Henkilökuva: sairaanhoitajatar Elsi Maria Vihanto

Isotätini Elsi Maria Vihannon profiilikuva on ansaitusti herättänyt huomiota Jokaisesta jälki jää -sivun profiilikuvana. Miksei olisi, sillä hän on todella kaunis ja herttaisen näköinen sairaanhoitajataroppilaan puvussa. Päätin kirjoittaa hänestä lyhyen henkilökuvan, joka samalla havainnoillistaisi sitä, mitä kaikkea tietoa lähes sata vuotta sitten kuolleesta henkilöstä voi netin kautta löytää. 

Ei ole kovin montaa vuotta siitä, kun en tiennyt mitään Elsin olemassaolosta. Oli vain kaksi salaperäistä valokuvaa, jotka löytyivät suvun kuvien kätköistä. Pikkuhiljaa kuvan henkilön kohtalo alkoi avautumaan minulle ja löysin nimen ja tarinan kuvien henkilölle. 

Elsi Maria syntyi Hollolan kunnan Lahden kauppalassa 7. lokakuuta 1903 räätäli Asarias Winckin ja vaimonsa Eeva Maria Lindin vanhimmaksi lapseksi. Elsin lapsuutta  varjosti isän räätäliliikkeen konkurssi 1905, jolla lienee ollut vaikutuksia perheen elintasoon ja elantoon. Konkurssin jälkeen perhe vaihtoi asuinpaikkaa useamman kerran. Ensimmäinen muutto oli Tampereelle 1910, jolloin sukunimi Vink (nimestä on useita kirjoitusmuotoja: Vinck, Wink, Winck, Vinkki ja Winkki) muutettiin nimeksi Vihanto. Perhe asui hetken aikaa myös Kangasalla ja palasi Asariaksen kotikonnuille Heinävedelle 1919, missä tämä sai suntion pestin.

Naisille ei ollut vielä 1920 luvulla kovin paljon mahdollisuuksia oman ammatin hankkimiseen. Se, mikä Elsillä oli pontimena, kun hän haki Mikkelin lääninsairaalan sairaanhoitajatarkoulutukseen, jää selvittämättä. Pikainen historiatutkimus alan koulutukseen kertoo, että jokaisen lääninsairaalan opetus oli omanlaistaan, koska yhtenäistä opetussuunnitelmaa ei ollut. Opiskelu oli pääasiassa käytännön työtä, johon saattoi sisältyä muutama viikkotunti teoriaa.

Sairaanhoitajaroppilas Elsi Maria Vihanto n. 1925

Sairaanhoitajatarlehti 1.1.1926

Elsi Maria Vihanto valmistui sairaanhoitajaksi Mikkelin lääninsairaalasta 31.12.1925. Alla kuva Elsistä valmiin sairaanhoitajattaren puku päällä.

Sairaanhoitajatar Elsi Maria Vihanto 1926

Valmistumisen jälkeen luonnollisesti oli tarkoitus päästä oikeaan työhön. Vanhoja sanomalehtiä selatessa löysin Toijalan sanomista Ohjesäännön Akaan kunnan kiertäviä sairaanhoitajattaria varten. Ohjesäännöstä käy ilmi, että kiertävä sairaanhoitajatar sai vuosipalkkaa 8400 markkaa, joka on tilastokeskuksen rahanarvonmuuntimen mukaan vuoden 2024 arvossa 3411 euroa. Pääasialliseksi tehtäväksi oli kirjattu "...antaa piirissään yksityisille apua ja neuvoa sairaanhoidossa sekä käydä kodeissa sairaita auttamassa ja hoitamassa..."

Elsi haki ainakin kahta kiertävän sairaanhoitajattaren paikkaa syksyllä 1926. Tuusulan kunnan sairaanhoitajattaren tehtävän sai 11 hakijasta Elsin kurssitoveri Bertta Käyhkö Savonlinnasta ja hän itse jäi varasijalle. 

Keski-Uusimaa 8.9.1926

Haku Leppävirran kiertävän sairaanhoitajattaren tehtävään sen sijaan onnisti Elsiä. Hän sai vakituisen työpaikan kuuden hakijan joukosta. Varasijalle jäi kurssitoveri Kirsti Tuppurainen.

Uusi Suomi 5.12.1926

Kovin pitkä ei ollut Elsin ura Leppävirran kiertävänä sairaanhoitajattarena. Tuohon aikaan niin yleinen keuhkotauti koitui hänen kohtalokseen. Saiko hän tartunnan joltain asiakkaaltaan? Se on mahdollista. Elsi palasi kotiin Heinävedelle ja kuoli siellä vanhempiensa luona huhtikuussa 1930, vain 27-vuotiaana. Elsi lepää Heinäveden Petäjäharjun hautausmaalla isänsä Asariaksen sekä veljiensä Valtterin ja Volmarin kanssa. 

Kuva: Heinävesi, Petäjäharjun hautausmaa.
Merja Vihanto

Toivottavasti tämä kirjoitus antaa toivoa siihen, että sukututkimuksen höysteeksi on mahdollista löytää kokonaisia ihmisten tarinoita myös netin tiedostojen kautta. 

Lähteet:

Kansalliskirjasto, digitoidut sanomalehdet: Keski-Uusimaa 8.9.1926 nro 70 08.09.1926 Keski-Uusimaa no 70 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Kansalliskirjasto, digitoidut sanomalehdet: Lahden Lehti 29.8.1905 nro 97 Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Kansalliskirjasto, digitoidut sanomalehdet: Suomalainen Wirallinen Lehti 12.5.1910 nro 107 Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Kansalliskirjasta, digitoidut sanomalehdet: Toijalan Sanomat 9.8.1924 nro 32. 09.08.1924 Toijalan Sanomat no 32 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Kansalliskirjasto, digitoidut sanomalehdet: Uusi Suomi 5.12.1926 nro 281 05.12.1926 Uusi Suomi no 281 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Lääninsairaalat sairaanhoitajien kouluttajina, teoksessa Sairaanhoitajaksi kasvattaminen: Sairaanhoitajakoulutus ja siinä käytetyt oppikirjat Suomessa vuoteen 1967 asti Lääninsairaalat sairaanhoitajien kouluttajina

Sairaanhoitajatarlehti: Suomen sairaanhoitajatarliiton äänenkannattaja 1.1.1926 nro 1 Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys: Heinävesi kuolleet 1914-1964 (aukeaa vain jäsenille). SSHY - Kuvatietokanta - Heinävesi

Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys; Hollola syntyneet 1900-1905 (aukeaa vain jäsenille). SSHY - Kuvatietokanta - Hollola

Vanhat valokuvat suvun kokoelmasta. Kuvaaja tuntematon.

Hautakivikuva: Merja Vihanto

Sammalesta leipää - Suuret nälkävuodet Puumalan pitäjänkokousten pöytäkirjoissa

Pitäjänkokoukset olivat korkein kunnallinen päätöksentekoelin ennen kuntakokouksia ja kunnanvaltuustoa. Kokouksen koollekutsujana ja puheenjohtajana toimi kirkkoherra. Kokousten pöytäkirjat ovat erittäin mielenkiintoista ajan kuvaa. Asiat olivat yleensä konkreettisia yksittäisen henkilön elatuksesta pappilan uunin tai kirkonkaton korjaamiseen saakka. Kaikkein parasta tällä hetkellä on se, että näitä pöytäkirjoja pääsee lukemaan digitoituna varsin monen seurakunnan osalta. Suomeksi niitä on kirjoitettu vaihtelevasti 1860-luvulta lähtien, joten ainakin myöhäisempien pöytäkirjojen lukeminen sujuu varsin helposti. Digitoitu aineisto on kaikkien vapaasti luettavissa. 

Pitäjänkokousten pöytäkirjat löytää parhaiten Kari Kujansuun Kansallisarkistoon tekemän hakemiston (digihakemisto) avulla. Etusivun hakulinkin kautta mennään halutun seurakunnan arkistoon, valitaan hallintoarkisto ja sieltä pöytäkirjat. Seurakunnasta riippuen digitoituna voi olla myös muitakin pöytäkirjoja, kuten piispan- ja rovastintarkastusten pöytäkirjoja.

Lueskelin Puumalan pitäjänkokousten pöytäkirjoja ja ajattelin selvittä, millaisia asioita on käsitelty pitäjänkokouksissa suurten nälkävuosien 1866-1868 aikana. Suuret nälkävuodet olivat viimeisin laajamittainen nälänhätä Suomessa, jonka aikana kuoli noin 8 %:a (arvio 150 000 henkilöä) Suomen väestöstä. Nälänhätään johtaneista syistä löytyisi paljonkin asiaa, mutta jätän niiden tutkimisen toiseen kertaan. Tällä kertaa mielenkiinto kohdistuu pöytäkirjojen sisältöön. 

Pitäjien viljamakasiinit olivat merkittävässä roolissa ruoan riittävyyden turvaamisessa. Niihin kerättiin hyvinä vuosina viljaa, jota sitten myytiin tai lainattiin huonoina vuosina. Kokouksissa onkin ollut keskeisessä asemassa keskustelu siitä, millaisilla ehdoilla ja takauksilla viljaa on annettu kuntalaisille.

Ruokolahden viljamakasiini.
Kuva: Osmo Levänen 1941.
Etelä-Karjalan museo. Finna.

Alla valikoitua lainauksia Puumalan pitäjänkokousten pöytäkirjoista. Alleviivaukset alkuperäisen tekstin mukaan.

4.8.1867

Kelvollista takausta vastaan myönnettiin Pitäjänmakasiinista eloa lainaksi kaikille niille, jotka jälkeen käyneen kuulutuksen 27. p. Heinäkuuta ovat sitä anoneet, ja joiden velkakirjat ovat tarkastelioilta hyväksytyt. 

15.9.1867

§ 1 Saarnastuolista julistettua Keisarillisen Senaatin kanslia-osaston kirjeen 16. p. viime Heinäkuuta, tarkoittava kerjäämisen estämistä, joka maassamme on viimeisinä vuosina ylellisesti kasvanut, esiteltiin nyt sekä tämän että Herra Kuvernöörin siihen liitetyn eri kirjeen noudattamiseksi se kysymys, miten paraiten saataisiin estetyksi, ettei tulevana katovuonna tästä kunnasta lähdettäisi ulkopitäjiin mieroa käymään --- Tämän tarkoituksen aikaan saamiseksi luuli joku parhaimman keinon olevan, että kukin lukukunta köyhistään murheen pitää ja koittaa niitä auttaa edespäin, ettei se muille tule vastukseksi.

Kerjäläisperhe maantiellä.
Robert Wilhelm Ekman 1860.

§ 2 Ilmoitettiin, että hätäleivän toimikunnalta Mickelistä on vaivaishoitokunnalle kirje tullut, jossa sitä kehoitetaan ja käsketään kiireimmiten sinne lähettämään yksi vaimoihminen, opettelemaan sammalista leipää valmistamaan ja sieniä kokoilemaan, että hän sieltä palattua, taitaisi ruveta sanotun keinon opettajaksi seurakunnassa. 

29.9.1867

Seurakunnan jäsenten kuoriin kokoonnuttua, kysyttiin heiltä vuoden kasvuista, ja olivat heidän ajatuksensa siinä yhtä pitävät, että pitäjälle on katovuosi tullut, niin ettei talot leivän tarvetta täytä eikä siemeneksi ylety, osittain ei myöskään siksi kelpaa, semminkin mitä toukoviljoihin tulee, jotka useammasta paikasta hallalta vikuutettiin. 

20.10.1867

Puhe nostettiin makasiini-lainoista, ja kysyttiin osakkailta, pitäneekö ensi sisäänostosta velat kokonaan pitäjänmakasiiniin sisäänmaksettaman. Tämän luulivat kovan katovuoden tähden tulevan usiampaan velkamiestä ylen paljon rajoittamaan, ja päättivät siis, että puolet rukiista pitää maksettaman sekä kasvukapat joka elon-lajista. Mitä vielä velaksi jääpi sen päälle, pitää kelvollisilla takauksilla varustetut uudet velkakirjat toimittaman, sillä uhalla, että koko velat muutoin tulevat ulosotettavaksi. 

9.2.1868

Siihen nähden, että tänä köyhänä vuotena puutteen alaisten luku paljon lisääntyy ja vaivaiskassan käytettävät varat ovat kovin vähäiset, että kaikille tarvitseville ylettyisi antaa senkään verran apua, mikä ennen on ollut tavallinen, kutsuttiin seurakunnan jäseniä yhteen siitä keskustelemaan, millä keinoin noihin varoihin lisää saataisiin. Heille nyt tehtiin kahta esitystä: että pitäjänmakasiinistä otettaisiin eloa lainaksi seurakunnan yhteisellä takauksella, tahi että kahdenkertaisin vaivaisraha ylöskannettaisiin jokaisesta, joka sitä on velvollinen maksamaan, mutta ei kumpaakaan tahdottu hyväksyä, vaan huudettiin siellä ja täällä, että vaivaiskassasta uloslainatut rahat pitäisi sisään ajettaman, jos kohta kassa sillä lailla häviisi. Erinomattain nostivat renkimiehet ja loiset sekä yksi osa torppareista sellaisen pauhinan, niin että muitten puhetta ei tahtonut enää kuulla eikä myöntyviä vastustavista eroittaa ja asiata siis täytyi vähäksi aikaa jättää sillensä. Viimeksi kuitenkin, kuin se uudestaan otettiin esiin ja älyttömäksi näytettiin se vaatimus, että kassasta yht'aikaa lopun tehdä, suostui enemmistö jälkimmäiseen esitykseen, joka muutamilta jo alustakin oli hyväksytty, että kahdenkertainen vaivaisraha pitäjästä ylöskannettaisiin, mutta ainoastaan kahtena vuotena. 

22.3.1868

Esitettyä vaivaiskassan käytettävät varat olevat niin vähäiset, ettei niistä ylety antaa eläkkeen apua niinkään monelle seurakunnan vaivaisista ja senkään verran, mikä tähän asti on tavallinen ollut, päätettiin nyt, että niiden lisäämiseksi pitäjän makasiinista otetaan seurakunnan yhteistä takausta vastaan 7 tynnöriä rukiita ja saman verran ohria ja kauroja eli yhteiseen 21 tynnöriä eloa, joka jaetaan ulos tässä kolmessa lajissa niillekin, joille eläkkeen apua on määrätty rahassa---Tästä suostuttua teki Herra Nimismies Löfgrén sen ehdotuksen, ettei tätä eloa pitäisi kellenkään antaa ilmaiseksi, vaan työstä vastaan että siis vaimohengille pitäisi kehruuta toimittamaan, jonka valmistuttuaan he kohtuullisen palkan saisivat ja miehiltä taas lunastettaisiin pieniä käsiteoksia, mitä vaan myötäväksi toisivat. 

24.5.1868

Koska Läänin Herra Kuvernööri on päättänyt aputyön tästäkin pitäjästä toimeen pantavaksi tänä kesänä ja sitä varten määrännyt Kruunun varoista ulosannattaa 20 tynnöriä rukiita, keskusteltiin nyt, miten niitä huokiammasti sais pitäjään kuletetuksi; ja suostuttiin viimein talonmiehen Antti Sorjosen kanssa, Kitulasta no 3, että hän ne noutaa Kruunun makasiinista, kusta hyvänsä ja jauhoiksi jauhattaa, josta vaivastaan hänelle luvattiin 1 markka 60 p. tynnöriltä.---- Pitäjän toimitusmieheksi valittiin utriitari (utridare=kaupanvalvoja) D. Wäntti, joka jauhot vastaanottaa ja punnituttaa, panee työn alkuun ja on sen johdattajana ja peräänkatsojana, hoitaa työkaluja, maksaa päiväpalkan työväelle jauhoissa, ja jos ei ne itse voi niitä saada leiväksi, siitä huolta pitää ja jakaa sitten valmista leipää niin paljon kuin vastaa niitä kunkin osalle tulevia jauhoja. 

Pöytäkirjoista huomaa, että huoli viljan riittävyydestä pahanee koko ajan ja päättäjillä on yhä vaikeampaa löytää ratkaisuja ruokapulaan. Seurakuntalaisetkin kiihtyvät, kun pitää tehdä raskaita päätöksiä. Kunnan köyhistä oli kuitenkin pidettävä huolta ja parhaansa kunnan isät näyttävät tekevän. Nälänhädästä huolimatta ei viljaa haluttu antaa vastikkeetta. Naisille esitettiin kehruuta, miehille käsitöiden myymistä tai muuta työvelvoitetta. Tämä on tuttua myös muualla Suomessa. Katovuosien hätäaputöinä ojitettiin soita, rakennettiin rautatietä ja kaivettiin kanavia. Varkaudessa hätäaputöinä rakennettiin Taipaleen kanavaa 1868, jolloin siellä työskenteli noin 600 miestä perheineen. Työmaalle tuli työntekijöitä 51 pitäjästä ympäri Suomea, eniten Kälviältä ja Toholammilta. Tulijat olivat jo tullessaan nälkiintyneitä ja heikossa kunnossa olevat ihmiset sairastuivat ja nääntyivät raskaalla rakennustyömaalla. Varkausmäessä on seurakunnan ylläpitämä Nälkäänkuolleiden hautausmaa, joka kertoo karua tarinaa suurista nälkävuosista. 

Vuonna 1868 nälkään kuolleiden työläisten
hautamuistomerkki Varkaudessa.
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo 1936.

Pitäjänkokousten pöytäkirjat ovat varsinainen aarreaitta, joiden pariin varmasti palaan vielä myöhemmin uudestaan.

Lähteet:

Aikakausikirja Duodecim: Suomen 1860-luvun nälkäkatastrofi - syitä ja seurauksia

Finna: Ruokolahden viljamakasiini. viljamakasiini Ruokolahti | Hakutulokset | Finna.fi

Kansallisarkisto, Arkistojen Portti: Pitäjänkokoukset Pitäjänkokoukset | Arkistojen Portti

Puumalan pitäjän- ja kirkonkokousten pöytäkirjat 1843-1870. Kansallisarkisto Puumalan seurakunnan arkisto - II Ca:2 Pitäjänkokousten pöytäkirjat liitteineen 1843-1870

Suuret nälkävuodet – Wikipedia

Taipaleen kanava ja Varkausmäen hautausmaa - Pohjois-Savonmuisti.fi

Rahat taikka henki - ryöstömurha Puumalassa 1912

Ryöstö

Syyskuun 30. päivä vuonna 1912 alkoi tavallisena maanantaiaamuna Reposen perheessä Puumalan Rokansalon Soukanniemessä. Talonväki oli tullut riihen puinnista ruoalle. Pöydän ympärillä istuivat  talon isäntä Hermanni Reponen, vaimonsa Serafiina Luukkonen sekä lapset Nestori ja Aliina. Ehkäpä siinä keskusteltiin kesken olevista puinneista ja muista kesken olevista syystöistä.  

Perinnetietoa Puumalasta -sivulta löytyi kuva rukiin leikkaamisesta ja 
tarinaa riihin puinnista. Kuva on Jyväniemestä 1940,
läheltä tapahtumapaikkaa. 

Rauhallinen aamuateria keskeytyi yllättäen klo 8.30, kun kolme tuntematonta miestä astui tupaan. Miesten aikeet eivät olleet hyvät. Jostain oli kuulunut huhuja, että Reposen talossa olisi enemmänkin rahaa säilössä ja näitä tunkeutujat havittelivat saalikseen.  Talonväen kauhun voi vaan kuvitella miesten huutaessa "rahat taikka henki" astuessaan sisään tupaan. Ehkä tilanteen vakavuus ei käynyt heti selville, mutta kun tunkeutujat tehostivat vaatimustaan kirvestä ja puukkoa heiluttaen, ymmärsi Reposen perhe, että nyt oli tosi kysymyksessä. Pian tupa olikin sekasorron vallassa.  Kymmenvuotias, nokkela Aliina, käytti hyväkseen kaaosta ja pääsi livahtamaan ulos ja piiloutui metsään. Tämä koitui Aliinan pelastukseksi. Kotiin jäivät kamppailemaan isä Hermanni, äiti Serafiina ja 20 -vuotias Nestori-veli. 

Kamppailu oli ankaraa. Hermanni sai otsaansa iskun kirveen hamaralla ja Nestori muutamia puukoniskuja. Serafiina yritti paeta ja pääsikin pihalle, mutta tuupertui sinne kehossaan 20 puukoniskua. 

Tapahtumapaikka, Puumalan Rokansalon Soukanniemi.
Maanmittauslaitos, Karttapaikka

Serafiina kuoli oman kotinsa pihalle 49 -vuotiaana täysin järjettömän ryöstön uhrina. Saalis oli vaatimaton, eikä huhuttuja suuria rahasummia löytynyt. Ryöstäjien saalis oli 26 markkaa, mikä tämän päivän rahan arvossa on 123,56 euroa. Lisäksi ryöstäjät veivät puukon, jonka arvo oli 70 penniä (nykyrahassa n. kolme euroa) ja Hermannin kellon perineen. Saaliin saatuaan miehet livistivät tiehensä. 

Kun Hermanni toipui päähän saamastaan iskusta, ei ryöstäjistä näkynyt enää jälkeäkään. Hän lähti juoksemaan alas rantaan, jonka ohi juuri kulki laiva. Ennen maanteiden rakentamista kuljettiin saaristoisessa, vesien ympäröimässä Puumalassa laivoilla. Yksityisiä laivureita oli useita ja laivat kulkivat saarten väliä ja kirkolle pääsi niiden kyydissä. Ehkä laiva oli matkalla Luukkolan saaresta kirkonkylään. Se reitti kulki Rokansalon kärjen ohi kohti kirkonkylää. Laivasta saatiin apua ja Nestori pääsi sen mukana hoidettavaksi Puumalan sairashuoneelle.  

Etsintä 

Mikkelin kuvernööri antoi etsintäkuulutuksen miehistä ja kehotuksen pidättää tavattaessa. Heidän kiinnisaamisekseen tilattiin Helsingistä poliisikoiria ja Ristiinastakin saatiin apuun yksi koira. Ryöstäjien tuntomerkit olivat ainakin nyt ajatellen, hieman epämääräisiä. Kaikkien sanottiin olevan  pitkäkasvuisia, vaaleita nuoria miehiä, joista yksi oli pitempi muita. Yhdellä oli vaaleat viikset. Tuntomerkit sopivat siis varsin moneen suomalaiseen mieheen.

Tammikuussa 1913 alussa tutkinta oli siinä vaiheessa, että ryöstäjien ja murhaajien nimet olivat jo tiedossa ja osa heistä oli pidätettyinä. Murhaan osallisia tiedettiin olleen kolme, joista työmies Vanhanen Lappeelta oli pidätetty. Nimismiehen tutkimusten perusteella muut osalliset olivat työmies Kylliäinen myös Lappeen pitäjästä ja entinen merimies Heino. Heino tunnettiin myös nimellä "Helsingin Heino", joten hänellä oli ollut tuttavuuksia poliisin kanssa ennenkin. 

Vanhanen ja Heino löydettiin kohtuullisen nopeasti, mutta Kylliäistä etsittiin pitkään. Hän oli vaihtanut nimensä Alijoeksi ja hänet tavoitettiin lopulta Iisalmesta syksyllä 1914.

Tuomiot

Mikkelin Sanomat kertoo marraskuussa 1914 tuomioista, minkä oikeus langetti miehille. Vanhanen tuomittiin elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen. Hänet oli todettu puukottajaksi, joskin tämä oli toiminut Kylliäisen kehotuksesta. 

Kylliäinen tuomittiin ensikertalaisena ryöstöstä neljäksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja pahoinpitelystä yhdeksi vuodeksi vankeuteen. Rangaistukset yhdistettiin neljän vuoden ja 8 kuukauden kuritushuoneeseen ja samalla Kylliäinen menetti kansalaisluottamuksensa viideksi vuodeksi yli vankeusajan. Armahdusmanifesti lyhensi tuomion kolmen vuoden, yhden kuukauden ja 10 päivän kuritushuonevankeuteen. Hänet myös velvoitettiin korvaamaan Reposelle häneltä ryöstetyn omaisuuden arvo 13 markkaa 20 penniä. Kylliäinen yhdistettiin myös muutamia vuosia aiemmin tehtyyn Mustolan kanavakasöörin ryöstöön, mutta tästä syytteestä hänet oli vapautettu riittävien todisteiden puutteesta. 

Heinon tuomiota en onnistunut löytämään. Jos löydän tiedot, kerron siitä myöhemmin.

Vanhasen tuomio. I
tä-Suomen sanomat 11.12.1913.

Mitä sitten tapahtui?

Nestori avioitui muutamaa vuotta myöhemmin Puumalan Lintusalosta kotoisin olevan Iita Aliina Antintytär Reposen kanssa ja Herman muutti tyttärensä Aliinan ja Nestorin perheen kanssa Taipalsaarelle 1917. Hän ei tiettävästi mennyt koskaan uudelleen naimisiin. Herman kuoli 1937 Taipalsaaren Ahokkalan kylässä 78 -vuotiaana. Kuolintieto löytyy Etelä-Saimaasta 30.12.1937.

Nestori kuoli Lappeenrannassa 13.9.1971. Aliinan myöhemmistä vaiheista minulla ei ole tässä vaiheessa tietoa. 

Miten Serafiina Luukkonen sitten liittyy sukuuni? Geni antaa hauskoja tietoja sukulaisuussuhteista, jotka perustuvat siihen, miten tarkkaan ja oikein profiilit on sinne kirjattu. Serafiinan sukulaisuuspolku kertoo, että hän on puolisoni isotädin aviomiehen siskon aviomiehen sedän vaimo. Ei siis olla verisukulaisia, mutta väärän koivun kautta kuitenkin löytyy yhteistä osumaa. Serafiinan nimi on lehtikirjoituksissa Severiina, mutta kirkonkirjojen mukaan hän oli Serafiina, joten olen käyttänyt hänestä tätä nimeä.

Serafiinan tarina kosketti. Kovin vähästä sattumanoikusta sitä on voinut menettää henkensä, aviopuolison ja äidin.  Vanhanen kertoi myöhemmin poliisille, että he kaikki (Vanhanen, Kylliäinen ja Heino) olivat murhan edellisenä päivänä yksissä Puumalan kirkolla ja olivat myös poistuneet sieltä joukolla. Ehkä siellä oluttuopin äärellä oli syntynyt kuningasidea lähteä etsimään aarretta epämääräisen huhun perusteella ja tilanne eskaloitui murhaksi. 

Lähteet:

Etelä-Saimaa 30.12.1937 nro 196:  30.12.1937 Etelä-Saimaa no 196 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Itä-Suomen sanomat 11.2.1913 nro 16:  11.02.1913 Itä-Suomen Sanomat no 16 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Käkisalmen Suomalainen 4.10.1912 nro 76. 04.10.1912 Käkisalmen Suomalainen no 76 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Lappeenranta 30.1.1913 nro 12: 30.01.1913 Lappeenranta no 12 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Mikkelin Sanomat 7.11.1914 nro 126. 07.11.1914 Mikkelin Sanomat no 126 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Perinnetietoa Puumalasta: Perinnetietoa Puumalasta: Riihipuintia ja Perinnetietoa Puumalasta: Laivamuisteloita Puumalasta

Salmetar 8.9.1914 nro 99: 08.09.1914 Salmetar no 99 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Savolainen 30.1.1913 nro 11 30.01.1913 Savolainen no 11 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Tilastokeskus: Rahanarvonmuunnin | Tilastokeskus

Yksinäisen hautaristin tarina

Kun Varkaudesta ajetaan kohti Heinävettä ja käännytään noin 25 kilometrin jälkeen vasemmalle Leppävirralle  ja siitä hetken päästä oikealle, tullaan Näätänmaan pieneen kylään. Sieltä, mäntyjä kasvavalta hiekkamaalta löytyy yksi Leppävirran yhdeksästä hautausmaasta. 

Jostain syystä tästä paikasta on tullut yksi suosikkipaikoistani kaikkien kulkemieni hautausmaiden joukosta. Miksi, sitä en tiedä. Olen tosin tehnyt täällä sukututkimukseeni liittyviä löytöjä, mutta sekään ei kokonaan selitä sitä tunnetta, mikä juuri tässä kalmistossa vallitsee. 

Näätänmaan hautausmaa 1.11.2020.
Kuva: Merja Vihanto

Uusien hautamuistomerkkien joukossa on vanhoja, jäkälän peittämiä kiviä ja ristejä. Erikoisuutena ovat männyn runkoja vasten nojalleen nostetut puulaudat, joihin kaiverretut nimet ovat vuodet hioneet lukukevottomiksi jo aikaa sitten. Jokainen muistomerkki kertoo tarinan jostain ihmisestä, joka on joskus elänyt, unelmoinut, rakastanut, ikävöinyt ja lopulta hajonnut maan tomuksi. 

Hautamuistomerkkejä Näätänmaan
hautausmaalla 1.11.2020.
Kuva: Merja Vihanto

Hautausmaalla on hieman erillään muista ruostunut risti, johon kirjoitetut nimet ovat kiehtoneet mieltäni pitkään. Nimistä saa juuri ja juuri selville, että ristin alla lepääävät Suomalaisen lapset; Gerhard 4 vuotta, Erkki Juho 2 vuotta, Esteri 12 vuotta, Aino Maria 13 vuotta ja Alina 7 vuotta. Kaikki ovat kuolleet viikon sisällä marras-joulukuussa 1910. Mitä ihmettä lapsille on tapahtunut? 

Ristiin on kaiverrettu W 207. 6 V. Tämä kaiverrus aiheutti päänvaivaa. Tekoäly ehdotti, että kyse olisi Hemminki Maskulaisen hautajaisvirren 207 kuudennesta värssystä. En valitettavasti pystynyt varmistamaan virren tekijää enkä virsikirjan painovuotta, joten jos joku tietää asiasta tarkemmin, otathan ystävällisesti yhteyttä, niin korjaan tiedon. 

Virren värssy kuuluu näin: "Kas, siemenkin wirkoopi, waikka sen maaks oli muuttanut multa; Kun joutuupi hedelmän aika, Se tähtenä kiiltää kuin kulta". Jokainen voi varmaan kuvitella, mitä vanhemmat ovat mahtaneet ajatella näiden sanojen äärellä. 

Lasten hautaristi 1.11.2020.
Kuva Merja Vihanto

Yksinäisen hautaristin tarina pysyi minulle pitkään tuntemattomana ja välillä unohdinkin sen. Leppäviran kuolleiden luettelot eivät yltäneet tänne saakka, joten asian tutkiminen jäi sikseen. Mutta kuten olen monta kertaa todennut, tieto löytyy silloin, kun se haluaa tulla löydetyksi. Niin kävi tässäkin tapauksessa, kun monta asiaa sattui kohdalleen. Silmiini osui erään keskustelupalstan keskustelu sanomalehdessä olleesta lasten kuolinilmoituksesta sekä yllättäen todella laajasti julkaistut Leppävirran digitoidut kuolleiden luettelot aina vuoteen 1972 saakka. Näiden tietojen avulla sain selvitettyä tilannetta tarkemmin.

Lasten isä, Gerhard Ollinpoika Suomalainen (1867-1937) oli talollinen Leppävirran Haapamäessä. Vaimo Ulriikka Antintytär Poutiainen (1871-1934) oli kotoisin Tuusniemen Kartansalosta. Ulriikan muuttotieto Tuusniemeltä Leppävirralle löytyy Tuusniemen muuttaneiden kirjasta vuodelta 1897 (nro 21), jossa hänet todetaan vihityksi G. Suomalaisen kanssa ja muuttaneen Leppävirralle. Vastaava kirjaus löytyy Leppävirran muuttaneista 6.2.1897. 

Perheen esikoinen, Aino Maria, syntyi melko täsmälleen vuoden kuluttua ja seuraavat lapset parin vuoden välein. Vuosi 1910 oli kohtalonvuosi perheelle. Paikkakunnalla riehui tulirokkoepidemia ja viisi lasta sairastui tautiin. Kuolinilmoituksen mukaan ainakin osalla lapsista oli myös kurkkumätä. 

Tragediaa korostaa vielä se, että Ulriikka oli raskaana ja perheen kuudes lapsi, Aina Mari, syntyi keskelle tulirokkoepidemiaa 30.11.1910. Jollain ihmeellä Aina Mari säästyi taudilta tai ainakin oli ainoa, joka selvisi siitä hengissä. Hän elikin pitkän elämän, 99 -vuotiaaksi saakka. 

Savo 24.1.1911 nro 8.
Kansalliskirjasto.

Vaikka lapsikuolleisuus oli tuohon aikan suurta koko maassa, oli ilmeisesti viiden lapsen lähes yhtäaikainen kuolema niin poikkeuksellista, että asia ylitti uutiskynnyksen koko valtakunnassa. Muun muassa Raivaaja, Uusi Aura ja Keski-Pohjalainen uutisoivat: "Kaikki lapsensa hautaan saivat Ulla ja Gerhard Suomalainen Leppävirroilla äskettäin saattaa. Viikon kuluessa kuoli heiltä viisi lasta, joista vanhin 13 v. ja nuorin 2 v. vanha, kurkkumädän ja tulirokon uhreina."

Myöhemmin, 1930-luvulla perhe koki vielä konkurssin ja pakkohuutokaupan, mutta siitä ei tällä kertaa tämän enempää. 

Pieni, epätieteellinen tilasto kertoo, että marras-joulukuussa 1910 kuoli Leppävirralla 32 alle 15 vuotiasta lasta. Diagnooseiksi on kirjattu yhden kerran aivokuume, keuhkokuume, maksatauti ja tuhkarokko; kaksi kertaa keuhkotauti, vetotauti sekä tulirokon ja kurkkumädän yhdistelmä; kolme kertaa tuntematon syy, neljä kertaa heikkous, kuusi kertaa hinkuyskä ja yhdeksän kerta tulirokko. Lisäksi kuusi lasta syntyi kuolleina. Tarkennuksena, että vetotaudilla tarkoitettiin yleensä torajyvämyrkytystä. 

Tämä kertomus löytyi Näätänmaan hautausmaan yksinäisen, ruosteisen hautaristin takaa. Lasten menetyksen aiheuttaman tuskan voi vain arvailla, mutta muisto on säilynyt tässä ristissä. Jokaisesta jälki jää, niin heistäkin.

Lähteet:

Keski-Pohjalainen 28.1.1911 nro 8: 28.01.1911 Keski-Pohjalainen no 8 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Leppävirran seurakunta: Näädänmaan hautausmaa - Leppävirran seurakunta

Raivaaja 27.1.1911, nro 21: 27.01.1911 Raivaaja no 21 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Savo 24.1.1911, nro 9: 24.01.1911 Savo no 9 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Savo 10.10.1931 nro 233: 10.10.1931 Savo no 233 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Suomen sukuhistoriallinen yhdistys: Leppävirran kuolleet 1898-1957.SSHY - Kuvatietokanta - Leppävirta

Suomen sukuhistoriallinen yhdistys: Tuusniemi >muuttaneet 1889-1900. Tuusniemi muuttaneet 1889-1900 (MKO17-18)  Sivu 83 1897 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8508&pnum=42 / Viitattu 26.05.2025

Uusi Aura 27.1.1911 nro 22: 27.01.1911 Uusi Aura no 22 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Vanha virsikirja (valitettavasti painos ei ole tiedossa).

Mitä tapahtui emäntä Anna Stiina Kietäväiselle soutumatkalla 1888?

Puumalan saaristo on upea. Tänä päivänä voi kulkea saaresta toiseen siltoja ja kiemurtelevia teitä pitkin. Sata vuotta sitten otettiin soutuvene ja soudettiin toiseen saareen, kun sinne tuli asiaa. Nin teki myös Valtosen talon emäntä Anna Stiina Kietäväinen. Hän lähti kotoaan Liimattalan kylästä toukokuun 17. päivä 1888 soutamalla viereiseen Niinisaareen piikaa pestaamaan. Päivä oli maanantai. Matkaa oli noin 5 - 6 kilometriä. Anna Stiina lähti takaisin kotiinpäin Niinisaaresta klo 21 maissa ja hänen olisi pitänyt olla kotirannassa pari tuntia myöhemmin. Anna Stiina ei koskaan palannut tältä matkalta. Hän oli kadotessaan 38 vuotias ja 7 vuotiaan Hilta Marian äiti. Mitä tapahtui? Hukkuiko hän vai tuliko murhatuksi? 

Puumalan Liimattalansaari ja Niinisaari nykyään.
Maanmittaushallitus, karttapaikka 2025.

Etsinnät

Kun vaimo ei ollut tullut kotiin, käynnisti aviopuoliso Matti Valtonen etsinnät pikaisesti. Hän toimitti tiedon Anna Stiinan katoamisesta Puumalan nimismiehelle. Aloitettiin järven naaraus ja etsintöihin valjastettiin koko kylä. Anna Stiinaa ei vain löydetty.

Capilotin luoma kuva maalaisnaisesta soutamassa
järvellä 1880-luvun Suomessa. 

Perukirjoitus

Tuohon aikaan ei perukirjan tekemisellä ollut kovin kiire, eikä sitä edes aina tehty. Silloin, kun leski halusi uudestaan naimisiin, tehtiin perukirja ja ositus. Tässä valvottiin myös lasten etua. 

Matti Valtonen kiirehti perukirjoituksen toimittamista, joka pidettiinkin jo seuraavana talvena 4.1.1889. Perukirjaan on kirjattu "talollisen vaimon, Anna Stiina Kietäväisen häviämisen eli luultavasti kuoleman jälkeen. Hävinnyt viime toukokuun 17. päivänä..." Kiirettä paheksuttiin ja jopa lehdet kirjoittivat tästä oudosta kiireestä. Eihän varmuutta siitä, mitä Anna Stiinalle oli tapahtunut, edes ollut.

Perukirja on mielenkiintoinen ja se on vapaasti luettavana Kansallisarkiston aineistossa (linkki lähteissä). Talo on ollut varsin varakas, sillä omaisuutta on ollut paljon. Huomioni kiinnittyi punaiseen tammaan ja Anna Stiinan yhdeksään hameeseen. 

Anna Stiina Kietäväisen perukirjan alkuosa 1889.
Kansallisarkisto, digihakemisto.

Tutkinta

Kesti lähes kaksi vuotta ennen kuin asiaa alettiin perinpohjin tutkimaan ja ensimmäinen asian käsittely oli oikeudessa 16.10.1889. Tämä luonnollisesti haittasi asian selvittämistä. Puumalan nimismies Kajander otti asian hoitaakseen ja hänen toimestaan Matti Valtonen ja Maria Matinen vangittiin. Oikeutta istuttiin useissa välikäräjissä. 

Ruumista ei vaan onnistuttu löytämään, joten murhaa ei pystytty näyttämään toteen. Kihlakunnanoikeus vapautti Matti Valtosen ja Maria Matisen näytön puutteesta, mutta piti osittain toteen näytettynä, että syytetyt olivat tehneet murhan. Wiipuri (1913) kirjoitti, että "oli melkein toteen näytetty, että Anna Stiina Kietäväinen on kotirannassansa murhattu ja on ilmennyt paljon aihetta luuloon, että Matti Valtonen Maria Matisen tieten olisi murhan tehnyt". 

Maria Matisen ollessa Mikkelin vankilassa hän synnytti tyttären, Iita Marian huhtikuussa 1890. Kirkonkirjoissa Iita Maria on kirjattu aviottomaksi lapseksi. Myöhemmin rippikirjoissa hän kulkee Iita Maria Matintytär Valtosena, joten Matti on lapsen tunnustanut ja ottanut nimiinsä.

Piika Maria Juhontytär Matinen

Maria Juhontytär Matinen oli ollut piikana Valtosen talossa ainakin vuodesta 1886 saakka. Matti Valtosella oli ilmeisesti paljonkin sutinaa piika Marian kanssa. Kerrottiin, että puolisoiden välit olisivat olleet jopa sietämättömät juuri Maria Matisen vuoksi. 

Kaksi päivää ennen Anna Stiinan katoamisesta oli Maria Matinen muuttanut pois Valtosen talosta läheiseen Wiskarin taloon. Miksi? Saadakseenko alibin Anna Stiinan katoamisen ajankohdalle vai oliko syy joku muu? Kovin pitkään hän ei Wiskarin talossa ollut, vaan palasi takaisin pian Anna Stiinan katoamisen jälkeen. 

Yllättäviä todistajia ilmaantuu

Anna Stiinan etsinnät käynnistettiin uudelleen 25 vuoden jälkeen, kun kesällä 1913 asiasta alkoi liikkua uusia huhuja.  

Talollisen leski Miina Kervinen kertoi poliisille seuraavan tapahtumasarjan lokakuussa 1912. Kuusi tai seitsemän vuotta sitten Maria Matisen veli Juhana Matinen oli kertonut Miinan miesvainaja Taavetti Kerviselle, että Matti Valtonen oli juovuspäissään neuvonut Juhana Matiselle, missä hänen ensimmäinen vaimonsa oli. 

Matti oli kertonut, että "kun Taipaleesta päin tullen ottaa siinä olevasta vuoren kärestä ja katsoo suoraan lampeen, niin lammen laidalla löytyy sillä kohdalla korkea mätäs ja sen mättään kohdalla lammesta pistää petäjäinen riuku, että vaimon ruumis on juuri riuvun pään kohdalla haudattuna ja että sillä on niin paljon maankovia ympärillä, että se pysyy pohjassa".

Kun tämä tuli julki, alkoivat Anna Stiinan etsinnät uudelleen Liimattalan kylässä. Talollinen Elias Eteläpää lähti lammelle ja löysikin sieltä jäänteitä, jotka näyttivät hiuksilta ja lahonneilta vaatteilta. Hiukset lähetettiin tutkittavaksi lääkintöhallitukseen, missä ne oli kuitenkin tunnistettu hevosen jouhiksi. Tästä kyläläiset olivat eri mieltä. Miina Kervinen, hänen poikansa Aleksanteri Kervinen sekä talollisten lesket Anna Maria Rahilainen ja Maria Kristiina Wiskari olivat nähneet ne heti lammesta nostettuina ja olivat vakuuttuneita, että kyse oli hiuksista.

Laivuri Kalle Piskonen kertoi poliisitutkinnassa tavanneensa vuosia sitten Ruokolahden Hauklapin kylässä puumalalaiset Tahvo Sorjosen ja Pekka Valtosen. Tarinoidessaan oli Tahvo kertonut olleensa Anna Stiinan katoamispäivänä etsimässä rukiita ja rahaa velaksi Liimattalan kylässä. Hän oli pyytänyt velkaa myös Matti Valtoselta, mutta ei ollut saanut. Kun Tahvo oli yöllä ollut palaamassa kotiin, oli hän nähnyt Matti Valtosen kantavan kuollutta vaimoaan suuressa säkissä, josta pää ja letit riippuivat ulkopuolella. Matti Valtonen oli kätkenyt vaimonsa ruumiin läheiseen lammikkoon. 

Kun Matti oli tehnyt kätkönsä, oli Tahvo Sorjonen toivottanut hänelle hyvää iltaa. Matti oli tästä kovin pelästynyt. Sinä yönä oli Tahvo saanut Matti Valtoselta säkin rukiita ja 50 markkaa rahaa. Myöhemmin hän oli kertomansa mukaan saanut jopa 1500 markkaa siitä hyvästä, että on pitänyt suunsa kiinni. Tahvo poti asiassa kovia omantunnontuskia ja kävi jossain vaiheessa tunnustamassa asian Puumalan rovasti Strandmanille. 

Poliisitutkinnassa Pekka Valtonen kertoi muistavansa Tahvon tarinoineen siitä, miten Anna Stiina Kietäväisen pää oli roikkunut Matti Valtosen vasemmalla olkapäällä. Tahvo oli myös kehuskellut saavansa rahaa Matti Valtoselta. Kun Pekka oli kysynyt miten se Valtonen niin vaan rahaa antaa, oli Tahvo vastannut, että vanhojen asioiden vuoksi.

Mikkelin Sanomien otsikointia 4.12.1913.
25 vuotta vanha murha alkaa selvitä.

Tahvo Sorjosen olinpaikka ei ollut tiedossa 1913, että häntä olisi voinut kuulustella. Tiedettiin, että hän oli ollut työssä Karhulan tehtaalla ja lähtenyt sieltä Viipuriin. Valtakunnan lehdissä kerrottiin Anna Stiinan tarinaa ja pyydettin tietoja Tahvo Sorjosesta, jotta häntä voitaisiin kuulustella. Valitettavasti siitä ei ole tietoa päästiinkö Tahvoa koskaan kuulustelemaan.

Tarinan päätös

Jokseenkin säädyllinen aika odotettiin ennen Matin ja Marian vihkimistä. Talollinen, leskimies Matti Juhana Laurinpoika Valtonen ja piika Maria Juhontytär Matinen vihittiin avioliittoon 8.3.1903. Niin piika Mariasta tuli emäntä Liimattalan Valtosen taloon.

Anna Stiina Kietäväisen ruumista ei tiettävästi koskaan löydetty. Elivätkö Matti Valtonen ja Maria Matinen yli 30 vuotta tunnollaan Anna Stiina Kietäväisen murha? Vai oliko kuolema sittenkin vain onnettomuus ja Anna Stiina hukkui?

Matti Juhana Laurinpoika Valtonen kuoli 77 vuotiaana 29.9.1920 umpitautiin ja Maria Juhontytär Matinen halvaukseen 3.9.1925. Hän oli kuollessaan 71 vuotias. 

Mitä sinä arvelet, että Anna Stiinalle tapahtui?

Lähteet: 

Kansallisarkisto, digihakemisto: Anna Stiina Kietäväisen perukirja; Juvan tuomiokunnan arkisto - Ebd:4 Puumalan käräjäkunnan perukirjat 1881-1890, jakso 456: Anna Stiina Kietäväinen; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5367914276&aineistoId=1087995046 / Viitattu 15.2.2025

Kansallisarkisto, digihakemisto: Puumalan seurakunnan arkisto - I C:3 Syntyneiden ja kastettujen luettelot 1844-1889, jakso 353: 1867 kesä - marras; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5977898110&aineistoId=1225840093 / Viitattu 16.2.2025

Lappeenranta 29.11.1913 nro 139 29.11.1913 Lappeenranta no 139 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Mikkelin Sanomat 4.12.1913 nro 139: 04.12.1913 Mikkelin Sanomat no 139 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Puumala kuolleet 1885-1897 (MKO5-6 325)  Sivu 532 1888 Maaliskuu-Elokuu ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=10454&pnum=10 / Viitattu 16.02.2025

Puumala kuolleet 1901-1928 (AP)  Sivu 283 1920 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=40025&pnum=143 / Viitattu 16.02.2025

Puumala kuolleet 1901-1928 (AP)  Sivu 339 1925 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=40025&pnum=171 / Viitattu 16.02.2025

Savolainen 2.12.1913 nro 138: 02.12.1913 Savolainen no 138 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Wiipuri 28.11.1913 nro 276. 28.11.1913 Wiipuri no 276 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Lähisuhdeväkivaltaa Puumalassa 1906, case Matilda Mikontytär Lappalainen

Lähisuhdeväkivalta ei ole uusi ilmiö ja liian monta kertaa olen kirkonkirjoissa törmännyt siihen, että naisen kuolinsyyksi on merkitty "murhattu". Näin kävi myös Matilda Mikontytär Lappalaisen kohdalla. Perheväkivaltaa on ja on ollut toisinkin päin, mutta useimmiten sen uhri on nainen. Koska blogini nimi on Jokaisesta jälki jää, halusin, että Matildan jälki jäisi ainakin tämän blogin lukijoiden mieleen, jos hänen tarinansa onkin muuten jäänyt jo unohduksiin. 

Vintillä Matilda kumartui laatikon ylle katsoakseen, olisiko siellä sellaisia vaatteita, mitä hän voisi ottaa mukaansa. Samassa hän tunsi niskassaan painavan, terävän iskun, joka sai hänet älähtäen vaipumaan lattialle. Sen jälkeen hän ei enää tuntenut iskuja, joita tuli vielä monta.

Matilda ja Lauri

Toukokuun viides 1901 juhlittiin Matilda Mikontytär Lappalaisen ja suutari Lauri Aataminpoika Vehviläisen häitä Lappalaisten pienessä torpassa Puumalan kirkonkylässä. Matilda oli vanhin ent. suntio Mikko Lappalaisen ja Serafia Leskisen yhdeksästä lapsesta ja naimisiin mennessään 21 -vuotias nuori nainen. Sulhanen oli 25 -vuotias suutari Lauri Aataminpoika Vehviläinen. Lauri oli syntynyt Suonenjoella ja tullut Puumalaan Helsingin kautta. Pariskunnan vihki kirkkoherra Antti Lappalainen.

Matilda ja Lauri saivat neljä lasta varsin tiheään tahtiin. Ensimmäinen lapsi Eero syntyi jo joulukuussa 1901 ja seuraava lapsi Viljo heinäkuussa 1903. Kolmas lapsi Urho syntyi marraskuussa 1903 ja nuorimmainen Saimi Ester tammikuussa 1906.

Sukututkimusalusta Geni kertoo, että Matilda Lappalainen on puolisoni kolmannen serkun vaimon isotäti. Kovin lähelle eivät yhteiset geenit tällä kertaa yletä.

Puumalan kirkko ja kylänraittia 1908. 
K.F. Winter 1908. Museovirasto, Finna.

Murhaa edeltävät tapahtumat

Tämän päivän tietojen näkökulmasta Matildan murhaa edelsivät tapahtumat, joista muodostuu liiankin tuttu kaava lähisuhdeväkivallan kärjistymiselle. Laurin ja Matildan tiedettiin olleet huonoissa väleissä ja pariskunnan kesken riitti epäsopua. 

Kerrotaan, että koko avioliiton ajan Lauri Vehviläinen oli käyttäytynyt hyvin tylysti vaimoaan kohtaan ja usein uhannut tappaa tämän. Tammikuun lopulla 1906 Matilda joutui turvautumaan poliisin apuun päästäkseen eroon miehestään. Nimismies toimitti Matildan lapsineen turvaan kauppias Taavetti Monosen tupaan 29.1.1906. Matildan muuttamisen jälkeen Lauri möi mökkinsä ja muutti asumaan sorvari Hämäläisen taloon, jonne hän myös koetti houkutella vaimoaan ja lapsiaan - tuloksetta. 

Lauri ei jättänyt vaimoaan rauhaan Monosen talossakaan, vaan tuli jo seuraavana yönä häiritsemaan kauppiaan kotirauhaa. Matildaa hän pelotteli uhkaamalla tappaa heidän lapsensa. Laurin kerrotaan uhitelleen "jos ei minun vaimoani ja lapsiani tuoda luokseni, voivat seuraukset olla ikävät". 

Välillä Lauri lepytteli vaimoaan anteeksi pyynnöillä ja kauniilla sanoilla. Lupasi parannusta ja ehdotti, että perhe muuttaisi Suonenjoelle. 

Kauhea verityö Puumalassa 

Miten kaikki sitten tapahtui? Lauri kehitteli kieron juonen, kun Matilda ei suostunut uskomaan hänen kauniita puheita parannuksestaan. Hän houkutteli vaimonsa asuntonsa vintille muka jakamaan siellä olevat vaatteet. Matildaa eivät Laurin puheet vieläkään vakuuttaneet, vaan hän pyysi mukaansa talonisännän, sorvari Hämäläisen tuekseen. 

Vintillä Lauri ensin nuhteli vaimoaan, kun tämä ei ollut tullut yksin ja sitten vielä itkien pyysi anteeksi useita kertoja. Nämäkään anteeksipyynnöt eivät uponneet Matildaan, joka aikoi ottaa lattialla olevasta laatikosta vaatteensa ja lähteä samantien pois. Kauhun hetket olivat varmasti hirvittävät, kun yht´äkkiä Hämäläisen edessä seisoi Lauri Vehviläinen kirves kohotettuna lyöntiin. Hämäläinen luulikin ensin, että Lauri aikoi lyödä häntä. Hän hypähti sivuun ja huusi: "Herra jestas mitäs teet". Samalla Lauri Vehviläinen löi laatikon ylle kumartunutta vaimoaan kirveellä niskaan niin, että tämä ehti vain vähän älähtää ja vaipui lattialle. Lauri Vehviläisen kerrotaan lyöneen vaimoaan kirveellä neljä kertaa niskaan niin, että tämän pää oli ollut lähes irti.

Vehviläinen ei yrittänyt estää Hämäläistä, joka lähti oitis hakemaan poliisia. Lauri Vehviläinen antautui ilman vastarintaa oli todennut "tehköön oikeus niin kuin hyväksi näkee". 

Samalla viikolla monet valtakunnan lehdet uutisoivat Puumalan kamalasta murhasta ja kauheasta verityöstä. 

Matildan hautajaiset

Matilda oli viisas nuori nainen. Hän haki apua poliisilta, sai turvapaikan ja pyysi vielä tukihenkilön mukaan, kun hänen piti mennä tapaamaan miestänsä. Mutta mikään ei pelastanut häntä tältä surulliselta kohtalolta.

Matildan hautajaiset pidettiin Puumalassa 26.3.1906 ja nuorta äitiä oli saattamassa 300 henkeä. Sama kirkkoherra Lappalainen siunasi Matildan hautaan, joka oli viisi vuotta aiemmin vihkinyt hänet. Kirkkoherra piti kauniin puheen ja kuoro lauloi "Mä että täältä erkanen". 

Puumalan kirkkomaan portti ja kiviaitaa.
Kuva: J.V. Mattila 1929.Museovirasto, Finna.
Porttia ei enää ole, mutta kiviaita on entisellään.

Lauri Vehviläisen tuomio

Keski-Savo uutisoi maaliskuussa 1907 senaatin vahvistaneen Puumalan pitäjän käräjäkunnan kihlakunnan oikeuden ja Viipurin hovioikeuden päätöksen siitä, että suutari Lauri Vehviläinen on tuomittu elinkautiseen kuritushuonevankeuteen vaimonsa murhasta. Lauri Vehviläinen menetti myös kansalaisluottamuksensa ainiaaksi. Oikeus teki niin kuin hyväksi näki Laurin toiveen mukaisesti.

Oliko murhan takana mustasukkaisuus vai joku muu epäluuloisuus, ei selviä asiakirjoista. 

Perheen lasten kohtalo

Tragediassa kärsivät myös lapset, jotka menettivät samalla kertaa molemmat vanhempansa. Lapset joutuivat kunnan hoidokeiksi, mutta kaikille järjestyivät kasvattivanhemmat. Kaikki lapset olivat alle viisi vuotiaita, kun heidän äitinsä murhattiin. Tilanne epäilemättä jätti muistijälkiä ainakin vanhimpaan lapseen Eeroon, mutta ehkä nuorimmat säästyivät siltä. Joka tapauksessa perheessä ollut riitaisuus ja uhkailut varmasti vaikuttivat myös lapsiin. Sitä, pystyivätkö kasvattivanhemmat koskaan tyydyttämään lasten äidin kaipuuta, eivät sanomalehdet kerro.

Lapsista Eero oli 4-vuotias tapahtuman aikaan. Hän päätyi kiertokoulunopettaja Kalle Luukkosen ja vaimonsa Maria Leskisen ottopojaksi. Eero varttui aikuiseksi, sillä työmies Eero Vehviläinen ja palvelijatar Hilma Luukkonen kuulutettiin helmikuussa 1925. 

Viljo oli 2,5-vuotias ja hänestä tiedän vain sen, että oli Lappalaisella hoidossa. En ole vielä ehtinyt selvittämään tarkemmin hänen kohtaloaan. Lappalaisia on Puumalassa erittäin paljon, joten en tiedä tarkemmin ottivatko Matildan sukulaiset hänet hoiviinsa vai oliko kyse jostain toisista Lappalaisista.

Kolmas lapsista Urho, oli tapahtuman aikaan 1 v. 2 kk. Hän sai kasvattikodin satamamestari ja kapteeni Aksel Samuel Siljanderin ja vaimonsa Ingrid Ikosen luota Puumalasta. Siljanderit adoptoivat Urhon ja hänen sukunimensä muutettiin Siljanderiksi, myöhemmin Siljalaksi. Perhe muutti 1917 Savonlinnaan. Urho sai hyvät lähtökohdat elämälleen Siljanderien luona. Hän valmistui Rauman Merenkulkuopistosta merikapteeniksi toukokuussa v. 1935 ja hänet kuulutettiin avioliittoon neiti Tyyne Salmisen kanssa v. 1937 Vaasassa. 

Nuorimmainen Saimi Ester oli vain kuukauden ikäinen menettäessään äitinsä. Matildan veli, torppari Kalle Lappalainen ja vaimonsa Hilma Tuukkanen ottivat pienen Saimin kasvatikseen. Keuhkotauti varjosti Saimin elämää ja hän kuoli siihen vain 14-vuotiaana. 

Lähisuhdeväkivalta Suomessa

Suomi on edelleen vaarallinen maa naisille. Joka kolmas nainen on kokenut elämänsä aikana väkivaltaa tai sillä uhkailua. 2010 -luvulla on vuosittain kuollut noin 15 naista lähisuhdeväkivallan uhrina. Henkisen väkivallan uhreja on vielä enemmän. Tilastot ovat todella surullisia. Maailman onnellisin maa ei ainakaan tällä mittarilla mitattuna ole kovin onnellinen. 

Jos näet tai koet väkivaltaa, älä jää yksin. Väkivallalla on taipumus vakavoitua, eikä tilanne parane itsestään. Auttavia tahoja löytyy. 

Lähteet:

Eteenpäin 22.2.1906 nro 21: 22.02.1906 Eteenpäin no 21 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Finna, museovirasto, K.F. Winter; Puumalan kirkko 1908. Puumalan kirkko | Hakutulokset | Finna.fi

Finna, museovirasto, J.V. Mattila; Puumalan kirkkomaan portti ja kiviaitaa. Puumalan kirkko | Hakutulokset | Finna.fi

Itä-Savo 21.2.1925 nro 21: 21.02.1925 Itä-Savo no 21 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Keski-Savo 12.3.1907 nro 30: 12.03.1907 Keski-Savo no 30 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Mikkeli 19.2.1906 nro 20: 19.02.1906 Mikkeli no 20 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Suur-Savo 2.3.1906 nro 1; 02.03.1906 Suur-Savo no 1 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Suomen Merenkulku 1.5.1935 nro 5: 01.05.1935 Suomen merenkulku no 5 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Suomen sukuhistoriallinen yhdistys, Puumala kuolleet 1901 - 1928: SSHY - Kuvatietokanta - Puumala

Suomen sukuhistoriallinen yhdistys, Puumala lastenkirja 1910 - 1920: SSHY - Kuvatietokanta - Puumala

Suomen sukuhistoriallinen yhdistys, Puumala rikosluettelo 1822 - 1918: SSHY - Kuvatietokanta - Puumala 

Suomen sukuhistoriallinen yhdistys, Puumala vihityt 1895 - 1910: SSHY - Kuvatietokanta - Puumala

Tilastokeskus 2022: Parisuhdeväkivallan kokemukset yleisiä Suomessa – lisätietoja webinaarissa 15.6.2022 | Tilastokeskus

Tornion Lehti 24.2.1906 nro 15: 24.02.1906 Tornion Lehti no 15 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Vaasa 11.5.1937 nro 124: 11.05.1937 Vaasa no 124 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto