sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Murhako itsemurhan varjosta - kuka murhasi Johanna Tiaisen?

Kirkonkirjoja tutkiessa tulee vastaan näitä mielenkiintoisia true crime -juttuja, joista on mukava kirjoittaa. Tapahtumat sinänsä eivät tietenkään ole mukavia, mutta näistä löytyy todella paljon materiaalia kirjoitusten taustaksi. Ennen kun ei oltu niin nökö nuukia tuon yksityisyyden suojan kanssa.

Tämän viikonlopun olen ahkeroinut Sulkavan Löppösten kanssa ja heitähän siellä riittää. Omassa sukupuussani heitä on jo 96 ja Geniin olen lisännyt viikonlopun aikana kymmeniä. Samalla tuli tutustuttua Martti Juhana Löppösen (s. 31.1.1834) tekemään vaimonsa murhaan.


Sulkavan kirkko 18.10.2024.
Kuva: Merja Vihanto

Johanna Vilhelmiina Tiainen (s. 8.6.1852, k. 3.7.1895) löytyi kotoaan kuolleena heinäkuussa 1895. Johannan puoliso Martti yritti lavastaa teon itsemurhaksi, mutta ei onnistunut siinä, vaan hänet tuomittiin elinkautiseen vaimonsa murhasta. Mitä oikein tapahtui Sulkavan Kaartilanmäen Salmelassa kolmas heinäkuuta 1895?

Kaartilanmäen sijainti maanmittaushallituksen
karttapaikka -palvelussa. 

Tappoyönä talossa olivat Johannan lisäksi hänen äitinsä Liisa Kolehmainen  ja piikatyttö, joiden makuusijat olivat tuvassa, toisessa päässä rakennusta. Koko kevään sairastellut Johanna nukkui omassa nurkkakamarissaan ja aviopuoliso Martti salissa, oltuaan nuotalla yöllä.  

Johannan äiti löysi tyttärensä aamulla viiden maissa, kun oli viemässä tälle kahvia. Johanna oli polvillaan lattialla miehensä vyö kaulan ympärillä. Ilmeisesti avioparin välillä oli ollut aiemminkin jotain kärhämää, sillä Liisa oli kiljaissut, että "Martti on sen tappanut". Uutisoidessaan tapauksesta Savonlinna -lehti kirjoitti pariskunnan "sopimattomasta avioelämästä", mitä se sitten tarkoittikaan.

Salissa nukkuva Martti heräsi ja tuli Liisan avuksi. Hän tempaisi Johannan lattialle ja väitti tämän itse hirttäneen itsensä. Samalla hän kielsi ankarasti Liisaa ja muuta väkeä kertomasta asiasta kenellekään. 

Martti haetutti kantomiehet kylältä ja vainaja haudattiin juhlallisesti 10. heinäkuuta. Tässä kohtaa Martti varmaankin huokaisi helpotuksesta ja luuli päässeensä kuin koira veräjästä, mikäli hän oli vaimonsa tapon takana. Mutta Johannan äiti oli eri mieltä asiasta ja halusi oikeutta tyttärelleen. Perukirjoituksen yhteydessä hän ilmoitti epäluuloistaan perukirjoituksen pitäjälle, joka puolestaan teki ilmoituksen poliisille. Näin alkoi asiassa poliistutkinta. 

Martti pitäytyi itsemurhateoriassa. Hän kielsi nähneensä vaimossaan mitään väkivallan merkkejä, eikä syyttänyt ketään murhasta. 

Asiasta kuulusteltiin kymmeniä ihmisiä, mutta silminnäkijöitä ei löytynyt tapahtumalle. Asian varmistamiseksi vainaja kaivettiin haudasta tarkastettavaksi ja ruumiissa havaittiin puukonhaava rinnassa. Johanna Tiainen ei siis ollutkaan hirttäytynyt, vaan hänet oli todellakin murhattu. Tutkinnan ajaksi Martti Löppönen passitettiin Mikkelin vankilaan odottamaan käräjiä. 

Kaikki oikeusasteet pitivät Martti Löppöstä syyllisenä vaimonsa murhaan. Savonlinna -lehti uutisoi seuraavana kesänä 28.7.1896 Keisarillisen senaatin päätöksestä vahvistaa sekä kihlakunnan että hovioikeuden päätökset. Näiden poihjalta tuomittiin talollinen Martti Löppönen lopuksi ikää kuritushuoneeseen vaimonsa tahallisesta murhasta.

Muun muassa Savonlinna -lehti kirjoitti 1.10.2895 otsikolla "Murhasta tuomittu. Talollinen Martti Löppönen Sulkavalta tuomittiin viime lauantaina sikäläisissä wälikäräjissä waimonsa murhasta elinkautiseen wankeuteen."


Johanna Vilhemiina Tiaisen kuolintieto.
Sulkavan kuolleiden luettelo 1895.

Johanna ja Martti vihittiin avioliittoon 12.4.1891, joten he ehtivät olla naimisssa vain viisi vuotta. Avioliitto oli Johannalle toinen. Hänen ensimmäinen aviomiehensä Antti Hintsanen oli kuollut kaksi vuotta aikaisemmin. Johannaa jäivät kaipaamaan äidin ja sisarusten lisäksi pojat Eetu 13 v., Vihtori 10 v. ja Oskari 8 v. 


Lähteet:


Maanmittauslaitos: Karttapaikka Sulkava Karttapaikka - Maanmittauslaitos

Savonlinna 19.7.1895 nro 54: 19.07.1895 Savonlinna no 54 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Mikkelin Sanomat 25.7.1896 nro 85; 25.07.1896 Mikkelin Sanomat no 85 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Mikkeli 9.10.1895 nro 81: 09.10.1895 Mikkeli no 81 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Saimaa 4.10.1895 nro 79: 04.10.1895 Saimaa no 79 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Savonlinna 1.10.1895 nro 75: 01.10.1895 Savonlinna no 75 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Savonlinna 28.7.1896 nro 57: 28.07.1896 Savonlinna no 57 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Suomen sukuhistoriallinen yhdistys: Sulkava rippikirja 1872-1880 (MKO52-62 I Aa:15)  Sivu 633 Kaartilanmäki 11 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15058&pnum=205 / Viitattu 01.12.2024

Suomen sukuhistoriallinen yhdistys: Sulkava rippikirja 1890-1899 (MKO101-111 I Aa:20)  Sivu 671 Kaartilanmäki 11 Salmela ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15063&pnum=169 / Viitattu 01.12.2024

Suomen sukuhistoriallinen yhdistys: Sulkava kuolleet 1889-1905 (MKO5-6)  Sivu 48  ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15091&pnum=25 / Viitattu 01.12.2024

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Henkilökuva: sairaanhoitajatar Elsi Maria Vihanto

Isotätini Elsi Maria Vihannon profiilikuva on ansaitusti herättänyt huomiota Jokaisesta jälki jää -sivun profiilikuvana. Miksei olisi, sillä...