Jokaisesta jälki jää: Tulilahden mysteeri

Ystävykset, sairaanhoitajaoppilas Eine Nyyssönen ja toimistotyöntekijä Riitta Pakkanen, lähtevät kotoaan Jyväskylästä 18.7.1959. Tytöt ovat päättäneet viettää loppukesälomansa pyöräillen ympäri Itä-Suomea. Eine on 21-vuotias ja Riitta 23-vuotias. Tytöt eivät koskaan palanneet retkeltään kotiin. Mitä oikein tapahtui?

Tytöt pyöräilevät päivittäin varsin pitkiä matkoja. Ensimmäinen yöpymispaikka on Pieksämäellä ja siitä matka jatkuu Rantasalmelle ja Punkaharjun kautta Savonlinnaan. Savonlinnasta tytöt siirtyvät laivalla Joensuuhun ja sieltä taas pyöräillen Kolille. En käy matkaosuuksia tämän tarkemmin läpi, niistä löytyy yllin kyllin tietoa netistä. Keskityn Einen ja Riitan viimeisen illan tapahtumiin sekä siihen, kuka mielestäni ei voinut tehdä murhaa.

Tytöt ovat lähettäneet jokaisesta yöpymispaikastaan kortin kotiin. Viimeinen kortti kotiväelle on postitettu Kolilta 25.7.1959. Siinä tytöt arvelevat tulevansa kotiin heinäkuun viimeisinä päivinä, koska Riitan pitäisi olla töissä 3.8.1959. Heidän suunnitelmansa oli jatkaa Heinävedeltä Varkauteen ja siitä takaisin kotiin Jyväskylään. Heidän matkansa kuitenkin päättyi Heinävedelle, Tulilahden leirintäalueelle.

Kolilta tytöt pyöräilevät Polvijärvelle, missä yöpyvät viimeisen yönsä. Illalla he ehtivät käymään tansseissa Polvijärven lavalla. He lähtevät kohti Heinävettä aamulla 27.7.1959. Polvijärveltä on Heinävedelle matkaa nykyisiä autoteitä pitkin lähes 100 km. Matka on mielestäni käsittämättömän pitkä, ottaen huomioon, että tiet olivat pääosin päällystämättömiä, eivätkä pyörät todellakaan olleet sähköavusteisia vaihdepyöriä.

Tytöt saapuvat Heinävedelle illalla ja suorittavat joitain ostoksia sekä apteekissa että Osuuskaupan baarissa. On jo myöhä, eikä apteekki ole enää auki. Tytöt soittavat apteekin yökelloa ja saavat ostoksensa toimitetuksi. Tästä matka jatkuu kohti Tulilahtea. Leirintäalue on muutaman kilometrin päässä Heinäveden kirkolta Varkauteen päin, Kermajärven rannalla.

Sievien tyttöjen ilmaantuminen Heinäveden raitille huomataan. Sekatyömies Keijo, 18 v. ja metsäharjoittelija Heikki, 21 v., ovat menossa Kerman kanavalle. Palatessaan kanavalta he lähtevät tyttöjen perään ja huomaavat näiden kääntyvän kohti leirintäaluetta. Pojat päättävät lainata Keijon isän moottorivenettä ja suuntaavat vesitse leirintäalueelle. Pojat auttavat tyttöjä nuotion sytyttämisessä ja tytöt kertovat heille pyörämatkastaan, mutta oikeita nimiään he eivät suostu kertomaan. Pojat tekevät myrskyn kaatamasta koivusta tuokkoset ja kaivertavat nimensä tuokkosten pohjaan. Eivät kuitenkaan oikeita nimiään, eiväthän tytötkään kertoneet omiaan.

Pientä draamaakin on ilmassa, koska ainakin Keijolla olisi halu lähennellä Eineä romanttisin aikein. Tähän Eine ei kuitenkaan suostu. Lopulta nuoret viettävät hauskaa iltaa yhdessä, nauravat, kujeilevat ja hassuttelevat. Tämän todistaa läheisellä näköalapaikalla oleva pariskunta. He näkevät myös tuntemattoman, yksin liikkuvan miehen lähellä leiripaikkaa. Myös kirkonkylältä on silminnäkijähavainto oudosta mopomiehestä, joka kertoman mukaan olisi seurannut tyttöjä leirintäalueelle päin.

Pojat poistuvat paikalta ja tytöt käyvät telttaan nukkumaan puolen yön maissa. Aamu ei enää sarasta heille. Murhaaja viiltää puukolla teltan auki, puristaa Eineä kurkusta, lyö häntä reiteen ja puukolla ylävartaloon niin, että pisto osuu keuhkoihin. Riittaa murhaaja iskee päähän ja puukottaa useita kertoja rintakehään. Eine kuolee verenvuotoon ja Riitta pään murskavammoihin. Murhaaja hautaa tytöt, upottaa polkupyörät järveen ja piilottaa tyttöjen tavarat metsään.

Kun tytöt eivät tule kotiin sovittuna aikana, vanhemmat luonnollisesti huolestuvat. Einen äiti tekee tytöistä katoamisilmoituksen 4. elokuuta. Tyttöjen etsinnät käynnistyvät ja lopulta heidät löydetään suohaudasta 21. elokuuta. Polkupyörät tarttuvat naaraan 4. syyskuuta. Näistä etsinnöistäkään en kerro tässä sen enempää, asiasta löytyy runsaasti tietoa muutenkin. Tapahtumien tiivistäminen yhteen blogikirjoitukseen niin, että kaikki oleellinen tulee kerrottua, on vaikeaa, sillä niin paljon tapahtumasta on saatavissa materiaalia. Oleellisin tieto, kuka on murhaaja, on kuitenkin edelleen selvittämättä.

Poliisilla on näytön paikka. Muutama vuosi aiemmin murhatun Kyllikki Saaren murhaaja jäi selvittämättä. Paine on kova siihen, että nyt syyllisen pitäisi löytyä. Lukuisten kuulustelujen jälkeen vahvimmat epäilyt kohdistuvat salaperäiseen mopomieheen. Läpimurto näyttää tapahtuvan, kun poliisi pidättää munsalalaisen Runar Holmströmin 6.11.1959. Holmström on pikkurikollinen, joka on aiemmin istunut vankilassa varkauksista ja pikkurötöksistä. Hänen hallustaan löytyy todisteita, joiden arvellaan liittyvän Tulilahden surmiin. Runar on ajellut heinäkuussa mopollaan Heinävedellä ja kertoo myös käyneensä surmayönä leirintäalueella.

Oikeudenkäynti pidetään Heinävedellä. Runar Holmström on viimeinen Suomessa oikeudenkäyntiin jalkaraudoissa tuotu vanki. Runar ei ehdi koskaan saada tuomiota. Hän hirttää itsensä sellissään, Vaasan lääninvankilassa 8. toukokuuta 1961, jättäen jälkeensä kirjeen, missä vakuuttaa syyttömyyttään. Kukaan muukaan ei saa koskaan tuomiota Einen ja Riitan murhista.

Minulla on ollut kiinnostus tätä salaperäistä tapahtumaa kohtaan jo pitkään. Ensin ajattelin, että Eine ja Riitta haluavat tarinansa kerrotuksi. Nyt olen kuitenkin päätynyt siihen, että se onkin Runar, joka haluaa äänensä kuuluviin. Sehän sopii minulle, sillä olen sitä mieltä, että Runar Holmström ei voi mitenkään olla murhaaja. Hän oli kyllä pikkurikollinen ja saattoi olla tirkistelijä ja siksi seurasi tyttöjä, mutta siitä ollaan vielä kaukana murhaamisesta. Ensinnäkin Runarilla ei ollut mitään motiivia tyttöjen tappamiseen. Kenenkään kulkijan päähän ei pälkähdä, että käynpä tuosta ohi kulkiessani tappamassa nuo tytöt. Tai ehkä näin voi tapahtua, jos on sarjamurhaaja. Mutta nyt ei olla yhdysvaltalaisessa rikossarjassa, vaan suomalaisessa maalaiskylässä. Joku motiivi on oltava ja Runarilla sitä ei ollut.

Tutkitaanpa sitten hieman murhien jälkien peittämistä. Heinäkuun lopussa Heinäveden korkeuksilla aurinko laskee klo 22 ja nousee noin klo 4.20. Tytöt menivät nukkumaan puolen yön maissa, joten seuraaviin tapahtumiin oli aikaa vajaa neljä ja puoli tuntia, jos murhaaja aikoi peittää jälkensä pimeän, tai edes hämärän turvin. Tehtävä ei tulisi olemaan helppo. Murhaajan piti ihan ensimmäiseksi tietää, mistä löytyisi sellainen paikka, johon hauta olisi helppo kaivaa. Sellainen kyllä oli lähistöllä, mutta olisiko paikkakuntaa tuntematon henkilö sen tiennyt? Murhaajan oli myös lähdettävä etsimään lapio kaivamista varten. Leirintäalue on asumatonta, metsäistä aluetta. Ainoa lähistöllä oleva maalaistalo oli noin 0,5 km päässä hautapaikasta. Mikäli tappaja oli Runar, hänellä oli uskomaton onni lähtiessään kävelemään umpimähkään metsään, että osui talon pihalle, jossa oli parahiksi lapio häntä varten. Talon vahtikoirakaan ei haukkunut, vaikka kuulemma aina haukkui tuntemattomia. Oliko tässä jo liikaa sattumia? Ei, eivät ne tähän lopu.

Tämän jälkeen tappaja palasi Tulilahden pohjukkaan, minkä suopohjaiseen maahan hän kaivoi haudan, johon kaksi aikuista naista mahtuu. Sen jälkeen hän palasi noin 250 metrin päässä olevalle leiripaikalle, josta hän kantoi ensin Riitan hautaan ja palasi takaisin hakemaan Einen. Rannassa on nyt polku, mutta tuolloin luonnollisestikaan ei ollut. Tyttöjä ei voinut raahata kivikkoisessa ja juurakkoisessa maassa, koska tästä olisi jäänyt jälkiä. Heidät oli kannettava. Runar oli 164 cm pitkä, hintelä mies. Molemmat tytöt olivat hänen kanssaan saman mittaisia ja noin 60 kg painavia. Aikamoinen suoritus. Kauankohan tässä meni aikaa? Joko aamu sarastaa? Mutta vielä on paljon tekemättä ja jälkiä hävitettävänä.

Seuraavaksi piti päästä eroon polkupyöristä. Ne tappaja hävitti järveen. Ilmeisesti leirialueen rannassa oli soutuvalmis vene, jolla pyörät vietiin järvelle ja upotettiin Tulilahden syvimpään kohtaan. Oliko Runarilla taas onnea ja hän onnistui sattumalta aamuhämärissä, kyllä, aamun oli jo pakko sarastaa tässä vaiheessa, löytämään lahden syvimmän kohdan? Vai oliko pyörien upottaja sittenkin joku, joka tunsi alueen?

Kaiken tämän jälkeen tyttöjen leiritavarat, lapio ja poikien tekemät tuokkoset piilotettiin eri paikkoihin. Osa leirialueelle ja osa metsään. Joitakin vaatteita oli tuotu alueelle vielä reilun vuoden jälkeen tapahtumista ja Runar istui silloin vankilassa. Oliko Runar Holmtsrömillä vain huonoa onnea, kun osui paikalle tyttöjen murhailtana? Päteekö tässä tapauksessa lopulta Occamin partaveitsi ja Runarin kohdalla on aivan liikaa sattumia ja selityksiä? Uskon näin olevan. Hänestä saatiin sopiva epäilty taustansa takia. Ehkä oikea murhaaja on jollakin tiedossa ja ehkä näillä ratkaisuilla haluttiin suojella jotain. Tai ehkä poliisilla ei vain ollut aavistustakaan, kuka kaiken takana oli. Itse uskon, että on joku, joka tietää jotakin ja on elänyt elämänsä tämä asia tunnollaan. Jokainen lukija saa tehdä asiasta omat johtopäätöksensä.

Tulilahden kaksoismurhan mysteeri tulee saamaan lähitulevaisuudessa lisähuomiota. Historioitsija Teemu Keskisarja on keräämässä paikallistietoa Heinävedeltä ja odotettavissa on tiedonjanoa kutkuttava kirja Tulilahden tapahtumista (Warkauden Lehti 13.10.2021).

Lähteistä: Tämä ei ole tieteellinen tutkimus, enkä ole tutkinut kansallisarkiston tai keskusrikospoliisin alkuperäisiä lähteitä. Toissijaisina lähteinä näitä löytyy kymmenistä netissä saatavilla olevista artikkeleista. Tietoa on koottu näistä erilaisista netin artikkeleista ja kirjoituksista. Kuvat 17.10.2021 omia.