Johannes Terseruksen jalanjäljissä

Kansallista sukututkimuspäivää vietetään Suomessa 11.4.2024 kolmannen kerran. Sukututkimuksen päiväksi on valittu Turun piisa Johannes Terseruksen (1605 - 1678) kuolinpäivä. Terserusta pidetään harrastusluonteisen sukututkimuksen edelläkävijänä Suomessa. Ajattelin tämän kunniaksi kertoa hieman tarkemmin tästä upeasta harrastuksesta, mitä se vaatii ja mitä sen kautta voi saada aikaan. Onpa sukusi iso tai pieni, tutkittu tai vähemmän tutkittu, oletpa sukurakas tai vähemmän sukurakas, niin nämä kaikki ovat epäolennaisia asioita. Tarkoitan sitä, että harrastukseen ei tarvita suurta sukua tai juhlapäivien sukupäivällisiä. Sukututkimusharrastuksessa on lukuisia mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja olen varma, että jokainen voi löytää tässä oman tapansa ja oman lajinsa.

Turun ja myöh. Linköpingin piispa Johannes Terserus.
Kuvan tiedot lopussa.

Perinteisesti ajatellaan, että sukututkimus on ihmisten nimien ja muutaman, heitä koskevan vuosiluvun sijoittamista sukupuuhun. Sukupuuhun kerätään näin isovanhemmat, heidän vanhempansa jne. Vähän edistyksellisemmässä versiossa voi olla myös sisarukset jälkeläisineen. Onhan se toki tätäkin, mutta sukupuun rakentaminen on vain pieni osa kokonaisuudesta. Harva sukututkija tyytyy enää siihen, että tiedossa on vain esivanhempien nimet sekä syntymä- ja kuolinvuodet. Nyt halutaan "lihaa luiden ympärille". Aikaisemmin ei tosin ollut muuta mahdollisuutta kuin tyytyä pelkkiin sukutauluihin, kun tiedot tilattiin mikrofilmeinä kotikirjastoon. Nyt kun digitaalinen aineisto on kaikkien saatavilla oman keittiönpöydän ääressä on tiedon hankkiminen niin paljon helpompaa. Itse asiassa välillä meinaa tulla tietoähky, kun tietoa on niin valtavasti tarjolla.

Merjan sukupuu, kuusi sukupolvea.

Sukututkimusta voi toki edelleen tehdä yksin hautautuen omaan tutkijankammioonsa, mutta harvalle se enää riittää. Sukututkimus on, yllätys, yllätys, varsin yhteisöllinen harrastus. Moni tutkija hakeutuu mukaan paikallisen yhdistyksen toimintaan. Tämä on on varsin viisasta, sillä tässä seurassa voi vertailla saavutuksiaan, esitellä sukukirjoja ja ennen kaikkea puhua loputtomasti sukututkimuksesta ilman pelkoa siitä, että kuulijat kyllästyvät aiheeseen. Näistä piireistä saa aina vertaistukea.

Sitä mukaa kun tutkimukset edistyvät ja uusia sukunimiä ilmaantuu sukupuuhun, tulee myös halu liittyä sukuseuroihin, jotka vaalivat kyseisen sukunimen perintöä. Kun isovanhempia on kaksi, isoisovanhempia 4, isoisoisovanhempia 16 jne., on jossain kohtaa mietittävä kuinka monen sukuseuran jäsenmaksua pystyy vuodessa maksamaan. Sukuseuroihin liittyessä voi olla myös melko varma, että joku hallituspossakka niistä aina seuraa mukana. Näissä seuroissa on krooninen pula aktiivisista jäsenistä ja aina on joku tehtävä tarjolla halukkaille.

Isänisänäitini, puutarhamestari Salomon Inbergin
tyttärentytär Eeva Maria Lindh, myöh. Vihanto
pojantyttärensä Pirkko Liisan 
kanssa (noin) v. 1952.

Some-maailma on tuonut sukututkimukseen oman ilmiön, parviälyn. Sukututkijat eivät pääsääntöisesti ole mustasukkaisia tutkimuksistaan, päinvastoin. Tietoa jaetaan ja kysyjille vastataan auliisti. Facebookin monet sukututkimusryhmät ovat täynnä aloittelijoiden ja kokeneempienkin kysymyksiä. Etsitään vanhempia esivanhemmille, kadonneita isiä ja isoisiä, kysellään tulkintoja pappien käsialanäytteistä tai selvitellään yhdessä jonkun DNA-tuloksia. Yhdessä näitä sitten selvitellään. Suomi on väestöllisesti pieni maa, joten erittäin todennäköisesti joku on jo löytänyt sinunkin esivanhempasi. Omaan tutkimukseen voi aina hyödyntää olemassa olevaa tietoa, kunhan muistaa olla huolellinen lähteiden kanssa ja tarkistaa ne.

Heinäveden kirkonkylän koululaisia (noin) v. 1922.
Isänisäni Volmar Vihanto alhaalla oikealla. Edellisen
kuvan Eeva Maria on hänen äitinsä.

Minusta on tullut tämän harrastuksen myötä myös tietokonenörtti. En tarkoita sitä, että juurikaan ymmärtäisin tietokoneiden sielunelämää, mutta rakastan kaikkea, mitä tietokoneella voi puuhata. Sukupuitahan voi rakentaa tietenkin useita, ei yhteen kannata tyytyä. Omalle koneelle rakennan sukupuuta Sukujutut -ohjelmaan. Tämä on se ohjelma, mihin saa koota sukupuuta täysin oman mielensä mukaan ilman, että kukaan huomauttaa virheistä. Tästä syystä tämä sukupuu täydentyy varsin verkkaisesti, kun yritän huolehtia siitä, että tänne kertyvät tiedot olisivat mahdollisimman todenperäisiä. Tämä on nimittäin se ohjelma, mistä joskus syntyy se sukukirja - ehkä. Henkilöitä tässä puussa on reilu 6000, mikä on vielä varsin vähän. Puussa on kuitenkin sekä omia että puolison esivanhempien tietoja. Tiedän ihmisiä, joilla on Sukujutuissa satojatuhansia henkilöitä. Tässä kohtaa tosin epäilen, että onkohan jokaisen profiilin takana varmasti tarkastetut lähdeviitteet. 

Äidinisänäitini Miina Brandt Viitasaarelta.
Kuva (noin) 1930. Miinan isä oli
Naurislahden torppari Antti Juhonpoika Brandt

          
Yhteisjulkaisualusta Geniin rakennan maailman sukupuuta yhdessä satojen miljoonien muiden käyttäjien kanssa. Siellä olen ollut mukana jo lähes kymmenen vuotta. Lähisukupuussa on 3400 henkilöä ja kaikkiaan ohjelmassa on nyt 100 000 verisukulaista. Joulukortteja emme lähetä. Genin tietoihin sisältyy aina jonkin verran virhemarginaalia, joten täysin sen lukuihin ei kannata luottaa. Ne ovat ainoastaan suuntaa antavia. 

MyHeritageen tehdään myös omaa sukupuuta ja siellä minulla on tällä hetkellä reilu 4200 profiilia. MH:n ehdoton ansio on sen 20 miljardia tietokantaa. Voit etsiä vaikkapa Amerikkaan menneitä sukulaisiasi yli 227 miljoonasta matkustusasiakirjasta tai hautakiviä yli 43 miljoonan tietueen joukosta. MH etsii myös jatkuvasti jäsenten tekemistä sukupuista osumia omaan sukupuuhun. Tekoäly lähettää lähes päivittäin match-osumia, joista osa on tosin hölynpölyä, mutta on sieltä tullut vastaan myös kultajyviä. Ohjelmia voi hankkia ja niiden kanssa leikkiä niin paljon kuin kukkaronnyörit vain kestävät. Minulle riittävät tällä hetkellä nämä, joskin mieli tekisi kurkistaa ainakin Legacyyn ja Grampsiin.

Isän eno Veikko Räsänen Heinävedeltä.
Kuva (noin) v. 1934. Arvuuttelin auton merkkiä
yhdessä Fb-ryhmässä. Tietäjät tiesivät, että olisi joko
Nash 1925 tai Chevrolet 1925.

Jos kaiken jälkeen on vielä voimia ja aikaa, niin harrastukseen voi liittää myös mielenkiintoista vapaaehtoistyötä. Suomen Sukututkimusseura ylläpitää Hiski-hakukonetta, johon kirjoitetaan puhtaaksi kirkonkirjatietoja syntyneistä, kuolleista ja vihityistä. Hakukonetta täydennetään vapaaehtoistyönä. Tämäkin on oikein mielenkiintoista puuhaa ja kannattaa ilman muuta valita sen kunnan kirkonkirjat, mitä muutenkin tutkii. Itsellä on menossa Heinäveden syntyneet vuosilta 1884-1901. Sivuja on noin 400 ja olen menossa ehkä puolessa välissä. Kovin nopeasti tämä ei siis etene. Lisähyötynä tässä saa harjoitusta pappien välillä varsin haasteellisten käsialojen tulkitsemiseen.Muitakin vapaaehtoistyön mahdollisuuksia on, mutta yritän pitäytyä toistaiseksi tässä yhdessä.

Äidinäitini Aina Ojala äitinsä Regina Ahosen,
poikansa Benjamin Ojalan ja veljensä Eemil Ojalan
kanssa Simolassa Lappeessa (noin) v. 1930.

Vielä voisi puhua DNA-tutkimuksesta, tilakartoituksista, kylähistorioiden selvittämisestä, tarinoiden kirjoittamisesa, valokuvista jne. Ehkä näistä toisella lisää kertaa. Suurin ilo tässä harrastuksessa on vilpitön löytämisen ja oivaltamisen riemu, kun joku jopa vuosia askarruttanut asia ratkeaa. Toivon myös voivani  jättää tuleville polville arvokkaan perinnön, jota he - toivottavasti - joskus arvostavat. Tutkimusten kautta esivanhempien tiedot muuttuvat tarinoiksi ja samalla saa itsekin mielenkiintoista tietoa siitä, millaista elämä on ollut heidän elinaikanaan. Ja onhan se hienoa, että uuden oppiminen on todellakin koko elämänmittainen asia.

Johannes Terseruksen kuva

Ehrenstrahl, David Klöcker, alkuperäisen kuvan tekijä: Martin, Johan Fredrik, kaivertaja 1670-1673. Museovirasto. Finna.

Muut valokuvat omista ja suvun albumeista.

Horrossaarnaaja Hilda Hotti Juvalta

"Kuvittele ihmisiä täynnä oleva tupa, johon kuulijoita on pakkautunut ovensuuta myöten. Jossakin väenpaljouden keskellä on sänky, jossa makaa tilaisuuden puhuja tiedottomassa tilassa. Hänen äänensä on voimakkaampi kuin hänen valveilla ollessaan ja puheessa kuuluu saarnanuotti. Puhettaan hän tehostaa huitomalla käsillään. Kuulijat osallistuvat hartaasti ja keskittyneesti. Puhe voi olla johdonmukainen saarna tai vaihtelempaa uskonnollista tajunnanvirtaa."

Teksti on lainattu Juvan kulttuurisivuilta ja kertoo horrossaarnaaja Hilda Hotista. Miten Hilda Hotti tuli minua vastaan ja mitä tämä horrossaarnaaminen oikein on? Hildaan törmäsin etsiessäni tietoja mummoni serkun puolisosta, Toivo Edwin Hotista. Olin saanut hänestä tietoja aiemmin Sylvin ja Toivon pojalta, mutta jotenkin tämä horrossaarnaaja oli mennyt minulta ohi. Kun nyt luin uudestaan Toivon tietoja, niin sieltähän tämä asia löytyi. Toivon äiti oli juvalainen horrossaarnaaja Hilda Maria Leikas, myöhemmin Hotti ja vielä myöhemmin Suhonen.

Hilda syntyy 18.4.1879 Kustaa Leikkaan ja Ulla Ruottisen yhdeksän lapsisen perheen esikoiseksi Juvan Koikkalaan. Hilda pääsee ripille 1895 tavanomaiseen tapaan 16-vuotiaana ja on vasta 18-vuotias avioituessaan talollisen poika Ville Kallenpoika Hotin kanssa 20.6.1897. Nuori pari asuu Mäköiskylässä talossa, jota isännöivät Villen vanhemmat Kalle Hotti ja Eeva Narinen. Elämä suuressa talossa on saattanut olla hankalaakin, eikä miniän osa aina ollut kadehdittava. Villen ja Hildan lisäksi taloa asuttivat Villen kolme veljeä vaimoineen ja kaksi naimatonta sisarta. Oletettavasti talossa tepasteli myös nuorten parien jälkikasvut, joten elämää ja vauhtia on varmasti riittänyt, eikä yksityisyydestä ole ollut tietoakaan. Hildalla ja Villellä on ollut ainakin seitsemän lasta, joista Toivo on ollut nuorin.

Hilda Maria Hotti, os. Leikas
18.8.1879 Juva - kuolinaika ei tiedossa

        

Ville Hotin kuolinilmoitus.
Mikkelin Sanomat 10.9.1919.

Toivo Edwin Hotti
4.4.1911 Juva - 17.2.1997 Lappeenranta

Hildan tarinassa päästään tutustumaan todella mielenkiintoiseen ja erikoiseen ilmiöön. Olin toki kuullut asiasta, mutta koskaan en ole tarkastellut sitä lähemmin. Kyse on unissasaarnaamisesta eli horrossaarnaamisesta. Unissasaarnaaminen on ihan oma lajinsa uskonnollisen hurmoksen maailmassa. Ilmiötä avaa erittäin mielenkiintoisesti Keskisuomalainen (26.3.1918): "Hilda Hotti on noin nelikymmenvuotias nainen lukuisan perheen äiti. Joka kuun 20:nnen päivän vastaisena yönä laukeaa hän horroksiin ja saarnaa ensimmäisen yösaarnansa. Sitten seuraa viikon ajan päiväsaarnoja, mutta loppusaarna on taas yösaarna. ---- Hänen saarnansa teksti koskettelee nykyhetken tapahtumia, sitäpaitsi hän virsien aikana nousee ylös, avaa silmänsä, jota loistavat yliluonnollisen kirkkaina ja lähestyy milloin mitäkin kuulijaa. Toisia hän siunaa, toisia varoittaa, toisten salaiset pahat aikeet paljastaa.---Kuinka voimakkaan vaikutuksen hänen saarnansa kansaan tekevät, sitä todisti seitsemän miehen vakuutus: hän tekee mitä tahtoo, kulkee missä tahtoo, tietää jokaisen salaisimmatkin ajatukset ---- sitä saarnamiestä ei tule, joka hänet voittaa."

Aarni Voipio, joka on tehnyt kaksi väitöskirjaa (1919 ja 1927) unissasaarnaamisesta, on ollut kuuntelemassa Juvalla Hilda Hottia. Voipio kertoo kokemuksistaan: " Hotti piti saarnojaan kehittäen lopuksi jonkinlaisen mystisen järjestelmän yöllisine saarnoineen ja virrenveisuineen. Tällaiset unissasaarnaamistilaisuudet voivat kestää usein 10 tuntia ja tupa oli aina pankkoa myöten täynnä väkeä. Hotin saarnat ovat olleet ilmeisen vaikuttavia, ilmeisessä hurmostilassa syntyviä ja Hotti esittää niitä maaten vuoteessaan valkeaan saarnapaitaan puettuna, silmät suljettuna."

Samaan aikaan Suomessa vaikutti useita horrossaarnaajia. Yksi kuuluisimmista oli tammisaarelainen Maria Åkerblom. Hänestä on tehty 2019 elokuva "Marian paratiisi", jota tähdittää Pihla Viitala. Tyypillistä näille horrossaarnaalijille on ollut, että he ovat keränneet ympärilleen uskollisen seuraajakunnan, joka on luottanut johtajaansa lähes sokeasti.

Mikkelin Sanomat 17.12.1927 no 144 A

Uusi Suomi 4.4.1934 no 89

Jonkinlaista kilpailua horrossaarnaajien kesken lienee ollut. Sanomalehti Savo (15.12.1932) ja Hufvudstadspladet (14.12.1932)  uutisoi koko sivun jutulla, jonka otsikkona on "Hajaannus åkerblomilaisten leirissä. Eronneilla uusi johtaja, unissasaarnaaja Hilda Hotti."

Hilda on ollut topakka nainen ja pitänyt puolensa. Siitä kertoo, että hän haastoi entisen miehensä, Erkki Suhosen käräjille pesän osituksesta ja pesän kavalluksesta. Asiaa käsiteltiin Puumalan syyskäräjillä 1939. Pesän ositus määrättiin toimitettavaksi 2 kuukauden kuluessa 1000 markana sakon uhalla. Sen sijaan pesän kavallukseen liittyvät asiat lykättiin syyskäräjien seuraavaan istuntoon tarkempien selvitysten saamiseksi.

Etelä-Saimaa 1920.

Hildan kuolinajasta minulla ei ole tarkkaa tietoa ainakaan vielä. Lehtikirjoitusten perusteella hän oli elossa vielä ainakin vielä 1939 Helsingissä ja piti horrossaarnoja. Ilmeisesti hän myös johti siellä åkerblomilaisten uskonlahkoa. 

Tämä olikin sen verran erikoinen ja mielenkiintoinen aihe, joten ehkä kuulette tästä vielä lisää.

Lähteet:

Kansallisarkisto, Huvudstadspladet14.12.1932 no 339 (2. painos): 14.12.1932 Hufvudstadsbladet no 339 (2. painos) - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Kansallisarkisto, Keskisuomalainen 26.3.1918 no 70: 14.12.1932 Hufvudstadsbladet no 339 (2. painos) - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Kansallisarkisto, Mikkelin Sanomat 10.9.1919 no 102: 10.09.1919 Mikkelin Sanomat no 102 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Kansallisarkisto, Savo 15.12.1932 no 291: 15.12.1932 Savo no 291 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Kansallisarkisto, Vapaus 24.8.1939 no 95: 24.08.1939 Vapaus no 95 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Juvan kulttuurisivut: Hilda Hotti ja unissasaarnaaminen Juvalla – Juvan kulttuurisivut

Suomen sukuhistoriallinen yhdistys: Juvan vihityt vuonna 1897 s. 153.

Suomen sukuhistoriallinen yhdistys: Juvan rippikirja 1890 - 1900 s. 479.

Wikipedia: Helena Konttinen – Wikipedia

Wikipedia: Marian paratiisi – Wikipedia

Taistelu Äyräpään kirkonmäellä

Katselin taas - ties monennenko kerran - Pekka Parikan elokuvan Talvisota. Tästä seurasi mielenkiintoinen tutkimusmatka Äyräpään taisteluun. Yllätyksekseni taistelu, tai pikemminkin sen seuraukset, liittyvät kotikaupunkini Varkauden seurakuntaan. Tässä kävi juuri niin kuin usein käy. Alat sattumalta etsimään lisätietoja jostain asiasta ja yksi sivu johtaa toiseen ja kohta huomaatkin uponneesi syvälle aiheeseen. Mutta ei se mitään. Sitähän tämä tutkimusmatkailu parhaimmillaan on. Aihekin on oikein sopiva, kun itsenäisyyspäivä on taas käsillä.

En ole sota-asiantuntija, joten mitään varsinaista sota-analyysia ei ole luvassa. Talvisota -elokuvassa oli kuitenkin muutama asia, jotka herättivät mielenkiintoni ja läksin etsimään lisätietoja taistelusta.

Taistelu Äyräpään kirkonmäen valtauksesta käytiin maaliskuun 5. päivä 1940. Elokuvassa on virheellistä tietoa siitä, että nurmolaisista miehistä koostuva kevyt joukkue olisi myöhästynyt rynnäköstä kirkonmäelle ja joutuivat siksi suoraan venäläisten tulitukseen. 

Äyräpää kartalla. Karttakeskus.

Wikipedia kertoo tilanteesta seuraavaa: "Kello 5.50 suomalaisten tykistö ampui hyökkäyksen lähtölaukaukset. Kranaatteja ammuttiin vain 10-12 kappaletta, vaikka vahvemmasta tykistökeskityksestä oli ollut aiemmin puhetta. Kun kranaattituli loppui, komensi luutnantti Peltola eskadroonan hyökkäykseen. Kukkulalla olleen I joukkueen edessä olikin hyökkäysmaastona aukea, jota ei oltu yön pimeydessä huomattu. Heti hyökkäyksen alettua yhteydet menivät poikki. Venäläisten tykistö- ja tuliasetulitus oli raivoisaa ja klo 8 tuli komentopaikalle tieto, että koko eskadroona tuhoutuu, jos hyökkäystä vielä jatketaan. Komentajan antamaa vetäytymiskäskyä ei saatu kuitenkaan vietyä eteenpäin." Sama tieto löytyy myös Jalkaväkirykmentti 23 sotapäiväkirjasta.

Äyräpään kirkonmäen taistelussa kaatui 44 nurmolaista ja kymmeniä haavoittui. Koko päivän aikana kaatui yli 80 eteläpohjanmaalaista miestä. Tämä oli yksi Talvisodan verisimmistä taisteluista. Katastrofi oli valtava, koska yhtä aikaa kaatui näin suuri määrä saman pitäjän miehiä. Suurin, yhden pitäjän menetys, koettiin seuraavana päivänä 6.3.1940 Petäjäsaaren taistelussa, jossa kaatui 46 rantasalmelaista miestä. Näiden taistelujen jälkeen miehiä pyrittiin hajauttamaan niin, että kaikki saman kylän miehet eivät olisi samassa taistelussa. 

Arkkitehti Oiva Kallion suunnittelema
Äyräpään lut. kirkko (1934). 
Kuva: Eelis Tossavainen, Museovirasto, Finna.

Miten Äyräpää sitten liittyy Varkauden seurakuntaan? Kun Suomi menetti Karjalan Kannaksen, niin yli 400 000 evakkoa siirrettiin alueelta muihin Suomen kuntiin. Äyräpäässä oli Ahlströmin Suursaaren saha, joten äyräpääläisiä evakkoja päätyi luontevasti töihin Varkauden tehtaille. 

Äyräpään kirkosta onnistuttiin evakuoimaan kaksi isoa hopeista ehtoollisastiaa, hopeinen ehtoollismalja, ehtoollisleipärasia, ehtoollisleipälautanen, kalkkiliinaristikko, musta ja violetti messukasukka, kaksi albaa, kaksi papinkappaa, alttarivaate (missä teksti, Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu), alttaripöydän kirjaliina, musta paastonaikainen suruverho ja kalkkiliina. Kaikki muu tuhoutui kirkon mukana. 

Äyräpään kirkon rauniot.
Kuva: Viljo Pietinen, 1941. Sotamuseo, Finna.

Äyräpään seurakunnan edustajat luovuttivat Varkauden seurakunnalle arvokkaan ehtoolliskaluston ja kirkkotekstiilit 31.12.1949. Ehtoollisvälineet ovat edelleen käytössä Varkauden pääkirkossa. Kirkkotekstiilit ovat nähtävissä pääkirkon eteisaulassa.

Äyräpään kirkon messukasukat.
Kuva: Merja Vihanto, 3.12.2023.

Lähteet:

Finna, Äyräpään luterilainen kirkko: Äyräpää kirkko | Hakutulokset | Finna.fi

Kansallisarkisto JR 23 sotapäiväkirja 5.3.1940: Sotapäiväkirjat-kokoelma - SPK 1173 Jalkaväkirykmentti 23, 27.2.1940 - 6.3.1940 1940-1940, kuva 6 (digihakemisto.net)

Kevyt osasto 8, Nurmon eskadroona: Kevyt osasto 8 (talvisota) – Wikipedia

Iltasanomat: 44 kuollutta, 30 haavoittunutta ja Nurmon musertava tragedia – Kevyt Osasto 8:n hyökkäyksestä tuli hetkessä koko talvisodan pahimpia verilöylyjä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Sotapolku, Jalkaväkirykmentti 23 Seinäjoelta Laatokan rannalle: Sotapolku.fi - Jalkaväkirykmentti 23

Sotapolku, Äyräpään kirkonmäen taistelu: Sotapolku.fi - Äyräpään kirkonmäki, verinen taistelu

Varkauden seurakunta: Historia - Varkauden seurakunta

Äyräpään kirkko: Äyräpään kirkko – Wikipedia

Äyräpää: Äyräpää – Wikipedia

Tekoäly sukututkimuksen apuna, Anna Stiina Winckin kihlaus 1814

Täytyy sanoa, että kovasti mieltä kutkuttaa mitä kaikkea mahdollisuuksia tekoäly tuokaan sukututkimuksen avuksi. Onhan tämä ollut käytettävissä jo jonkun aikaa, mutta nyt vasta ehdin itse kokeilemaan sitä. Näyttää siltä. että tekoälystä on erityisen suuri apu vanhojen käsialojen ja tekstien tulkitsemisessa. Tällä saralla riittääkin haasteita ainakin minulle. 

Yksi sukututkijan aarreaitoista on Kansalliskirjasto ja digitoidut sanomalehdet. Niitä tulee selailtua varsin usein ja yllättävän paljon sieltä löytyy aineistoa myös omiin tutkimuksiin. Jokin aika sitten kokeilin onneani kun etsin tietoja isoisoisoisotädistäni Anna Stiina Winckistä. Yllätys oli melkoinen, kun vastaan tuli Åbo Allmänna Tidning vuodelta 1814. Lehdessä oli kuulutus sotilaantytär Anna Winckin ja renki Yrjö Kallenpoika Luukkasen kuulutuksista.  Kyseessä oli juuri etsimäni henkilö ja tämä ilmoitus on takuulla vanhin sukuani koskeva lehtijuttu. 

Anna Stiina syntyi 14.3.1795 Sulkavan Partalassa. Hänen vanhempansa olivat ruotusotilas Pietari Winck (kts. Pietari Winckin sota) ja Kaisa Paulintytär Kasanen. Pietarilla ja Kaisalla oli yhdeksän lasta, joista ainakin Paavo, Anna Stiina ja Kalle varttuivat aikuisiksi. Neljä lasta kuoli alle kymmenenvuotiaina, mikä ei ollut sinänsä mitenkään epätavallista. 

Anna Stiina on varsin nuori kuulutuksen aikana, vasta 19-vuotias. Useimmiten talonpoikaisnaiset avioituivat huomattavasti vanhempina. Syy varhaiselle naimisiinmenolle oli se, että Anna Stiina oli odotti lasta. Esikoistytär Anna Kaisa syntyi 18.6.1815. 

Tämän virallisessa lehdessä olleen ilmoituksen aikana Anna Stiina oli siis jo raskaana. Yrjön ja Annan nimet löytyivät tekstistä helposti ja muutama irtosana, mutta mitäpä koko ilmoitus pitää sisällään? Tähän tulee tekoäly avuksi. Alla olevassa kuvassa on kuulutustieto, joka näkynee parhaiten mobiililaitteella, jolloin sitä voi zoomata. Annaa ja Yrjöä koskeva tietoa on toinen kappale.

Åbo Allmänna Tidning 10.12.1814 nro 145
Kansallisarkisto.

Kokeilin ensin Transkribus -ohjelmaa. Transkribus on tarkoitettu historiallisten tekstien tunnistukseen ja onkin tosi kätevä siinä. Sillä voi ensin kääntää vanhan tekstin nykyaikaisempaan muotoon, jolloin sen tulkinta helpottuu. Ilmeisesti tämä vanha lehtileike oli sen verran huonosto tunnistettavissa, että en saanut tekstistä mitään järjellistä irti. Seuraava vaihe oli se, että kirjoitin tekstin ruotsiksi wordiin niin hyvin kuin osasin sitä tulkita. Kuta kuinkin ymmärsin, mitä tekstissä lukee, mutta halusin siihen varmistuksen. 

Seuraava vaihe oli tekoälyohjelma Chat GPT. Liitin sinne kirjoittamani teksti ja puolen sekunnin kuluttua ohjelma antoi vastauksen. 

"Nuori mies Georg Carlsson Lukoin, joka vuonna 1809 saapui Säämingistä seurakuntaan, aikoo naida sotilaan tyttären Anna Winckin, mutta ei voi todistaa esteettömyyttään. Jos jollain on jotain sitä (avioliittoa) vastaan, hän voi tehdä valituksen allekirjoittaneelle määräaikojen puitteissa, jotka on määritelty lainsäädännössä. Sulkavan pappila 2. joulukuuta 1814. Berndt Johan Gadd, kirkkoherra" 

Käännös on riittävän hyvä ja vastasi odotuksiani. Yrjö Kallenpoika Luukkasella ei siis ollut esteettömyystodistusta avioliittoa varten ja siksi asiasta annettiin yleinen kuulutus virallisessa lehdessä. Anna ja Yrjö vihittiin 9.4.1815 Sulkavan Eerikkalassa. He maksoivat vihkimisestä 24 kopeekkaa Charta Sigillilata maksua, joka oli eräänlainen leimavero kuulutuksista.

Annan ja Yrjön vihkitieto 4.9.1815.
Kansallisarkisto, Sulkava, vihityt 1815.

Anna Stiina ja Yrjö Luukkanen muuttivat Sulkavalta Säämingin Kesamonsaareen. Lapsia syntyi kuusi: Anna Kaisa 1815, Maija 1817, Eeva 1821, Loviisa 1823, Pekka Juho 1832 ja Kalle 1836. Yrjö Kallenpoika Luukkanen kuoli 58-vuotiaana vuonna 1851 halvaukseen Säämingin Kommerniemellä. Anna Stiina kuoli 70-vuotiaana ruotuköyhänä hermokuumeeseen vuonna 1865 Säämingin Pihlajalahdella. 

Anna Stiina Winck perheineen omassa
Sukujutut -ohjelmassa.

Tässä tuli nyt samalla kerrottua Anna Stiina Winckin tarina, mutta erityisen innostunut olen tekoälyn tuomista mahdollisuuksista. Tämä käännös oli pikkujuttu ja lähinnä harjoitus. Mutta mitä kaikkea tällä voikaan saada aikaiseksi? Olen kuullut joidenkin pelkäävän, että sukututkimuksesta katoaa löytämisen ilo, jos tekoäly valtaa alan. En usko, että niin tapahtuu. Tuskin tekoäly pystyy koskaan tekemään valmista tutkimusta ihmisen puolesta, niin monivaiheista tämä on. Mutta jos tästä saa käännösapua, otan sen avun kernaasti vastaan. 

Lähteet: 

ChatGPT (OpenAl): ChatGPT (openai.com)

Sukujutut: oma ohjelma.

Sulkava vihityt 1815: Sulkavan seurakunnan arkisto - I Ca:3 Omassa seurakunnassa syntyneiden ja kastettujen luettelot 1780-1802, jakso 38: 1815; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5826486065&aineistoId=1230598475 / Viitattu 5.11.2023 (sisältää myös vihityt 1780-1816)

Suomen sukuhistoriallinen yhdistys: Charta Sigillata, leimamaksu Charta Sigillata: Leimamaksu – SshyWiki (sukuhistoria.fi)

Transkribus: Transkribus | AI powered Handwritten Text Recognition (readcoop.eu)

Åbo Allmänna Tidning 10.12.1814 10.12.1814 Åbo Allmänna Tidning no 145 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

 

Universumi antaa inspiraation

Luovan kirjoittamisen ryhmä on kokoontunut jo muutamia kertoja. Saamme aina seuraavaa kertaa varten uuden tehtävän, jonka palauttamiseen on muutama päivä aikaa. Tämän viikon tehtävä oli se, että universumi antaa inspiraation. Piti ottaa omasta kirjahyllystä satunnainen kirja ja avata se umpimähkään. Sen lauseen, mikä ensimmäisenä osuu silmään, tulisi sisältyä omaan kirjoitukseen. Tekstin tyyli muuten täysin valinnainen, pituus noin puoli arkkia. No, ehkä tästä tuli hieman pitempi, mutta tehtävä todellakin inspiroi. Ei liene yllätys, että ympäristö sijoittuu menneeseen aikaan, ehkä noin sadan vuoden taakse. Tapahtumat ovat täysin keksittyjä, samoin ihmiset. Tällä tarinalla ei siis ole mitään todellisuuspohjaa. 

Ai niin, kirja on Steinbeckin Eedenistä itään. Lainattu lause on kursiivilla.

Konsta avasi hiljaa aitan oven, kiepsahti Eeditin viereen ja suikkasi suukon tämän poskelle. Oli jo aamu ja ensimmäiset auringonsäteet hiipivät hämärään aittaan hirsien välistä.

- Eeti, kuuntele tarkkaan. Jos minua kysytään tänään, sinun on sanottava, että olin kotona koko yön.

- Mitä sinä puhut? Minä odotin sinua. Eedit kömpi unisena peiton alta.

- Kuule, on sattunut jotain ja minun on lähdettävä. Muista mitä minä sanoin. Tulen kyllä takaisin.

Sitten Konsta oli jo poissa. Hämmentyneenä Eedit nousi ylös, sijasi vuoteen ja lähti hoitamaan aamuaskareitaan.

Aamupäivällä nimismiehen kiesit ajoivat pihaan. Eedit kurkisti ikkunasta. Kurkkua kuristi. Mitä se nyt tänne. Sitten muistuivat mieleen Konstan aamuiset sanat. Eedit katsoi peloissaan anoppiaan, joka puuhasi aamuateriaa uunin edessä.

- Nimismies tulee, sai Eedit sanottua hiljaa. Samassa porstuassa jo kopisi ja nimismies astui sisään.

- Päivää taloon, nimismies toivotti ja otti lakin päästään.

- Päivää, päivää. Milläs asialla se nimismies on? Vanha emäntä nosti katseensa puuropadasta.

- Konstantti Valtosta etsitään. Missähän mahtaa olla?

- Nimismies on hyvä ja istuu. Ottaahan hän kahvia? Eeti, laitahan kupit pöytään. Ota ne paremmat posliinit, anoppi vielä supisi Eeditille, joka oli jo menossa astiakaapille sydän pamppaillen.

- Mitäs se meidän Konsta, miksi nimismies kyselee? Laitahan myös vehnästä pöytään. Viimeiset sanat oli tarkoitettu Eeditille.

- Kylällä tapeltiin viime yönä ja Markkasen Kalle sai puukosta. On aika huonona. Teidän Konsta nähtiin tappeluporukassa. Pitäisi jututtaa.

- Miehet lähtivät aamulla Vehkasuolle katsomaan, josko sen ojittaisi pelloksi. Tulevat puoliselle. Ikään kuin sanojensa vahvistukseksi anoppi jatkoi pontevasti kauhan pyörittämistä padassa.

- Entäs Eedit, mitä sinä tiedät Konstan kuluista viime yönä? Nimismies käänsi katseensa Eeditiin.

Eedit mietti, mitä uskaltaisi sanoa. Miten suuren synnin tekisi, jos valehtelisi? Ja vielä virkavallalle.

- Konsta oli kotona koko yön. Aitassa oltiin. Eeditiä pyörrytti ja hän tunsi punan kohoavan poskilleen. Varmuuden vuoksi hän niiata niksautti ja painoi katseensa kohti kenkien kärkiä.

Nimismies katsoi epäillen Eeditiä. Ei näistä nuorista vaimoista voinut olla varma, mitä puhuivat miestensä puolesta.

- No olkoon. Mutta Konstantti Valtosen on ilmoittauduttava minulle, kun palaa. Se teidän on hänelle sanottava. Nimismies hörppäsi posliinikuppinsa tyhjäksi, kiitti ja painoi lakin päähänsä. Vehnänen oli maistunut kahden palan verran.

Kohta kuului porstuasta oven kolahdus. Eedit huokaisi helpotuksesta ja otti anopin tarjoaman kahvikupin. Hän istui tuvan penkille ja tunsi ensimmäisen kerran sydämensä alla uuden elämän hennon potkaisun.

Kuvituskuva. Lappee, Tirilä, Vanha-Mielo.
Finna. Lappeenrannan museot.
Kuvaaja: R. Virtanen 1955.

Sukututkijan kesä

Nyt on ollut luvattoman pitkä aika edellisestä kirjoituksesta. Katsoin, että olen viimeksi kirjoittanut tänne toukokuussa. Harmittaa, tämä jatkuva kiireen tuntu, kun kesäkin hujahti ohi melkein huomaamatta. Olimme paljon mökillä, mikä sinänsä oli aivan ihanaa, mutta kirjoittaminen ei onnistu siellä. Ilman sähköä ei tietokone toimi, enkä enää pysty kirjoittamaan pitempää tekstiä käsin. 

Kaiken kukkuraksi kotonakin tietokone temppuili koko kesän. Virtakaapelin kosketuksessa oli häiriöitä, joten en jaksanut taistella sellaisen koneen kanssa, missä virta riittää viiden minuutin ajaksi. Mutta enää ei ole näitä huolia. Nyt on sen verran hyvä mylly käytössä, että tällä pitäisi pärjätä muutaman vuosi eteenpäin. 

Alkukesän suola oli ihana kohtaaminen Tuijan kanssa. Otin häneen yhteyttä, kun meillä näytti olevan oikein reilun kokoinen yhteinen geeninpätkä MyHeritagen osumaluettelossa. Kun näin tämän, olin varma, että yhteinen esi-vanhempi on löydettävissä kirkonkirjoista. Niinhän se löytyikin. Olemme kumpikin sulkavalaisen ruotusotilas Pietari Winckin (s. 1760) suoria jälkeläisiä (kts. kirjoitus Pietari Winckin sota). Sain Tuijalta arvokkaita sukupuutietoja yhteisistä juuristamme sekä kerrassaan mahtavan nipun valokuvia. Uuden tuttavuuden kruunasi kesäinen retki upeaan Vääksyyn. Sukututkimusharrastuksessa ei kannata kainostella yhteydenottojen kanssa. Ota reilusti yhteyttä ihmisiin, joiden kanssa on yhteistä geeniperimää. Jos viestiisi ei kukaan vastaa, niin et kuitenkaan menettänyt mitään. Mutta usein vastataan ja tietojen jakaminen on tämän harrastuksen parasta antia.

Heinäkuussa meidän perheen DNA -harrastus laajeni, kun muutaman vuoden kirjahyllyn kaapissa olleet geenitestit saatiin vihdoin matkalle kohti Houstonia. Olin niin innoissani, että unohdin uudet tullimääräykset kokonaan ja palautin paketin pelkillä postimerkeillä. Pikapostimerkki Texasiin maksoi 2,50 euroa, joten ehkä en syyllistynyt kovin suureen rikokseen. Hyvin paketti näytti menneen perille, koska tulokset ovat ilahduttaneet meitä jo jonkin aikaa.

Sukukokouksia oli kesän aikana kaikkiaan kolme ja kaikista niistä lähti mukaan jotain uutta ja innostavaa. Törrösten sukuseuran kokouksessa Varkauden Niemilomissa otettiin uutta ryhtiä sukukirjan kirjoittamiseen. Törrösten sukuseurassa jatkan hallituksen puheenjohtajana. Seuraavana oli vuorossa Lemin Ahosten kokous, jossa sain pitää esitelmän sukututkimusharrastuksesta. Tässä sukuseurassa aloitan hallituksen jäsenenä. Sukuseuraputken päätti Räsästen sukukokous Kuopiossa hotelli Iso-Valkeisella. Täällä selvisi, että viimeisimpien DNA-tutkimusten mukaan Leppävirran varhaisin tiedossa oleva esi-isäni kiinnittyy Tuusniemen Juurikkamäen Räsäsiin 1600-luvulla. Tähän saakka olen vain ihmetellyt Leppävirralle 1700 -luvun alussa ilmestynyttä ruotusotilas Pekka Reeniä (Räsänen). Räsästen sukuseurassa jatkan sihteerinä ja tiedottajana. Joten kyllä näiden sukuseurojenkin kanssa riittää puuhaa, vaikka vuosikokoukset ovatkin kahden vuoden välein.

Lemin kaunis kirkko. 

Miina Kouvo os. Ahonen, mummoni äidin sisko.

Muutaman hautausmaakierroksen ehdin myös tekemään. Lemin hautausmaalta etsin tuttuja nimiä ja löytyihän niitä sieltä. Mummoni äidin suku on Lemiltä ja tätä oksanhaaraa selvittelin pitkään viime keväänä. Muutama aiempi blogikirjoitus (Fajanssitehtaan Maria ja Kirje isoisoisoäidilleni Eevalle) liittyy tähän. Viime aikoina olen panostanut puolisoni suvun tutkimiseen, joten Puumalan hautausmaalta sain varsin paljon hyödyllisiä lisätietoja. Jatkotutkimuksia riittää tälläkin saralla syksyn pimeneviin iltoihin. 

Liikuttava hautakivi Puumalan hautausmaalta.

Olen myös puuhaillut valokuvien kanssa. Niitä on metsästetty sukulaisilta sekä puolison puolelta että omalta. Valokuvat vaatisivat ihan oman huomionsa, sillä niitä alkaa olla jo melkoinen määrä. Järjestely, lajittelu, tunnistaminen, korjailut ja tallentaminen veisivät enemmän aikaa kuin mitä on käytettävissä. Aina kun onnistuu selvittämään yhden valokuvan tarinan ja siinä esiintyvät henkilöt, on se erityinen ilonaihe.

Ehdin toki vähän muuhunkin kuin sukututkimuspuuhasteluihin. Savonlinnan Oopperajuhlilla käytiin katsomassa Viulunsoittaja katolla ja Elojubileessa Juha Tapion konsertti. Musiikkielämykset jaksavat aina ilahduttaa.

Olavinlinna.

Toivottavasti pääsen taas syksyn aikana kiinni hyvään kirjoitusrytmiin ja toivottavasti siihen riittää myös aikaa. Kovasti odotan, että luovan kirjoittamisen ryhmä tuo uusia ideoita tähän harrastukseen ja antaa vauhtia omalle kirjoitusprojektille. Muutakin puuhaa on. Tiedossa on ainakin tarinointia sukututkimuksesta Joroisten Karjala-seurassa, sukututkimuskurssin vetämistä Soisalo-opistolla ja Varkauden Seudun Sukututkijoiden asioiden hoitamista. Näiden lisäksi olen ilmoittautunut lukuisiin sukututkimusaiheisiin webinaareihin iltojen iloksi. Kukapa tietää, mitä muuta vielä ilmaantuu. Sammaloitumaan tässä ei kuitenkaan ehdi. 

Mukavaa alkavaa syksyä kaikille!

Kaikki valokuvat: Merja Vihanto

Anna Reetta Erkintytär Siren

Kirjoitin syksyllä 2021 suvun ensimmäisestä ammatillisen koulutuksen saaneesta naisesta, Anna Reetta Sirénistä ja hänen tarinastaan puutarhamestari Salomon Inbergin vaimona. Jos muistatte (voitte lukaista postauksen uudelleen), Anna Reetta jäi leskeksi 1857. Edellisenä vuonna Anna Reetta ja Salomon olivat haudanneet tulirokkoon kuolleen yksivuotiaan Annan ja samana vuonna isänsä kanssa Anna Reetta saattoi hautaan 6 kk:n iässä hinkuyskään kuolleen Edvardin. Kahdeksanvuotias Hulda kuoli tulirokkoon seuraavana vuonna. Surua lasten ja puolison menetyksestä en osaa edes kuvitella. Lapsista ainoa, joka jäi eloon, oli isoisoisoäitini Amanda Josefiina. Hänestä olen kertonut postauksessa Puutarhamestarin tytär.

Anna Reetan ja Salomonin viimeinen yhteinen asuinpaikka 1848 -1857 on Porvoon kaupunkiseurakunnan kolmannessa korttelissa, missä sijaitsi Mamselli Borgmanin puutarha. Tämä lienee ollut myös puutarhamestarin viimeinen työpaikka. Vielä lokakuun 18. päivä 1857 pappi on kirjannut hänen käyneen ehtoollisella ja joulukuussa hän on jo kuollut. Kuolinsyyksi on merkitty kuume, joka on voinut tarkoittaa melkein mitä tahansa sairautta. Anna Reetta jäi kolmevuotiaan Amanda Josefiinan yksinhuoltajaksi.

Maanmittari Claes Wilhelm Gyldenin piirtämä Porvoon kaupungin kartta 1843.
Kortteli 3 on ihan ruutukaavan yläosassa, keskimmäinen ruutu.
Lähde: Maanmittaushallitus.

Salomonin kuoleman jälkeen Anna Reetta katosi minulta. En enää löytynyt häntä vastaavalta sivulta uudesta rippikirjasta, joten hän oli ehkä muuttanut johonkin. Mutta mihin? Etsiminen vuosien 1858-1867 Porvoon kaupunkiseurakunnan rippikirjoista tarkoittaisi 610 sivun läpikäymistä, jos tietoa asuinpaikasta ei ollut. Sen jälkeen pitäisi tarkastaa maaseurakunta ja kukapa tietää, olisihan hän voinut muuttaa kokonaan muuallekin. Reilun 600 sivun tutkiminen olisi työläs projekti, mutta ei aivan mahdoton. Selvästi kuitenkin eläkepäivien hommia, joten jätin Anna Reetan elämän toistaiseksi sivuun. 

Sitten eräänä huhtikuun päivänä 2023 törmäsin yllättäen Anna Reettaan maailmansukupuun Genin yhteisjulkaisualustalla. Tässä pätee niin hyvin asia, minkä olen sanonut aiemminkin - henkilö kyllä löytyy, kun hän haluaa tulla löydetyksi. Joskus se tapahtuu nopeasti, joskus se kestää vuosia. Joku ei antaudu löydettäväksi koskaan. 

Kun näin Anna Reetan päivitetyn profiilin, oli ensimmäinen ajatukseni tyrmistys. Kuka tuo Robert Wilhelm Fredriksson on, joka on kirjattu Anna Reetan profiiliin? Hetken tunsin jopa mustasukkaisuutta ja ajattelin, että tuo vieras mies pitää poistaa välittömästi Anna Reetan tiedoista. Anna Reettahan oli naimisissa puutarhamestari Salomonin kanssa. Onneksi sain vielä järjen hännästä kiinni, ennen kuin tein mitään peruuttamatonta. Niin, mikä ettei. Miksipä ei nuorena leskeksi jäänyt nainen olisi etsinyt lohtua ja turvaa itselleen ja pienelle tyttärelleen. Eikö se olisi enemmänkin tavallista kuin epätavallista? Profiilin lisääjä oli onneksi laittanut runsaasti lähteitä valmiiksi, joten tuumasta toimeen ja tarkastamaan tilannetta. Kävin läpi ilmoitetut lähteet, eikä epäilystäkään, samasta Anna Reetasta oli kysymys, joskin etunimeksi on merkitty toinen nimi, Margaretha (pappi kirjoittanut Margretha).

Mikä siis oli tämä mies, jonka kanssa Anna Reetta oli mennyt naimisiin Salomonin jälkeen? Hänestä löytyikin varsin paljon tietoa, kuten säätyläisistä usein löytyykin. Robert Wilhelm Fredrikssonin isä oli Paraisten kappalainen Wilhelm Fredriksson ja äiti Turun kaupunginviskaalin tytär Lovisa Adolfina Fontén. Robert Wilhelm syntyi 17.7.1824 Paraisten Muddaisten kylän Västergårdin kappalaisen talossa. Kummeja oli kunnioitettava määrä, kaikkiaan yksitoista, kuten säätyyn kuului. Perheen molemmat pojat koulutettiin ylioppilaiksi. Pojista nuorempi, Fredrik Wilhelm, seurasi isänsä jalanjälkiä pappisuralle. Robert Wilhelm tahtoi merille ja suunnitelmissa oli ura laivan kapteenina.

Paraisten kirkko, missä myös Wilhelm Fredriksson saarnasi.
Kuva: Wolmar Westling 1871.
Finna, Museovirasto.

Helsingin ylioppilasmatrikkeli kirjoittaa Robertista seuraavasti. "Länsisuomalaisen osakunnan jäsen ja ylioppilas Helsingissä 13.10.1846, arvosana approbatur ja äänimäärä 10. Nuorempi aliupseeri Suomen kaartissa 1845, nuorempi aliupseeri 1. Turun ruotujakoisessa tarkk'ampujapataljoonassa 1854. Täältä hän sai siirron v. 1855 neljänteen Kuopion ruotujakoiseen tarkk'ampujapataljoonaan, Merimies. Jäi Amerikkaan."

Siltä osin matrikkeli on väärässä, että Robert Fredriksson ei jäänyt Amerikkaan. Syyskuussa 1859 merimies ja perämieheksi opiskeleva Robert on rippikirjassa nauttinut ehtoollisen merimiesten lukusilla. Samassa kirjassa on merkintä, että hänet on kuulutettu kesäkuun 9. päivä 1860 Salomon Inbergin lesken, Margretha Inbergin kanssa. Heinäkuussa 1860 tuomiorovastin apulainen Herman Eklund vihkii perämies Robert Wilhelm Fredrikssonin ja puutarhamestarin lesken Margretha Inbergin avioliittoon. Vihkimisestä maksettiin 76 kopeekkaa, vaikka Suomi oli jo saanut oman rahan, markan, huhtikuussa vuonna 1860.

Robertin ja Margrethan vihkimerkintä 7.6.1860.
Porvoon kaupunkisrk:n vihityt 1860. SSHY.

Anna Reetan ja Salomonin tytär Amanda Josefiina oli 8 -vuotias kun sai isäpuolen. Robertin ja Anna Reetan yhteisistä lapsista ei ole merkintöjä. Uusioperheen yhteistä elämää kesti kuitenkin vain kahdeksan vuotta. Syksyllä 1868 Porvoossa riehui lavantautiepidemia. Myös 44-vuotias Robert sairastui ja menehtyi tautiin 10.10.1868. Kuolinsyyksi kirjattiin tyfus. Niin Anna Reetta jatkoi elämäänsä toisen kerran leskenä.

Sukututkijalle on aina suuri ilo, kun saa koottua yhden esivanhemman koko elämänkaaren lähes täydelliseksi. Täydelliseksi sitä harvoin saa, koska parhaimmillaankin kirkonkirjoissa on vain pääpiirteet henkilön elämästä. Anna Reetta Erkintytär Sirénin elämänkaaren sain koottua harvinaisen täydelliseksi. Lapsuus kotona Mäntsälän Hermanni Onkimaan kylän Levelän torpassa. Sieltä karjanhoitokouluun ja karjakoksi Erkylän kartanoon, missä tapasi tulevan puolisonsa. Välivuodet Pulkkilassa siskon perheen apuna. Jälleen Erkylään ja sieltä Porvooseen puutarhamestarin vaimoksi. Porvoossa hän hautasi kolme lasta ja aviomiehensä kahden vuoden sisällä. Sen jälkeen hän eli leskenä ja yksinhuoltajana 1850-luvun Porvoossa, kunnes tapasi perämies Robert Fredrikssonin. Jäi toisen kerran leskeksi alle 50-vuotiaana. Eli tyttärensä Amandan kanssa siihen saakka, kun Amanda sai muuttokirjan Myrskylään 18.2.1884 mennäkseen siellä naimisiin. Kahden päivän päästä tästä, 20.2.1884 isoisoisoisoäitini Anna Reetta Erkintytär Sirén kuoli 64-vuotiaana. Kuolinsyyksi oli merkitty kasvoruusu.

Nämä esivanhempien elämäntarinat koskettavat aina jotain sisimmässä. Anna Reetta tuskin osasi kuvitella elämää 180 vuoden päähän, kuten en minäkään pysty kuvittelemaan millainen maailma on lastenlastenlastenlasteni eläessä täällä. Anna Reetta jätti kuitenkin jälkensä historiaan ja hänen tarinansa on nyt tullut kerrotuksi. Kiitos Anna Reetta, että annoit meidän kurkistaa elämääsi.

Lähteet:

Finna, Museovirasto:  Wolmar Westling 1871. Paraisten kirkko | Hakutulokset | Finna.fi

Helsingin ylioppilasmatrikkeli: Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852 (helsinki.fi)

Lähde: Maanmittaushallitus. Claes Wilhelm Gylden 1843. Porvoo (Kartta) · JYX-EXPO (jyu.fi)

Markat (suomenpankki.fi)

Merimies Robert Wilhelm Fredriksson: SSHY - Kuvatietokanta - Porvoo (sukuhistoria.fi)

Robertin ja Margrethan vihkimistieto: SSHY - Kuvatietokanta - Porvoo (sukuhistoria.fi)

Robertin kuolema: SSHY - Kuvatietokanta - Porvoo (sukuhistoria.fi)

Perämiehen leski, yhdessä tytär Amanda Josefiinan kanssa: SSHY - Kuvatietokanta - Porvoo (sukuhistoria.fi)

Anna Reetan kuolema: SSHY - Kuvatietokanta - Porvoo (sukuhistoria.fi)