Soittajanuorukaisten surma

Varkauden Ylä-Kankun hautausmaalta löytyy erikoinen muistomerkki, jonka alkuperä on askarruttanut minua jo pitkään. Muistomerkissä on kolmen nuoren miehen nimet, syntymäajat ja päivämäärä 6.10.1919. Nyt arvoitus on ratkennut. Vinkin sain varkautelaisten FB-ryhmästä, kiitos siitä. Tutkimaanhan tätä piti ryhtyä. Yllätys oli suuri, sillä aineistoa tapaukseen löytyi enemmän kuin yhteen blogikirjoitukseen sain mahtumaan.

Muistomerkki Ylä-Kankun hautausmaalla.
Kuva: Merja Vihanto

Lokakuisen illan piti olla tavanomainen. Varkauden tehtaan suojeluskunnan soittajat oli kutsuttu esiintymään Leppävirralle suojeluskuntajuhliin viidentenä päivänä lokakuuta 1919. 20-vuotias varastokirjuri Eino Oksman oli tehnyt pitkän työpäivän, eikä olisi enää jaksanut lähteä soittokeikalle. Velvollisuudentuntoinen nuori mies lähti kuitenkin muiden mukaan. Eino oli syntynyt Rantasalmella Paavo August Oksmanin ja Eeva Stiina Soinisen nelilapsiseen perheeseen. Einolla oli kaksi vanhempaa sisarta, Hilda ja Olga sekä kaksosveli Veikko. Varkauteen Eino oli tullut töiden perässä ja niitähän tehtaalla oli tarjolla. Musikaalinen nuori mies pestattiin myös suojeluskunnan soittajiin ja hän oli lähdössä suorittamaan asepalvelustaan Helsinkiin merivoimien soittokuntaan. Päivänä, jona läksiäisjuhla oli tarkoitus pitää, kokoontuivat ystävät Einon valkean arkun äärelle.

Leppävirran osuusmeijerin pieni höyrylaiva Wiri haki tehtaan soittokunnan sekä muita suojeluskuntajuhlaan  osallistujia Varkaudesta. Samainen laiva lähti Leppävirralta aamuyöllä klo 2 tuomaan sekä matkustajia takaisin Varkauteen. Laivassa oli kaikkiaan 17 henkilöä. Laiva eteni rauhallisesti kohti Varkautta, kunnes se klo 3.25 saapui Puurtilan ja Timonsalon väliseen Yölinnunsalmeen. Wiriä vastaan tuli Leppävirta I tuhoisin seurauksin. Wiri ja Leppävirta I olivat molemmat rakennettu Varkauden telakalla, mutta kuten kuvistakin voi päätellä, olivat ne aivan eri tasoisia laivoja. Wiri oli valmistettu meijerille maitojen kuljetusta varten ja Leppävirta I oli matkustajalaiva. Kun laivat törmäsivät, Wirin tuho oli väistämätön.

Matkustajalaiva Wiri. 
Kuva Finna: Ivar Aleksander Ekström

S/S Leppävirta I.
Kuva Finna: Sihvonen 1904-1914, 
Riihisaari, Savonlinnan museo.

 

Yölinnunsalmen sijainti, turmapaikka.
Kuvakaappaus: Google maps

Leppävirta I oli juuri lähtenyt Sinikon laiturista määränpäänään Kuopio. Kapteeni oli lepäämässä ja perämies rahasti parhaillaan laivaan nousseita matkustajia. Laivaa ohjasi ajomies. Leppävirta I:ltä havaittiin lähestyvä alus ja sitä lähdettiin kiertämään oikealta, niin kuin kuuluikin. Leppävirta I:n kuljettaja tuijotti tyrmistyneenä eteensä. Pienellä laivalla paloi punainen merkkivalo vihreän sijasta ja se tuli vääjäämättä kohti Leppävirtaa. Vihreän lampun sammuminen oli huomattu Wirillä ja sitä yritettiin juuri sytyttää onnistumatta siinä. Wirin kuljettaja oli tottumaton ja hän ohjasi laivan vasempaan, jolloin se joutui poikittain Leppävirta I:n eteen eikä törmäystä voitu välttää. Wiri katkesi törmäyksen voimasta ja upposi välittömästi. Kaikki 17 matkustajaa joutuivat veden varaan. Laivojen kokoerosta ja vahvuudesta kertoo se, että Leppävirta I:n matkustajat kertoivat tunteneensa vain pienen tömähdyksen yhteentörmäyksessä.

Erään matkustajan kuvaus tilanteesta oli järkyttävä. "Sydäntä vihlovat hätähuudot kaikuivat yön pimeydessä. Vedessä laivan ympärillä uiskenteli Wirin puuosista jätteitä ja niiden seassa näkyi ihmisiä kamppailemassa kylmässä vedessä henkensä puolesta."

Leppävirta I:ltä aloitettiin välittömästi pelastustyöt. Veneet laskettiin ja pelastusvöitä heitettiin veteen. Näin saatiin pelastettua kaksitoista henkilöä. Heidät kiedottiin huopiin ja heille annettiin kuumaa juotavaa. Yhtä henkilöä lukuunottamatta ulkoiset vammat olivat kaikilla lieviä, mutta järkytys oli tietenkin suuri. Kerrotaan yhden pelastetun saaneen jopa hermoromahduksen laivassa. Kun vedestä ei löytynyt enää pelastettavia, lähti laiva kohti Leppävirtaa, missä lääkäri Hartman saapui paikalle hoitamaan loukkaantuneita. Soittokunnan jäsenistä jäivät sinä yönä löytämättä Eino Oksman, 25 vuotias kirvesmies Otto Kolehmainen Lappeenrannan Lauritsalasta sekä Porista kotoisin oleva, 23 vuotias sähkötyöntekijä Yrjö Sankari Kivisalo. Yrjö Kivisalo oli tehtaan soittokunnan johtajan ja kapellimestari Ilmari Kivisalon veli.  Kadoksiin jäivät myös 23 vuotias Kommilan talon isäntä Lauri Itkonen ja 28 vuotias, Jäppiläastä kotoisin oleva työnjohtaja Erkki Huttunen.

Seuraavina päivinä valtakunnan sanomalehdet uutisoivat onnettomuutta: "Kaamea laivojen yhteentörmäys Leppävirralla" (Savon Sanomat 7.10.1919); "Tuhoisa laivain yhteentörmäys Leppävirralla" (Ilkka 7.10.1919) ja "Kauhea laivaonnettomuus Unnukanselällä" (Keski-Savo 7.10.1919). Tieto onnettomuudesta tavoitti koko Suomen yhdessä päivässä.

Lauri Itkosen kuolinilmoitus.
Savon Jääkäri 8.10.1919

Yrjö Kivisalon kuolinilmoitus.
Helsingin Sanomat 18.10.1919.

Kadonneiden etsintöjä jatkettiin ja Lauri Itkosen ruumis löytyikin seuraavan päivän naarauksissa laivan sisältä 10 metrin syvyydestä. Itkosen jalka oli katkennut polven yläpuolelta. Viisi päivää onnettomuuden jälkeen löytyi Erkki Huttusen, ilmeisesti potkuriin osunut ruumis pahoin vaurioituneena. Samana päivänä löydettiin Yrjö Kivisalon ulkoisesti vahingoittumaton ruumis.

Turman selvittelyyn käynnistettiin poliisitutkinta. Sen perusteella onnettomuuden syynä pidettiin sitä, että Wirissä ei ollut oikeanlaisia merkkivaloja ja kuljettaja oli kokematon sekä kykenemätön kuljettamaan laivaa pimeässä. 

Surujuhlaa vietettiin 12.10.1919 Varkaudessa. Surusaatto lähti klo 12 tehtaan paloasemalta kohti uutta hautausmaata.Saattoon osallistui vainajien omaisia, seudun suojeluskunta, tehtaan palokunta, Varkauden torvisoittokunta sekä suuri määrä muuta yleisöä. Savon Jääkäri kirjoittaa, että vainajat laskettiin yhteiseen hautaan, mutta hautakivessä on vain kolmen vainajan, Oksmanin, Kolehmaisen ja Kivisalon nimet. Muistotilaisuus järjestettiin Varkauden tehtaan juhlasalissa ja paikalla oli noin 200 henkilöä. 

Eino Oksmanin muistokirjoituksesta, Mikkelin Sanomat 10.11.1919: 

"Olimmehan niin usein kuulleet kuinka te, Eino ja Yrjö, yhdessä lauloitte: 'Kerran laulan ikimailla, syömmein sen on kuiskaissut' ja me jäljelle jääneet laulajatoverimme tahdomme yhtyä kanssanne jatkaen lauluanne: 

'Sokaiskoot mua kyyneleeni, 

kun vaan siip' on sielullain, 

kyllä, kyllä nuoruuteni 

kevätmaihin löydän ain'."

Lähteet: 

Helsingin Sanomat 18.10.1919: 18.10.1919 Helsingin Sanomat no 282 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Eino Oksmanin muistokirjoitus Mikkelin Sanomissa 10.11.1919: Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Keski-Savo 7.10.1919: Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Keski-Savo 11.10.1919: Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Kuopion Sanomat 8.10.1919: Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Länsi-Savo 13.10.1919: 13.10.1919 Länsi-Savo no 115 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Savon Jääkäri 29.10.1919: Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Savon Kansa 11.10.1919: Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Kelvoton suntio

Aaro Sorthan aloitti työt 27-vuotiaana Leppävirran seurakunnan suntiona eli kirkkovahtina 24.4.1848.  Aaron isä Arvid Heikki Sorthan oli kirkkovahti, joten ammatti ilmeisesti oli periytynyt isältä pojalle. Aaro oli vihitty viisi vuotta aiemmin Tuusulasta kotoisin olevan piika Maria Vilhelmiina Borgmanin kanssa. Kirkonkirjojen mukaan pariskunnalla oli neljä lasta: 1843 syntynyt Vilhelm Fridolf, 1847 syntynyt Nestori, vuonna 1853 syntynyt Josefiina ja vuonna 1859 syntynyt Vilhelmiina. Perheen tarpeista ja elatuksesta huolimatta Aaron työskentelyote suntiona oli ilmeisesti ollut varsin loivaliikkeistä jo pitemmän aikaa ja papit alkoivat kyllästyä tilanteeseen. He nostivatkin asian esille pitäjänkokouksessa 29.11.1862.

Pitäjänkokouksessa esittelijänä ja pöytäkirjan pitäjänä toimi kirkkoherra Daniel Fredrik Walle. Lisäksi läsnä olivat herrasmiehet kruununvouti G. F. Kulvik, kihlakunnantuomari Emil Enwald ja Sorsakosken sahanhaltija Johan Adolf Lindblad. Kokous pidettiin seurakuntalaisten läsnäollessa. 

Suntion asia käsiteltiin ensimmäisenä kokouksen alussa. Rovasti aloitti keskustelun kertomalla, että suntio Aaro Sorthani on jo monta vuotta hoitanut virkaansa kelvottomasti. Hänelle oli annettu useita muistutuksia, mutta silti hän ei ollut parantanut tapojaan. Tästä syystä hän ansaitsi tulla erotetuksi virastaan. Miten suntion kanssa pitäisi toimia? Tätä rovasti halusi kysyä seurakuntalaisilta pitäjänkokouksessa. Seurakuntalaisilla olikin tähän suora vastaus. Vaikka suntion kelvottomuutta ei käynyt kiistäminen, tulisi hänet kuitenkin armosta pitää virassa. Herrasmiehet olivat asiasta eri mieltä. He vastasivat yhdestä suusta, että Sorthan on jo kauan ansainnut tulla poispantavaksi virastansa. 

Vielä annettiin puheenvuoro kappalaisen sijaiselle G. V. Melartille sekä rovastin apulaiselle Frans Niklas Lacströmille. Nämä vastasivat, ettei suntio Sorthan sovi lainkaan virkaan käytöksensä puolesta. 

Tämän jälkeen asiasta käytiin laajaa keskustelua. Sen jälkeen seurakuntalaiset ilmoittivat, että koska Sorthan ei kelpaa papeille, saavat nämä päättää asiasta. Keskustelun lopputuloksena Aaro Sorthan siis päätettiin erottaa suntion virasta. 

Päätöksen jälkeen rovasti ehdotti, että siihen asti, kun saataisiin uusi suntio, pidätettäisiin osa suntion palkasta ja annettaisiin Sorthanin vaimolle yksi tynnyri rukiita siihen saakka, kun nuorin lapsi olisi 15-vuotias. Sorthan kun itse oli juopumiseen ja laiskotteluun taipuvainen. Tähän seurakunta mielellään suostui. 

Miten Aaro Sorthanin ja perheen elämä sujui tämän tapahtuman jälkeen? Seuraavat vuodet irtisanomisen jälkeen eivät varmaankaan olleet helppoja. Sorthanin perhe löytyy seuraavan kymmenen vuoden ajalta 1867-1876 päiväläisten ja kirkonköyhien sivuilta. Sitten vaikuttaa siltä, että Aaro Sorthan on ottanut itseään niskasta kiinni ja päättänyt opetella uuden ammatin. Vuoden 1877 jälkeen Aaro mainitaan jo mäkitupalaisena ja asuu ehkä samassa talossa poikansa, pitäjän suutari Vilhelmi Sorthanin kanssa. Suutarilla oli useita oppilaita ja ilmeisesti hän opetti myös taidon myös isälleen.

Kun Aaro Sorthani kuolee 28.4.1894 turvotukseen 72 vuoden 6 kuukauden ja 9 päivän iässä, on hänen ammatikseen merkitty suutari. Joten ei Aaro nyt niin kelvoton ja laiska ollut tai ainakin hän ryhdistäytyi ja hankki uuden ammatin perheensä elatukseen. Tämä tieto ilahdutti minua suuresti. 

Miten sitten Pyhtään kirkkoherrana vuosina 1655 - 1671 toiminut Nicolaus Lindormi liittyy tarinaan? Tietenkin siten, että hän on sekä Aaro Sorthanin ja minun yhteinen suora esi-isä. Tätä en tosin tiennyt, kun aloin selvittämään Aaro Sorthanin tarinaa. Tieto on Genin sukupuuohjelmasta, joten siihen täytyy suhtautua pienellä varauksella, koska en ole sitä itse tarkastanut. 

Leppävirran kirkko.
Kuva: Kaarlo Nedeström
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.

Lähteet: 

Leppävirran seurakunnan arkisto - II Ca:7 Pitäjän- ja kirkonkokousten pöytäkirjat 1851-1862, jakso 173, sivu 284-285: Pöytäkirja 29.11.1862; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5870403138&aineistoId=1190696992 / Viitattu 2.8.2022

Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen kirkonkirjat Leppävirralta, syntyneiden ja kuolleiden kirjat sekä rippikirjat.

www.geni.fi