Johannes Terseruksen jalanjäljissä

Kansallista sukututkimuspäivää vietetään Suomessa 11.4.2024 kolmannen kerran. Sukututkimuksen päiväksi on valittu Turun piisa Johannes Terseruksen (1605 - 1678) kuolinpäivä. Terserusta pidetään harrastusluonteisen sukututkimuksen edelläkävijänä Suomessa. Ajattelin tämän kunniaksi kertoa hieman tarkemmin tästä upeasta harrastuksesta, mitä se vaatii ja mitä sen kautta voi saada aikaan. Onpa sukusi iso tai pieni, tutkittu tai vähemmän tutkittu, oletpa sukurakas tai vähemmän sukurakas, niin nämä kaikki ovat epäolennaisia asioita. Tarkoitan sitä, että harrastukseen ei tarvita suurta sukua tai juhlapäivien sukupäivällisiä. Sukututkimusharrastuksessa on lukuisia mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja olen varma, että jokainen voi löytää tässä oman tapansa ja oman lajinsa.

Turun ja myöh. Linköpingin piispa Johannes Terserus.
Kuvan tiedot lopussa.

Perinteisesti ajatellaan, että sukututkimus on ihmisten nimien ja muutaman, heitä koskevan vuosiluvun sijoittamista sukupuuhun. Sukupuuhun kerätään näin isovanhemmat, heidän vanhempansa jne. Vähän edistyksellisemmässä versiossa voi olla myös sisarukset jälkeläisineen. Onhan se toki tätäkin, mutta sukupuun rakentaminen on vain pieni osa kokonaisuudesta. Harva sukututkija tyytyy enää siihen, että tiedossa on vain esivanhempien nimet sekä syntymä- ja kuolinvuodet. Nyt halutaan "lihaa luiden ympärille". Aikaisemmin ei tosin ollut muuta mahdollisuutta kuin tyytyä pelkkiin sukutauluihin, kun tiedot tilattiin mikrofilmeinä kotikirjastoon. Nyt kun digitaalinen aineisto on kaikkien saatavilla oman keittiönpöydän ääressä on tiedon hankkiminen niin paljon helpompaa. Itse asiassa välillä meinaa tulla tietoähky, kun tietoa on niin valtavasti tarjolla.

Merjan sukupuu, kuusi sukupolvea.

Sukututkimusta voi toki edelleen tehdä yksin hautautuen omaan tutkijankammioonsa, mutta harvalle se enää riittää. Sukututkimus on, yllätys, yllätys, varsin yhteisöllinen harrastus. Moni tutkija hakeutuu mukaan paikallisen yhdistyksen toimintaan. Tämä on on varsin viisasta, sillä tässä seurassa voi vertailla saavutuksiaan, esitellä sukukirjoja ja ennen kaikkea puhua loputtomasti sukututkimuksesta ilman pelkoa siitä, että kuulijat kyllästyvät aiheeseen. Näistä piireistä saa aina vertaistukea.

Sitä mukaa kun tutkimukset edistyvät ja uusia sukunimiä ilmaantuu sukupuuhun, tulee myös halu liittyä sukuseuroihin, jotka vaalivat kyseisen sukunimen perintöä. Kun isovanhempia on kaksi, isoisovanhempia 4, isoisoisovanhempia 16 jne., on jossain kohtaa mietittävä kuinka monen sukuseuran jäsenmaksua pystyy vuodessa maksamaan. Sukuseuroihin liittyessä voi olla myös melko varma, että joku hallituspossakka niistä aina seuraa mukana. Näissä seuroissa on krooninen pula aktiivisista jäsenistä ja aina on joku tehtävä tarjolla halukkaille.

Isänisänäitini, puutarhamestari Salomon Inbergin
tyttärentytär Eeva Maria Lindh, myöh. Vihanto
pojantyttärensä Pirkko Liisan 
kanssa (noin) v. 1952.

Some-maailma on tuonut sukututkimukseen oman ilmiön, parviälyn. Sukututkijat eivät pääsääntöisesti ole mustasukkaisia tutkimuksistaan, päinvastoin. Tietoa jaetaan ja kysyjille vastataan auliisti. Facebookin monet sukututkimusryhmät ovat täynnä aloittelijoiden ja kokeneempienkin kysymyksiä. Etsitään vanhempia esivanhemmille, kadonneita isiä ja isoisiä, kysellään tulkintoja pappien käsialanäytteistä tai selvitellään yhdessä jonkun DNA-tuloksia. Yhdessä näitä sitten selvitellään. Suomi on väestöllisesti pieni maa, joten erittäin todennäköisesti joku on jo löytänyt sinunkin esivanhempasi. Omaan tutkimukseen voi aina hyödyntää olemassa olevaa tietoa, kunhan muistaa olla huolellinen lähteiden kanssa ja tarkistaa ne.

Heinäveden kirkonkylän koululaisia (noin) v. 1922.
Isänisäni Volmar Vihanto alhaalla oikealla. Edellisen
kuvan Eeva Maria on hänen äitinsä.

Minusta on tullut tämän harrastuksen myötä myös tietokonenörtti. En tarkoita sitä, että juurikaan ymmärtäisin tietokoneiden sielunelämää, mutta rakastan kaikkea, mitä tietokoneella voi puuhata. Sukupuitahan voi rakentaa tietenkin useita, ei yhteen kannata tyytyä. Omalle koneelle rakennan sukupuuta Sukujutut -ohjelmaan. Tämä on se ohjelma, mihin saa koota sukupuuta täysin oman mielensä mukaan ilman, että kukaan huomauttaa virheistä. Tästä syystä tämä sukupuu täydentyy varsin verkkaisesti, kun yritän huolehtia siitä, että tänne kertyvät tiedot olisivat mahdollisimman todenperäisiä. Tämä on nimittäin se ohjelma, mistä joskus syntyy se sukukirja - ehkä. Henkilöitä tässä puussa on reilu 6000, mikä on vielä varsin vähän. Puussa on kuitenkin sekä omia että puolison esivanhempien tietoja. Tiedän ihmisiä, joilla on Sukujutuissa satojatuhansia henkilöitä. Tässä kohtaa tosin epäilen, että onkohan jokaisen profiilin takana varmasti tarkastetut lähdeviitteet. 

Äidinisänäitini Miina Brandt Viitasaarelta.
Kuva (noin) 1930. Miinan isä oli
Naurislahden torppari Antti Juhonpoika Brandt

          
Yhteisjulkaisualusta Geniin rakennan maailman sukupuuta yhdessä satojen miljoonien muiden käyttäjien kanssa. Siellä olen ollut mukana jo lähes kymmenen vuotta. Lähisukupuussa on 3400 henkilöä ja kaikkiaan ohjelmassa on nyt 100 000 verisukulaista. Joulukortteja emme lähetä. Genin tietoihin sisältyy aina jonkin verran virhemarginaalia, joten täysin sen lukuihin ei kannata luottaa. Ne ovat ainoastaan suuntaa antavia. 

MyHeritageen tehdään myös omaa sukupuuta ja siellä minulla on tällä hetkellä reilu 4200 profiilia. MH:n ehdoton ansio on sen 20 miljardia tietokantaa. Voit etsiä vaikkapa Amerikkaan menneitä sukulaisiasi yli 227 miljoonasta matkustusasiakirjasta tai hautakiviä yli 43 miljoonan tietueen joukosta. MH etsii myös jatkuvasti jäsenten tekemistä sukupuista osumia omaan sukupuuhun. Tekoäly lähettää lähes päivittäin match-osumia, joista osa on tosin hölynpölyä, mutta on sieltä tullut vastaan myös kultajyviä. Ohjelmia voi hankkia ja niiden kanssa leikkiä niin paljon kuin kukkaronnyörit vain kestävät. Minulle riittävät tällä hetkellä nämä, joskin mieli tekisi kurkistaa ainakin Legacyyn ja Grampsiin.

Isän eno Veikko Räsänen Heinävedeltä.
Kuva (noin) v. 1934. Arvuuttelin auton merkkiä
yhdessä Fb-ryhmässä. Tietäjät tiesivät, että olisi joko
Nash 1925 tai Chevrolet 1925.

Jos kaiken jälkeen on vielä voimia ja aikaa, niin harrastukseen voi liittää myös mielenkiintoista vapaaehtoistyötä. Suomen Sukututkimusseura ylläpitää Hiski-hakukonetta, johon kirjoitetaan puhtaaksi kirkonkirjatietoja syntyneistä, kuolleista ja vihityistä. Hakukonetta täydennetään vapaaehtoistyönä. Tämäkin on oikein mielenkiintoista puuhaa ja kannattaa ilman muuta valita sen kunnan kirkonkirjat, mitä muutenkin tutkii. Itsellä on menossa Heinäveden syntyneet vuosilta 1884-1901. Sivuja on noin 400 ja olen menossa ehkä puolessa välissä. Kovin nopeasti tämä ei siis etene. Lisähyötynä tässä saa harjoitusta pappien välillä varsin haasteellisten käsialojen tulkitsemiseen.Muitakin vapaaehtoistyön mahdollisuuksia on, mutta yritän pitäytyä toistaiseksi tässä yhdessä.

Äidinäitini Aina Ojala äitinsä Regina Ahosen,
poikansa Benjamin Ojalan ja veljensä Eemil Ojalan
kanssa Simolassa Lappeessa (noin) v. 1930.

Vielä voisi puhua DNA-tutkimuksesta, tilakartoituksista, kylähistorioiden selvittämisestä, tarinoiden kirjoittamisesa, valokuvista jne. Ehkä näistä toisella lisää kertaa. Suurin ilo tässä harrastuksessa on vilpitön löytämisen ja oivaltamisen riemu, kun joku jopa vuosia askarruttanut asia ratkeaa. Toivon myös voivani  jättää tuleville polville arvokkaan perinnön, jota he - toivottavasti - joskus arvostavat. Tutkimusten kautta esivanhempien tiedot muuttuvat tarinoiksi ja samalla saa itsekin mielenkiintoista tietoa siitä, millaista elämä on ollut heidän elinaikanaan. Ja onhan se hienoa, että uuden oppiminen on todellakin koko elämänmittainen asia.

Johannes Terseruksen kuva

Ehrenstrahl, David Klöcker, alkuperäisen kuvan tekijä: Martin, Johan Fredrik, kaivertaja 1670-1673. Museovirasto. Finna.

Muut valokuvat omista ja suvun albumeista.