoviin. Ehkä merkittäväkin henkilö. Tämä ei ole mahdotonta, sillä hallinnon virkamiehet tekivät tarkastusmatkoja maaseudulle ja ehkäpä Antti sai alkunsa jonkun tällaisen matkan aikana. Yhtään keisarin matkaa Suomeen ei osunut tähän kohtaan, mutta sepä olisikin ollut varsinainen uutinen. 

Lemin Ahosten sukukirja kertoo Eevan olleen töissä Pietarhovissa kolmena kesänä 1857-1859. Antti on ollut silloin 12-14 -vuotias. Tämän ikäisen lapsen olisi voinut hyvin jättää veljen ja tämän vaimon huomaan, mutta entäpä jos Antti olikin mukana? Mikään ei kerro tästä sen enempää puolesta kuin vastaan. Pietarissa asui näihin aikoihin varsin paljon suomalaisia, joten sinällään tavatonta sinne meno ei ollut. Eeva oli kuitenkin koko ajan henkikirjoilla kotonaan Lemillä, joten pysyvästi hän ei muuttanut Pietariin. 

Pietarhovin palatsi. Kuva Wikipediasta.

Viimeinen matka Pietarhoviin oli traaginen. Eeva kuoli siellä 30.7.1859. Kuolema on kirjattu Lemin säilyneisiin kuolleiden luetteloihin. Syytä ei ole kerrottu, mutta kuolinpaikkana on Pietarhovi. Pietarin Pyhän Marian seurakunnan arkisto kertoo vuodelta 1859 karua kieltä. Alueella riehui kolera ja lavantautiakin esiintyi. Todennäköisesti Eeva kuoli siellä johonkin tarttuvaan tautiin vain 38 vuotiaana. Jos hänellä oli silloin 14 -vuotias Antti mukanaan, oli tämän palattava yksin kotiin. 

Niin, mihin sitten perustan tämän teoriani? 

Aamulehti kirjoitti Antti Ahosen muistokirjoituksessa 1915: "Jo aikaisin heräsi hänessä halu soittajaksi ja silloisen tavan mukaan kävi hän opissa pitäjän parhaitten viuluniekkojen luona, ja kun oman pitäjän mestarit eivät enää voineet hänelle lisää opettaa, haki hän sitä pitemmältä". Tarkoittiko tämä opin hakeminen pitemmältä juuri sitä, että hän oli kesäisin opissa Pietarhovissa?

Antti oli eittämättä erittäin musikaalinen nuori mies ja asia varmasti huomattiin kotona. Mutta oliko sepän torpassa mahdollisuuksia hankkia Antille mitään soittopeliä tai koulutusta asiaan? Ehkä se oli juuri Antin isä, jolla oli suhteita Pietarhovin muusikoihin ja hän järjesti Antin kolmena kesänä sinne oppiin. Äiti toki seurasi mukana.

Vuoden 1860 henkikirjamerkintöjen jälkeen Antin nimeä ei enää ole kotitorpan nimiluettelossa. Hän oli juuri täyttänyt 15 -vuotta, kun hän pääsi 26.8.1860 Viipurin yhdeksännen suomalaisen ruotuväki tarkk'ampujapataljoonan signaalitorven soittajaksi. Minun piti etsiä Finnasta kuva signaalitorvista, kun en tiennyt miltä ne näyttävät. Olisiko tämän ikäinen poika päässyt tällaiseen pestiin vain opeteltuaan soittamista kylän pelimanneilta? Entä missä ja millon hän olisi oppinut soittamaan torvea? Joka tapauksessa tästä alkoi Antti Ahosen poikkeuksellisen merkittävä sotilasmuusikon ura.

Lappeenrannan varuskunta, soitto signaalitorvilla.
Valokuvaan E.G. Lehtinen 1925.
Lappeenrannan museot. Finna. 

Antti ylennettiin pataljoonan signalistiksi 20.3.1866 ja hän toimi siinä tehtävässä toukokuuhun 1868 saakka. Sen jälkeen hänet nimitettiin pataljoonan musikantiksi ja sen jälkeen ensin nuoremmaksi ja myöhemmin vanhemmaksi aliupseeriksi. 

Vääpeli Antti Ahonen loi yhdessä Kaartin soittokunnan päällikkö Adolf Leanderin kanssa 1880-luvulla suuren Kaartin soittokunnan rinnalle vaskiseitsikko-yhtyemuodon, Kaartin septetin. Kaartin seitsikko soittaa nykyäänkin torvimusiikkia tässä kansainvälisestikin ainutlaatuisessa kokoonpanossa. Kaartin seitsikon musiikkia voi kuunnella vaikkapa Youtuben kautta. Oma suosikkini on Narvan marssi Narvan marssi Kaartin Seitsikko ja Jouko Harjanne (youtube.com) Jos haluat kuunnella sen, voit etsiä sen suoraan Youtubesta, valitettavasti linkki ei toimi blogissa.

Antti Ahonen erosi vakinaisesta palveluksesta 21.5.1886 oltuaan yli 25 vuotta sotilasmuusikkona. Tämän jälkeen hän on toiminut muusikkona, sovittajana, soitonjohtajana ja soitonopettajana useilla eri paikkakunnilla. Hän on myös säveltänyt, mutta sävellyksiä ei valitettavasti ole säästynyt meille. 

Soitonjohtajana Antti Ahonen osallistui lukuisille valtakunnallisille laulujuhlille mm. Kuopion laulujuhlille 1891 Jämsän soittokunnan kanssa sekä Helsingin laulujuhlille 1895. Vaasan laulu- ja soittojuhlista hänen soittokuntansa voitti torvisoittokuntien 1. palkinnon. Sortavalan laulujuhlilla 1896 hän johti Mäntän tehtaan soittokuntaa ja sai torvisoittokuntien 1. palkinnon, kunniakirjan ja tahtipuikon. Mainittakoon, että samaisilla laulujuhlilla palkittiin säveltäjäsarjassa Armas Järnefelt ja Ilmari Krohn, joten Antti oli varsin maineikkaassa seurassa. 

Musiikin opettajana ja soitonjohtajana hän oli mm. Iisalmessa, Tampereella, Jämsässä ja Joensuussa  Iisalmen soitonjohtajan virkaan 1912 valittiin 30 hakijasta kapellimestari Antti Ahonen. 

Musiikin opettajaksi Tampereelle on valitttu
musiikkitaituri Antti Ahonen. Hän on ennen
ollut mainehikkaan Kaartin septetin perustaja ja
monivuotinen johtaja. 
Päivän Uutiset 22.5.1889.

Myönnän, että Eeva Juhontytär Ahosen ja hänen poikansa Antin tarinaan sisältyy ripaus romantiikkaa ja se sai mielikuvitukseni lentoon. Antin isän henkilöllisyys tuskin selviää koskaan, mutta mieltä kiehtoo ajatus salaperäisestä miehestä, joka järjesti poikansa Pietarhoviin parhaaseen mahdolliseen musiikin oppiin. Varmuudella kaikki muu on totta tässä kirjoituksessa, paitsi teoria isästä ja Pietarhovissa vietettyjen kolmen kesän syistä. Nämä ovat mielikuvitukseni tuotetta, joskin mielestäni varsin loogisesti pääteltyjä asioita. Ehkä tästä syntyy vielä pitempi tarina.

Eeva Juhontytär Ahosen näen vahvana naisena, joka loi niin hyvät edellytykset poikansa uralle, kun vain pystyi. Hän on ollut oikea leijonaemo. Jotta vaatimattomasta sepän torpasta päästään luomaan näin merkittävä musiikillinen ura kuin Antin on ollut, on se vaatinut monipuolista tukea nuorelle miehelle. Tottakai myös erityistä lahjakkuutta. Valitettavasti Eeva ei itse ehtinyt näkemään poikansa saavutuksia.

En ole kertonut enempää Antin perheestä, koska tein tähän tietoisen rajauksen. Perheeseen on yksi viittaus lähteessä Kansallisarkiston Kaartin seurakunnan arkisto, rippikirja II. Perhe muutti usein Antin töiden takia, joten tietoa on olemassa todella paljon monesta eri seurakunnasta. Myöhemmin lisää perheestä. 

Torpan poika, sotilasmuusikko, vääpeli ja soitonjohtaja Antti Ahonen kuoli 6.10.1915 Mäntässä. Hänet on haudattu Vilppulan hautausmaalle.

Antti Ahosen kuolinilmoitus.
Uusi Suometar 12.10.1915.

Lähteet: 

Finna: Lappeenrannan varuskunta, Uudenmaanrakuunarykmentin soittokunta ratsain Keskuskentällä; soitto signaalitorvilla, vanha maneesi takana. Lehtinen, E.G., valokuvaaja 1925. Lappeenrannan museot. 

Kallio E., Ahonen K.T. 2005. Lemin Ahoset 1669-2005

Kansallisarkisto: Pyhän Marian seurakunnan arkisto, Kuolleiden ja haudattujen luettelot 1856-1866.

Kansallisarkisto: Kaartin seurakunnan arkisto. I A KIRKON PÄÄKIRJAT HAKEMISTOINEEN. I Aa Pää- ja rippikirjat. I Aa:15 Kaartin rippikirja I  (1880-1889). Tiedosto 23. Kansallisarkisto. Viitattu 29.4.2024.

Kansallisarkisto: Kaartin seurakunnan arkisto. I A KIRKON PÄÄKIRJAT HAKEMISTOINEEN. I Aa Pää- ja rippikirjat. I Aa:16 Kaartin rippikirja II  (1880-1889). Tiedosto 55. Kansallisarkisto. Viitattu 29.4.2024.

Kansalliskirjasto, digitoidut sanomalehdet. Aamulehti 2.11.1915 nro 252: Kapellimestari Antti Ahonen

Kansalliskirjasto, digitoidut sanomalehdet. Karjalatar 22.12.1886 nro 101.

Kansalliskirjasto, digitoidut sanomalehdet. Oulun ilmoituslehti 28.6.1896 nro 74.  

Kansalliskirjasto, digitoidut sanomalehdet. Päivän Uutiset 22.5.1889 nro 118.

Kansalliskirjasto, digitoidut sanomalehdet. Salmetar 7.5.1912 nro 49.

Kansalliskirjsato, digitoidut sanomalehdet. Suomalainen 25.2.1895 nro 24.

Kansalliskirjasto, digitoidut sanomalehdet: Uusi Suometar 12.10.1915 nro 278.

Puolustusvoimat. Kaartin soittokunta on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut ammattiorkesteri. Kaartin soittokunta - Historia ja perinteet (puolustusvoimat.fi)

Sotilasmusiikki, Venäjän vallan aika 1809-1917. Venäjän vallan aika - Sotilasmusiikki

Suomen sukuhistoriallinen yhditys: Lemi, kuolleet 1853-1884.

Youtube: Narvan marssi Kaartin Seitsikko ja Jouko Harjanne (youtube.com)

Huhtikuisen takatalvipäivän salapoliisihommia

Huhtikuun 20. päivä ei voisi olla sään puolesta kurjempi kuin tänään on. Lunta on satanut kinosten verran ja aamulla pakkasmittari näytti - 7 astetta. Kevättä ilmassa, eikö vaan? Kyllähän tässä itse selviää, mutta muuttolinnut surettavat. Niitä ehti tulla jo varsin paljon.

Sukututkija tietysti kääntää kaikki kelit itselleen voitoksi. Mikäpä olisikaan parempi tilaisuus hautautua tietokoneen äärelle kuin kurja sää. Olen jo pitkään haaveillut, että tekisin nostalgiamatkan Viitasaarelle, papan (äidin isän) Källe Kähärän kotiseudulle. Mutta ensin pitäisi löytää sieltä papan kotimökki, jotta sitä pääsisi katsomaan. Edellisen kerran olen käynyt siellä noin 55 vuotta sitten, joten näiden hatarien muistikuvien varaan ei mitään voinut laskea. Muutamia vinkkejä minulla on: yksi lehtiartikkeli ja muutamia valokuvia. Kirkonkirjojen perusteella tiedän, että kylä on Suovanlahti ja torppa nimeltään Saha. Suovanlahden karttaa olen tutkinut aiemminkin, mutta mitään viitettä papan kotitalosta en ole löytänyt. Tänään tein virtuaalisen etsintämatkan maanmittaushallituksen paikkatietoikkunan avulla ja tuloksia syntyi. 

Sieltä 55 vuoden takaa minulla on muutamia valokuvia, onneksi. Isäni veli valokuvasi paljon, joten olisikohan niin, että meillä on joskus ollut kamera häneltä lainassa. En oikein usko, että meidän perheellä olisi tuohon aikaan ollut omaa kameraa. Oli miten oli, olen näistä kuvista kiitollinen, sillä nekin auttoivat arvoituksen ratkaisemisessa. 

Kähärän talo n. 1966-67. Meidän Wartburg pihassa.

Tämän kuvan lisäksi löytyi kivoja lehmänrapsutuskuvia. Minulla on hatara, erittäin hatara mielikuva siitä, että talon takaa laskeuduttiin rantaan ja tämä lehmähaka oli siellä. Tänään tämä oletus osoittautui paikkansa pitäväksi.

Kuvassa emäntä Nasti Kähärä (Pimenoff), 
mummoni Aina Kähärä, pikkuserkkuni Tuula ja
minä (valkoinen hattu).

Nämä kuvat ovat kyllä mielestäni erittäin hienoja. Kuvaaja voi siis olla isäni, mutta ihan varma en ole asiasta.

Tässä kuvassa näkyvä lahti auttoi myös arvoituksen
ratkaisemisessa.

Eero ja Sini Paanasen kirjassa Suovanlahti, valtakunta valtakunnassa kerrotaan hieman Sahan torpasta. "Tilan omistivat 1900-luvun alussa Kalle Ebbanpoika Kähärä vaimonsa Miina Brandtin kanssa. Heidän jälkeensä Arvi ja Anna Kähärä isännöivät tilaa. Seuraaviksi omistajiksi tulivat Kähärän veljekset: Viljo vaimonsa Nasti Pimenoffin kanssa, Valter, Kalervo, Arvo ja Johan Ludwig. Vuonna 1950 isännäksi merkittiin Arvi Kähärä. Nykyisin tila toimii kesäasuntona".  Tämäkään tieto ei vielä auttanut paikantamaan taloa. Kalle Ebbanpoika s. 1859 ja Miina Antintytär s. 1862 olivat pappani vanhemmat ja siis minun isoisovanhemmat.

Lisävihjeitä mahdollisesta talon paikasta olin saanut sukulaiselta, joka muutama vuosi sitten tavoitti minut MyHeritagen kautta. Vaihdoimme sähköpostia ja valokuvia, mutta sittemmin olen kadottanut yhteyden häneen, joten en voinut kysyä tarkempia tietoja. Häneltä sain talosta kuvan, joka on otettu ehkä 2000-luvun alkupuolella. Tässä vaiheessa talo on jo aika rapistuneen näköinen.

                

        

Kähärän talo 2000-luvulla.

Olin saanut em. sähköpostikirjeenvaihdon mukana myös linkin Ylen tekemään haastatteluun henkilöstä, joka oli ostanut tämän talon 2019. Tässä jutussa olevista kuvista pystyin hahmottamaan paremmin kokonaisuutta. Talo on mäen päällä ja tosiaan, sen takaa laskeutuu rinne alas järvelle. Saunaan mennään pienen puron yli. 

Tässä vaiheessa aloin tutkimaan tarkemmin maanmittaushallituksen Suovanlahden karttaa. Tutkin kaikki mahdolliset rannat, lahdet ja niemet. Kuvien perusteella talon takana on korkeintaan lahti tai kapea salmi, koska vastaranta näkyy niin lähellä. Mutta enpä arvannut, että Suovanlahti on maantieteellisesti varsin iso paikka ja siellä on kovin monta niemeä, notkoa ja saarelmaa. Mistä täältä nyt oikean kohdan löytäisi? Mistään ei osunut silmään Saha -nimistä tilaa, enkä sitä googlettamallakaan löytänyt.

        

Maanmittaushallitus, Viitasaari, Suovanlahti.

Viitasaaren kirkonkirjat ja henkikirjat olen tutkinut jo läpikotaisin, mutta ajattelin vielä palata viimeisimpään digitoituun henkikirjaan vuodelta 1923. Olisiko jotain joskus jäänyt huomaamatta, josta voisi nyt olla apua? Tuttu Sahan torppa löytyi Suovanlahden sivulta, mutta jotain muutakin pitäisi löytyä, jotta etsintä tuottaisi tulosta. Pari riviä ylempää löytyi sana Levälahti ja samalta sivulta vielä osui silmään Otra-aho. Päätin lähteä jäljittämään näitä sanoja, koska oletettavasti ne olisivat lähellä Sahan torppaa. Aikani etsittyäni (meni siinä useampi tunti) ne löytyivät. Sekä Leväniemi että Ohra-aho (nyk. muodossa). Nyt vaan karttaa suuremmaksi. Jostain siitä läheltä sen pitäisi löytyä. 

Maanmittaushallitus, maastokartta, Suovanlahti, Kalliojärvi.

Heureka! Siellähän se Sahan torppa on, Kalliojärven luoteiskulmassa. Alla olevassa kuvassa on maanmittaushallituksen ilmakuva alueesta.

Maanmittaushallitus, ortokuva, Suovanlahti, Saha.

Lapsuuden lehmänrapsutuskuvat on siis otettu tässä rannassa. Nyt minulla on varma tieto, missä papan kotipaikka on. Jos joku ihmettelee, mitä innostavaa sukututkimuksessa on, niin se on juuri tämä. Kun löydät jotain pitkän, ehkä vuosien etsinnän jälkeen. Se, jos mikä, palkitsee. Kesällä käyn Viitasaarella nostalgiamatkalla. 

Lähteet:

Kansallisarkisto, Vaasan läänin henkikirjat 1923. Vaasan läänin henkikirjat - Va:438 Henkikirja 1923-1923, s.802 (digihakemisto.net)

Maanmittaushallitus. Paikkatietoikkuna. Karttatasot | Maanmittauslaitos

Paajanen, Eero ja Sini.2005. Suovanlahti, valtakunta valtakunnassa.

Puurunen Titta. Yle 2019. Nainen hylkäsi kaupungin ja mukavuudet. Nainen hylkäsi kaupungin ja mukavuudet, muutti ypöyksin korpeen ja raivasi vanhasta, hylätystä tilasta itselleen onnen: "Ihmisen pitää saada nähdä taivaanranta" | Yle

Johannes Terseruksen jalanjäljissä

Kansallista sukututkimuspäivää vietetään Suomessa 11.4.2024 kolmannen kerran. Sukututkimuksen päiväksi on valittu Turun piisa Johannes Terseruksen (1605 - 1678) kuolinpäivä. Terserusta pidetään harrastusluonteisen sukututkimuksen edelläkävijänä Suomessa. Ajattelin tämän kunniaksi kertoa hieman tarkemmin tästä upeasta harrastuksesta, mitä se vaatii ja mitä sen kautta voi saada aikaan. Onpa sukusi iso tai pieni, tutkittu tai vähemmän tutkittu, oletpa sukurakas tai vähemmän sukurakas, niin nämä kaikki ovat epäolennaisia asioita. Tarkoitan sitä, että harrastukseen ei tarvita suurta sukua tai juhlapäivien sukupäivällisiä. Sukututkimusharrastuksessa on lukuisia mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja olen varma, että jokainen voi löytää tässä oman tapansa ja oman lajinsa.

Turun ja myöh. Linköpingin piispa Johannes Terserus.
Kuvan tiedot lopussa.

Perinteisesti ajatellaan, että sukututkimus on ihmisten nimien ja muutaman, heitä koskevan vuosiluvun sijoittamista sukupuuhun. Sukupuuhun kerätään näin isovanhemmat, heidän vanhempansa jne. Vähän edistyksellisemmässä versiossa voi olla myös sisarukset jälkeläisineen. Onhan se toki tätäkin, mutta sukupuun rakentaminen on vain pieni osa kokonaisuudesta. Harva sukututkija tyytyy enää siihen, että tiedossa on vain esivanhempien nimet sekä syntymä- ja kuolinvuodet. Nyt halutaan "lihaa luiden ympärille". Aikaisemmin ei tosin ollut muuta mahdollisuutta kuin tyytyä pelkkiin sukutauluihin, kun tiedot tilattiin mikrofilmeinä kotikirjastoon. Nyt kun digitaalinen aineisto on kaikkien saatavilla oman keittiönpöydän ääressä on tiedon hankkiminen niin paljon helpompaa. Itse asiassa välillä meinaa tulla tietoähky, kun tietoa on niin valtavasti tarjolla.

Merjan sukupuu, kuusi sukupolvea.

Sukututkimusta voi toki edelleen tehdä yksin hautautuen omaan tutkijankammioonsa, mutta harvalle se enää riittää. Sukututkimus on, yllätys, yllätys, varsin yhteisöllinen harrastus. Moni tutkija hakeutuu mukaan paikallisen yhdistyksen toimintaan. Tämä on on varsin viisasta, sillä tässä seurassa voi vertailla saavutuksiaan, esitellä sukukirjoja ja ennen kaikkea puhua loputtomasti sukututkimuksesta ilman pelkoa siitä, että kuulijat kyllästyvät aiheeseen. Näistä piireistä saa aina vertaistukea.

Sitä mukaa kun tutkimukset edistyvät ja uusia sukunimiä ilmaantuu sukupuuhun, tulee myös halu liittyä sukuseuroihin, jotka vaalivat kyseisen sukunimen perintöä. Kun isovanhempia on kaksi, isoisovanhempia 4, isoisoisovanhempia 16 jne., on jossain kohtaa mietittävä kuinka monen sukuseuran jäsenmaksua pystyy vuodessa maksamaan. Sukuseuroihin liittyessä voi olla myös melko varma, että joku hallituspossakka niistä aina seuraa mukana. Näissä seuroissa on krooninen pula aktiivisista jäsenistä ja aina on joku tehtävä tarjolla halukkaille.

Isänisänäitini, puutarhamestari Salomon Inbergin
tyttärentytär Eeva Maria Lindh, myöh. Vihanto
pojantyttärensä Pirkko Liisan 
kanssa (noin) v. 1952.

Some-maailma on tuonut sukututkimukseen oman ilmiön, parviälyn. Sukututkijat eivät pääsääntöisesti ole mustasukkaisia tutkimuksistaan, päinvastoin. Tietoa jaetaan ja kysyjille vastataan auliisti. Facebookin monet sukututkimusryhmät ovat täynnä aloittelijoiden ja kokeneempienkin kysymyksiä. Etsitään vanhempia esivanhemmille, kadonneita isiä ja isoisiä, kysellään tulkintoja pappien käsialanäytteistä tai selvitellään yhdessä jonkun DNA-tuloksia. Yhdessä näitä sitten selvitellään. Suomi on väestöllisesti pieni maa, joten erittäin todennäköisesti joku on jo löytänyt sinunkin esivanhempasi. Omaan tutkimukseen voi aina hyödyntää olemassa olevaa tietoa, kunhan muistaa olla huolellinen lähteiden kanssa ja tarkistaa ne.

Heinäveden kirkonkylän koululaisia (noin) v. 1922.
Isänisäni Volmar Vihanto alhaalla oikealla. Edellisen
kuvan Eeva Maria on hänen äitinsä.

Minusta on tullut tämän harrastuksen myötä myös tietokonenörtti. En tarkoita sitä, että juurikaan ymmärtäisin tietokoneiden sielunelämää, mutta rakastan kaikkea, mitä tietokoneella voi puuhata. Sukupuitahan voi rakentaa tietenkin useita, ei yhteen kannata tyytyä. Omalle koneelle rakennan sukupuuta Sukujutut -ohjelmaan. Tämä on se ohjelma, mihin saa koota sukupuuta täysin oman mielensä mukaan ilman, että kukaan huomauttaa virheistä. Tästä syystä tämä sukupuu täydentyy varsin verkkaisesti, kun yritän huolehtia siitä, että tänne kertyvät tiedot olisivat mahdollisimman todenperäisiä. Tämä on nimittäin se ohjelma, mistä joskus syntyy se sukukirja - ehkä. Henkilöitä tässä puussa on reilu 6000, mikä on vielä varsin vähän. Puussa on kuitenkin sekä omia että puolison esivanhempien tietoja. Tiedän ihmisiä, joilla on Sukujutuissa satojatuhansia henkilöitä. Tässä kohtaa tosin epäilen, että onkohan jokaisen profiilin takana varmasti tarkastetut lähdeviitteet. 

Äidinisänäitini Miina Brandt Viitasaarelta.
Kuva (noin) 1930. Miinan isä oli
Naurislahden torppari Antti Juhonpoika Brandt

          
Yhteisjulkaisualusta Geniin rakennan maailman sukupuuta yhdessä satojen miljoonien muiden käyttäjien kanssa. Siellä olen ollut mukana jo lähes kymmenen vuotta. Lähisukupuussa on 3400 henkilöä ja kaikkiaan ohjelmassa on nyt 100 000 verisukulaista. Joulukortteja emme lähetä. Genin tietoihin sisältyy aina jonkin verran virhemarginaalia, joten täysin sen lukuihin ei kannata luottaa. Ne ovat ainoastaan suuntaa antavia. 

MyHeritageen tehdään myös omaa sukupuuta ja siellä minulla on tällä hetkellä reilu 4200 profiilia. MH:n ehdoton ansio on sen 20 miljardia tietokantaa. Voit etsiä vaikkapa Amerikkaan menneitä sukulaisiasi yli 227 miljoonasta matkustusasiakirjasta tai hautakiviä yli 43 miljoonan tietueen joukosta. MH etsii myös jatkuvasti jäsenten tekemistä sukupuista osumia omaan sukupuuhun. Tekoäly lähettää lähes päivittäin match-osumia, joista osa on tosin hölynpölyä, mutta on sieltä tullut vastaan myös kultajyviä. Ohjelmia voi hankkia ja niiden kanssa leikkiä niin paljon kuin kukkaronnyörit vain kestävät. Minulle riittävät tällä hetkellä nämä, joskin mieli tekisi kurkistaa ainakin Legacyyn ja Grampsiin.

Isän eno Veikko Räsänen Heinävedeltä.
Kuva (noin) v. 1934. Arvuuttelin auton merkkiä
yhdessä Fb-ryhmässä. Tietäjät tiesivät, että olisi joko
Nash 1925 tai Chevrolet 1925.

Jos kaiken jälkeen on vielä voimia ja aikaa, niin harrastukseen voi liittää myös mielenkiintoista vapaaehtoistyötä. Suomen Sukututkimusseura ylläpitää Hiski-hakukonetta, johon kirjoitetaan puhtaaksi kirkonkirjatietoja syntyneistä, kuolleista ja vihityistä. Hakukonetta täydennetään vapaaehtoistyönä. Tämäkin on oikein mielenkiintoista puuhaa ja kannattaa ilman muuta valita sen kunnan kirkonkirjat, mitä muutenkin tutkii. Itsellä on menossa Heinäveden syntyneet vuosilta 1884-1901. Sivuja on noin 400 ja olen menossa ehkä puolessa välissä. Kovin nopeasti tämä ei siis etene. Lisähyötynä tässä saa harjoitusta pappien välillä varsin haasteellisten käsialojen tulkitsemiseen.Muitakin vapaaehtoistyön mahdollisuuksia on, mutta yritän pitäytyä toistaiseksi tässä yhdessä.

Äidinäitini Aina Ojala äitinsä Regina Ahosen,
poikansa Benjamin Ojalan ja veljensä Eemil Ojalan
kanssa Simolassa Lappeessa (noin) v. 1930.

Vielä voisi puhua DNA-tutkimuksesta, tilakartoituksista, kylähistorioiden selvittämisestä, tarinoiden kirjoittamisesa, valokuvista jne. Ehkä näistä toisella lisää kertaa. Suurin ilo tässä harrastuksessa on vilpitön löytämisen ja oivaltamisen riemu, kun joku jopa vuosia askarruttanut asia ratkeaa. Toivon myös voivani  jättää tuleville polville arvokkaan perinnön, jota he - toivottavasti - joskus arvostavat. Tutkimusten kautta esivanhempien tiedot muuttuvat tarinoiksi ja samalla saa itsekin mielenkiintoista tietoa siitä, millaista elämä on ollut heidän elinaikanaan. Ja onhan se hienoa, että uuden oppiminen on todellakin koko elämänmittainen asia.

Johannes Terseruksen kuva

Ehrenstrahl, David Klöcker, alkuperäisen kuvan tekijä: Martin, Johan Fredrik, kaivertaja 1670-1673. Museovirasto. Finna.

Muut valokuvat omista ja suvun albumeista.

Horrossaarnaaja Hilda Hotti Juvalta

"Kuvittele ihmisiä täynnä oleva tupa, johon kuulijoita on pakkautunut ovensuuta myöten. Jossakin väenpaljouden keskellä on sänky, jossa makaa tilaisuuden puhuja tiedottomassa tilassa. Hänen äänensä on voimakkaampi kuin hänen valveilla ollessaan ja puheessa kuuluu saarnanuotti. Puhettaan hän tehostaa huitomalla käsillään. Kuulijat osallistuvat hartaasti ja keskittyneesti. Puhe voi olla johdonmukainen saarna tai vaihtelempaa uskonnollista tajunnanvirtaa."

Teksti on lainattu Juvan kulttuurisivuilta ja kertoo horrossaarnaaja Hilda Hotista. Miten Hilda Hotti tuli minua vastaan ja mitä tämä horrossaarnaaminen oikein on? Hildaan törmäsin etsiessäni tietoja mummoni serkun puolisosta, Toivo Edwin Hotista. Olin saanut hänestä tietoja aiemmin Sylvin ja Toivon pojalta, mutta jotenkin tämä horrossaarnaaja oli mennyt minulta ohi. Kun nyt luin uudestaan Toivon tietoja, niin sieltähän tämä asia löytyi. Toivon äiti oli juvalainen horrossaarnaaja Hilda Maria Leikas, myöhemmin Hotti ja vielä myöhemmin Suhonen.

Hilda syntyy 18.4.1879 Kustaa Leikkaan ja Ulla Ruottisen yhdeksän lapsisen perheen esikoiseksi Juvan Koikkalaan. Hilda pääsee ripille 1895 tavanomaiseen tapaan 16-vuotiaana ja on vasta 18-vuotias avioituessaan talollisen poika Ville Kallenpoika Hotin kanssa 20.6.1897. Nuori pari asuu Mäköiskylässä talossa, jota isännöivät Villen vanhemmat Kalle Hotti ja Eeva Narinen. Elämä suuressa talossa on saattanut olla hankalaakin, eikä miniän osa aina ollut kadehdittava. Villen ja Hildan lisäksi taloa asuttivat Villen kolme veljeä vaimoineen ja kaksi naimatonta sisarta. Oletettavasti talossa tepasteli myös nuorten parien jälkikasvut, joten elämää ja vauhtia on varmasti riittänyt, eikä yksityisyydestä ole ollut tietoakaan. Hildalla ja Villellä on ollut ainakin seitsemän lasta, joista Toivo on ollut nuorin.

Hilda Maria Hotti, os. Leikas
18.8.1879 Juva - kuolinaika ei tiedossa

        

Ville Hotin kuolinilmoitus.
Mikkelin Sanomat 10.9.1919.

Toivo Edwin Hotti
4.4.1911 Juva - 17.2.1997 Lappeenranta

Hildan tarinassa päästään tutustumaan todella mielenkiintoiseen ja erikoiseen ilmiöön. Olin toki kuullut asiasta, mutta koskaan en ole tarkastellut sitä lähemmin. Kyse on unissasaarnaamisesta eli horrossaarnaamisesta. Unissasaarnaaminen on ihan oma lajinsa uskonnollisen hurmoksen maailmassa. Ilmiötä avaa erittäin mielenkiintoisesti Keskisuomalainen (26.3.1918): "Hilda Hotti on noin nelikymmenvuotias nainen lukuisan perheen äiti. Joka kuun 20:nnen päivän vastaisena yönä laukeaa hän horroksiin ja saarnaa ensimmäisen yösaarnansa. Sitten seuraa viikon ajan päiväsaarnoja, mutta loppusaarna on taas yösaarna. ---- Hänen saarnansa teksti koskettelee nykyhetken tapahtumia, sitäpaitsi hän virsien aikana nousee ylös, avaa silmänsä, jota loistavat yliluonnollisen kirkkaina ja lähestyy milloin mitäkin kuulijaa. Toisia hän siunaa, toisia varoittaa, toisten salaiset pahat aikeet paljastaa.---Kuinka voimakkaan vaikutuksen hänen saarnansa kansaan tekevät, sitä todisti seitsemän miehen vakuutus: hän tekee mitä tahtoo, kulkee missä tahtoo, tietää jokaisen salaisimmatkin ajatukset ---- sitä saarnamiestä ei tule, joka hänet voittaa."

Aarni Voipio, joka on tehnyt kaksi väitöskirjaa (1919 ja 1927) unissasaarnaamisesta, on ollut kuuntelemassa Juvalla Hilda Hottia. Voipio kertoo kokemuksistaan: " Hotti piti saarnojaan kehittäen lopuksi jonkinlaisen mystisen järjestelmän yöllisine saarnoineen ja virrenveisuineen. Tällaiset unissasaarnaamistilaisuudet voivat kestää usein 10 tuntia ja tupa oli aina pankkoa myöten täynnä väkeä. Hotin saarnat ovat olleet ilmeisen vaikuttavia, ilmeisessä hurmostilassa syntyviä ja Hotti esittää niitä maaten vuoteessaan valkeaan saarnapaitaan puettuna, silmät suljettuna."

Samaan aikaan Suomessa vaikutti useita horrossaarnaajia. Yksi kuuluisimmista oli tammisaarelainen Maria Åkerblom. Hänestä on tehty 2019 elokuva "Marian paratiisi", jota tähdittää Pihla Viitala. Tyypillistä näille horrossaarnaalijille on ollut, että he ovat keränneet ympärilleen uskollisen seuraajakunnan, joka on luottanut johtajaansa lähes sokeasti.

Mikkelin Sanomat 17.12.1927 no 144 A

Uusi Suomi 4.4.1934 no 89

Jonkinlaista kilpailua horrossaarnaajien kesken lienee ollut. Sanomalehti Savo (15.12.1932) ja Hufvudstadspladet (14.12.1932)  uutisoi koko sivun jutulla, jonka otsikkona on "Hajaannus åkerblomilaisten leirissä. Eronneilla uusi johtaja, unissasaarnaaja Hilda Hotti."

Hilda on ollut topakka nainen ja pitänyt puolensa. Siitä kertoo, että hän haastoi entisen miehensä, Erkki Suhosen käräjille pesän osituksesta ja pesän kavalluksesta. Asiaa käsiteltiin Puumalan syyskäräjillä 1939. Pesän ositus määrättiin toimitettavaksi 2 kuukauden kuluessa 1000 markana sakon uhalla. Sen sijaan pesän kavallukseen liittyvät asiat lykättiin syyskäräjien seuraavaan istuntoon tarkempien selvitysten saamiseksi.

Etelä-Saimaa 1920.

Hildan kuolinajasta minulla ei ole tarkkaa tietoa ainakaan vielä. Lehtikirjoitusten perusteella hän oli elossa vielä ainakin vielä 1939 Helsingissä ja piti horrossaarnoja. Ilmeisesti hän myös johti siellä åkerblomilaisten uskonlahkoa. 

Tämä olikin sen verran erikoinen ja mielenkiintoinen aihe, joten ehkä kuulette tästä vielä lisää.

Lähteet:

Kansallisarkisto, Huvudstadspladet14.12.1932 no 339 (2. painos): 14.12.1932 Hufvudstadsbladet no 339 (2. painos) - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Kansallisarkisto, Keskisuomalainen 26.3.1918 no 70: 14.12.1932 Hufvudstadsbladet no 339 (2. painos) - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Kansallisarkisto, Mikkelin Sanomat 10.9.1919 no 102: 10.09.1919 Mikkelin Sanomat no 102 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Kansallisarkisto, Savo 15.12.1932 no 291: 15.12.1932 Savo no 291 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Kansallisarkisto, Vapaus 24.8.1939 no 95: 24.08.1939 Vapaus no 95 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Juvan kulttuurisivut: Hilda Hotti ja unissasaarnaaminen Juvalla – Juvan kulttuurisivut

Suomen sukuhistoriallinen yhdistys: Juvan vihityt vuonna 1897 s. 153.

Suomen sukuhistoriallinen yhdistys: Juvan rippikirja 1890 - 1900 s. 479.

Wikipedia: Helena Konttinen – Wikipedia

Wikipedia: Marian paratiisi – Wikipedia

Taistelu Äyräpään kirkonmäellä

Katselin taas - ties monennenko kerran - Pekka Parikan elokuvan Talvisota. Tästä seurasi mielenkiintoinen tutkimusmatka Äyräpään taisteluun. Yllätyksekseni taistelu, tai pikemminkin sen seuraukset, liittyvät kotikaupunkini Varkauden seurakuntaan. Tässä kävi juuri niin kuin usein käy. Alat sattumalta etsimään lisätietoja jostain asiasta ja yksi sivu johtaa toiseen ja kohta huomaatkin uponneesi syvälle aiheeseen. Mutta ei se mitään. Sitähän tämä tutkimusmatkailu parhaimmillaan on. Aihekin on oikein sopiva, kun itsenäisyyspäivä on taas käsillä.

En ole sota-asiantuntija, joten mitään varsinaista sota-analyysia ei ole luvassa. Talvisota -elokuvassa oli kuitenkin muutama asia, jotka herättivät mielenkiintoni ja läksin etsimään lisätietoja taistelusta.

Taistelu Äyräpään kirkonmäen valtauksesta käytiin maaliskuun 5. päivä 1940. Elokuvassa on virheellistä tietoa siitä, että nurmolaisista miehistä koostuva kevyt joukkue olisi myöhästynyt rynnäköstä kirkonmäelle ja joutuivat siksi suoraan venäläisten tulitukseen. 

Äyräpää kartalla. Karttakeskus.

Wikipedia kertoo tilanteesta seuraavaa: "Kello 5.50 suomalaisten tykistö ampui hyökkäyksen lähtölaukaukset. Kranaatteja ammuttiin vain 10-12 kappaletta, vaikka vahvemmasta tykistökeskityksestä oli ollut aiemmin puhetta. Kun kranaattituli loppui, komensi luutnantti Peltola eskadroonan hyökkäykseen. Kukkulalla olleen I joukkueen edessä olikin hyökkäysmaastona aukea, jota ei oltu yön pimeydessä huomattu. Heti hyökkäyksen alettua yhteydet menivät poikki. Venäläisten tykistö- ja tuliasetulitus oli raivoisaa ja klo 8 tuli komentopaikalle tieto, että koko eskadroona tuhoutuu, jos hyökkäystä vielä jatketaan. Komentajan antamaa vetäytymiskäskyä ei saatu kuitenkaan vietyä eteenpäin." Sama tieto löytyy myös Jalkaväkirykmentti 23 sotapäiväkirjasta.

Äyräpään kirkonmäen taistelussa kaatui 44 nurmolaista ja kymmeniä haavoittui. Koko päivän aikana kaatui yli 80 eteläpohjanmaalaista miestä. Tämä oli yksi Talvisodan verisimmistä taisteluista. Katastrofi oli valtava, koska yhtä aikaa kaatui näin suuri määrä saman pitäjän miehiä. Suurin, yhden pitäjän menetys, koettiin seuraavana päivänä 6.3.1940 Petäjäsaaren taistelussa, jossa kaatui 46 rantasalmelaista miestä. Näiden taistelujen jälkeen miehiä pyrittiin hajauttamaan niin, että kaikki saman kylän miehet eivät olisi samassa taistelussa. 

Arkkitehti Oiva Kallion suunnittelema
Äyräpään lut. kirkko (1934). 
Kuva: Eelis Tossavainen, Museovirasto, Finna.

Miten Äyräpää sitten liittyy Varkauden seurakuntaan? Kun Suomi menetti Karjalan Kannaksen, niin yli 400 000 evakkoa siirrettiin alueelta muihin Suomen kuntiin. Äyräpäässä oli Ahlströmin Suursaaren saha, joten äyräpääläisiä evakkoja päätyi luontevasti töihin Varkauden tehtaille. 

Äyräpään kirkosta onnistuttiin evakuoimaan kaksi isoa hopeista ehtoollisastiaa, hopeinen ehtoollismalja, ehtoollisleipärasia, ehtoollisleipälautanen, kalkkiliinaristikko, musta ja violetti messukasukka, kaksi albaa, kaksi papinkappaa, alttarivaate (missä teksti, Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu), alttaripöydän kirjaliina, musta paastonaikainen suruverho ja kalkkiliina. Kaikki muu tuhoutui kirkon mukana. 

Äyräpään kirkon rauniot.
Kuva: Viljo Pietinen, 1941. Sotamuseo, Finna.

Äyräpään seurakunnan edustajat luovuttivat Varkauden seurakunnalle arvokkaan ehtoolliskaluston ja kirkkotekstiilit 31.12.1949. Ehtoollisvälineet ovat edelleen käytössä Varkauden pääkirkossa. Kirkkotekstiilit ovat nähtävissä pääkirkon eteisaulassa.

Äyräpään kirkon messukasukat.
Kuva: Merja Vihanto, 3.12.2023.

Lähteet:

Finna, Äyräpään luterilainen kirkko: Äyräpää kirkko | Hakutulokset | Finna.fi

Kansallisarkisto JR 23 sotapäiväkirja 5.3.1940: Sotapäiväkirjat-kokoelma - SPK 1173 Jalkaväkirykmentti 23, 27.2.1940 - 6.3.1940 1940-1940, kuva 6 (digihakemisto.net)

Kevyt osasto 8, Nurmon eskadroona: Kevyt osasto 8 (talvisota) – Wikipedia

Iltasanomat: 44 kuollutta, 30 haavoittunutta ja Nurmon musertava tragedia – Kevyt Osasto 8:n hyökkäyksestä tuli hetkessä koko talvisodan pahimpia verilöylyjä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Sotapolku, Jalkaväkirykmentti 23 Seinäjoelta Laatokan rannalle: Sotapolku.fi - Jalkaväkirykmentti 23

Sotapolku, Äyräpään kirkonmäen taistelu: Sotapolku.fi - Äyräpään kirkonmäki, verinen taistelu

Varkauden seurakunta: Historia - Varkauden seurakunta

Äyräpään kirkko: Äyräpään kirkko – Wikipedia

Äyräpää: Äyräpää – Wikipedia

Tekoäly sukututkimuksen apuna, Anna Stiina Winckin kihlaus 1814

Täytyy sanoa, että kovasti mieltä kutkuttaa mitä kaikkea mahdollisuuksia tekoäly tuokaan sukututkimuksen avuksi. Onhan tämä ollut käytettävissä jo jonkun aikaa, mutta nyt vasta ehdin itse kokeilemaan sitä. Näyttää siltä. että tekoälystä on erityisen suuri apu vanhojen käsialojen ja tekstien tulkitsemisessa. Tällä saralla riittääkin haasteita ainakin minulle. 

Yksi sukututkijan aarreaitoista on Kansalliskirjasto ja digitoidut sanomalehdet. Niitä tulee selailtua varsin usein ja yllättävän paljon sieltä löytyy aineistoa myös omiin tutkimuksiin. Jokin aika sitten kokeilin onneani kun etsin tietoja isoisoisoisotädistäni Anna Stiina Winckistä. Yllätys oli melkoinen, kun vastaan tuli Åbo Allmänna Tidning vuodelta 1814. Lehdessä oli kuulutus sotilaantytär Anna Winckin ja renki Yrjö Kallenpoika Luukkasen kuulutuksista.  Kyseessä oli juuri etsimäni henkilö ja tämä ilmoitus on takuulla vanhin sukuani koskeva lehtijuttu. 

Anna Stiina syntyi 14.3.1795 Sulkavan Partalassa. Hänen vanhempansa olivat ruotusotilas Pietari Winck (kts. Pietari Winckin sota) ja Kaisa Paulintytär Kasanen. Pietarilla ja Kaisalla oli yhdeksän lasta, joista ainakin Paavo, Anna Stiina ja Kalle varttuivat aikuisiksi. Neljä lasta kuoli alle kymmenenvuotiaina, mikä ei ollut sinänsä mitenkään epätavallista. 

Anna Stiina on varsin nuori kuulutuksen aikana, vasta 19-vuotias. Useimmiten talonpoikaisnaiset avioituivat huomattavasti vanhempina. Syy varhaiselle naimisiinmenolle oli se, että Anna Stiina oli odotti lasta. Esikoistytär Anna Kaisa syntyi 18.6.1815. 

Tämän virallisessa lehdessä olleen ilmoituksen aikana Anna Stiina oli siis jo raskaana. Yrjön ja Annan nimet löytyivät tekstistä helposti ja muutama irtosana, mutta mitäpä koko ilmoitus pitää sisällään? Tähän tulee tekoäly avuksi. Alla olevassa kuvassa on kuulutustieto, joka näkynee parhaiten mobiililaitteella, jolloin sitä voi zoomata. Annaa ja Yrjöä koskeva tietoa on toinen kappale.

Åbo Allmänna Tidning 10.12.1814 nro 145
Kansallisarkisto.

Kokeilin ensin Transkribus -ohjelmaa. Transkribus on tarkoitettu historiallisten tekstien tunnistukseen ja onkin tosi kätevä siinä. Sillä voi ensin kääntää vanhan tekstin nykyaikaisempaan muotoon, jolloin sen tulkinta helpottuu. Ilmeisesti tämä vanha lehtileike oli sen verran huonosto tunnistettavissa, että en saanut tekstistä mitään järjellistä irti. Seuraava vaihe oli se, että kirjoitin tekstin ruotsiksi wordiin niin hyvin kuin osasin sitä tulkita. Kuta kuinkin ymmärsin, mitä tekstissä lukee, mutta halusin siihen varmistuksen. 

Seuraava vaihe oli tekoälyohjelma Chat GPT. Liitin sinne kirjoittamani teksti ja puolen sekunnin kuluttua ohjelma antoi vastauksen. 

"Nuori mies Georg Carlsson Lukoin, joka vuonna 1809 saapui Säämingistä seurakuntaan, aikoo naida sotilaan tyttären Anna Winckin, mutta ei voi todistaa esteettömyyttään. Jos jollain on jotain sitä (avioliittoa) vastaan, hän voi tehdä valituksen allekirjoittaneelle määräaikojen puitteissa, jotka on määritelty lainsäädännössä. Sulkavan pappila 2. joulukuuta 1814. Berndt Johan Gadd, kirkkoherra" 

Käännös on riittävän hyvä ja vastasi odotuksiani. Yrjö Kallenpoika Luukkasella ei siis ollut esteettömyystodistusta avioliittoa varten ja siksi asiasta annettiin yleinen kuulutus virallisessa lehdessä. Anna ja Yrjö vihittiin 9.4.1815 Sulkavan Eerikkalassa. He maksoivat vihkimisestä 24 kopeekkaa Charta Sigillilata maksua, joka oli eräänlainen leimavero kuulutuksista.

Annan ja Yrjön vihkitieto 4.9.1815.
Kansallisarkisto, Sulkava, vihityt 1815.

Anna Stiina ja Yrjö Luukkanen muuttivat Sulkavalta Säämingin Kesamonsaareen. Lapsia syntyi kuusi: Anna Kaisa 1815, Maija 1817, Eeva 1821, Loviisa 1823, Pekka Juho 1832 ja Kalle 1836. Yrjö Kallenpoika Luukkanen kuoli 58-vuotiaana vuonna 1851 halvaukseen Säämingin Kommerniemellä. Anna Stiina kuoli 70-vuotiaana ruotuköyhänä hermokuumeeseen vuonna 1865 Säämingin Pihlajalahdella. 

Anna Stiina Winck perheineen omassa
Sukujutut -ohjelmassa.

Tässä tuli nyt samalla kerrottua Anna Stiina Winckin tarina, mutta erityisen innostunut olen tekoälyn tuomista mahdollisuuksista. Tämä käännös oli pikkujuttu ja lähinnä harjoitus. Mutta mitä kaikkea tällä voikaan saada aikaiseksi? Olen kuullut joidenkin pelkäävän, että sukututkimuksesta katoaa löytämisen ilo, jos tekoäly valtaa alan. En usko, että niin tapahtuu. Tuskin tekoäly pystyy koskaan tekemään valmista tutkimusta ihmisen puolesta, niin monivaiheista tämä on. Mutta jos tästä saa käännösapua, otan sen avun kernaasti vastaan. 

Lähteet: 

ChatGPT (OpenAl): ChatGPT (openai.com)

Sukujutut: oma ohjelma.

Sulkava vihityt 1815: Sulkavan seurakunnan arkisto - I Ca:3 Omassa seurakunnassa syntyneiden ja kastettujen luettelot 1780-1802, jakso 38: 1815; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5826486065&aineistoId=1230598475 / Viitattu 5.11.2023 (sisältää myös vihityt 1780-1816)

Suomen sukuhistoriallinen yhdistys: Charta Sigillata, leimamaksu Charta Sigillata: Leimamaksu – SshyWiki (sukuhistoria.fi)

Transkribus: Transkribus | AI powered Handwritten Text Recognition (readcoop.eu)

Åbo Allmänna Tidning 10.12.1814 10.12.1814 Åbo Allmänna Tidning no 145 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

 

Universumi antaa inspiraation

Luovan kirjoittamisen ryhmä on kokoontunut jo muutamia kertoja. Saamme aina seuraavaa kertaa varten uuden tehtävän, jonka palauttamiseen on muutama päivä aikaa. Tämän viikon tehtävä oli se, että universumi antaa inspiraation. Piti ottaa omasta kirjahyllystä satunnainen kirja ja avata se umpimähkään. Sen lauseen, mikä ensimmäisenä osuu silmään, tulisi sisältyä omaan kirjoitukseen. Tekstin tyyli muuten täysin valinnainen, pituus noin puoli arkkia. No, ehkä tästä tuli hieman pitempi, mutta tehtävä todellakin inspiroi. Ei liene yllätys, että ympäristö sijoittuu menneeseen aikaan, ehkä noin sadan vuoden taakse. Tapahtumat ovat täysin keksittyjä, samoin ihmiset. Tällä tarinalla ei siis ole mitään todellisuuspohjaa. 

Ai niin, kirja on Steinbeckin Eedenistä itään. Lainattu lause on kursiivilla.

Konsta avasi hiljaa aitan oven, kiepsahti Eeditin viereen ja suikkasi suukon tämän poskelle. Oli jo aamu ja ensimmäiset auringonsäteet hiipivät hämärään aittaan hirsien välistä.

- Eeti, kuuntele tarkkaan. Jos minua kysytään tänään, sinun on sanottava, että olin kotona koko yön.

- Mitä sinä puhut? Minä odotin sinua. Eedit kömpi unisena peiton alta.

- Kuule, on sattunut jotain ja minun on lähdettävä. Muista mitä minä sanoin. Tulen kyllä takaisin.

Sitten Konsta oli jo poissa. Hämmentyneenä Eedit nousi ylös, sijasi vuoteen ja lähti hoitamaan aamuaskareitaan.

Aamupäivällä nimismiehen kiesit ajoivat pihaan. Eedit kurkisti ikkunasta. Kurkkua kuristi. Mitä se nyt tänne. Sitten muistuivat mieleen Konstan aamuiset sanat. Eedit katsoi peloissaan anoppiaan, joka puuhasi aamuateriaa uunin edessä.

- Nimismies tulee, sai Eedit sanottua hiljaa. Samassa porstuassa jo kopisi ja nimismies astui sisään.

- Päivää taloon, nimismies toivotti ja otti lakin päästään.

- Päivää, päivää. Milläs asialla se nimismies on? Vanha emäntä nosti katseensa puuropadasta.

- Konstantti Valtosta etsitään. Missähän mahtaa olla?

- Nimismies on hyvä ja istuu. Ottaahan hän kahvia? Eeti, laitahan kupit pöytään. Ota ne paremmat posliinit, anoppi vielä supisi Eeditille, joka oli jo menossa astiakaapille sydän pamppaillen.

- Mitäs se meidän Konsta, miksi nimismies kyselee? Laitahan myös vehnästä pöytään. Viimeiset sanat oli tarkoitettu Eeditille.

- Kylällä tapeltiin viime yönä ja Markkasen Kalle sai puukosta. On aika huonona. Teidän Konsta nähtiin tappeluporukassa. Pitäisi jututtaa.

- Miehet lähtivät aamulla Vehkasuolle katsomaan, josko sen ojittaisi pelloksi. Tulevat puoliselle. Ikään kuin sanojensa vahvistukseksi anoppi jatkoi pontevasti kauhan pyörittämistä padassa.

- Entäs Eedit, mitä sinä tiedät Konstan kuluista viime yönä? Nimismies käänsi katseensa Eeditiin.

Eedit mietti, mitä uskaltaisi sanoa. Miten suuren synnin tekisi, jos valehtelisi? Ja vielä virkavallalle.

- Konsta oli kotona koko yön. Aitassa oltiin. Eeditiä pyörrytti ja hän tunsi punan kohoavan poskilleen. Varmuuden vuoksi hän niiata niksautti ja painoi katseensa kohti kenkien kärkiä.

Nimismies katsoi epäillen Eeditiä. Ei näistä nuorista vaimoista voinut olla varma, mitä puhuivat miestensä puolesta.

- No olkoon. Mutta Konstantti Valtosen on ilmoittauduttava minulle, kun palaa. Se teidän on hänelle sanottava. Nimismies hörppäsi posliinikuppinsa tyhjäksi, kiitti ja painoi lakin päähänsä. Vehnänen oli maistunut kahden palan verran.

Kohta kuului porstuasta oven kolahdus. Eedit huokaisi helpotuksesta ja otti anopin tarjoaman kahvikupin. Hän istui tuvan penkille ja tunsi ensimmäisen kerran sydämensä alla uuden elämän hennon potkaisun.

Kuvituskuva. Lappee, Tirilä, Vanha-Mielo.
Finna. Lappeenrannan museot.
Kuvaaja: R. Virtanen 1955.