Lemiläisestä torpan pojasta Suomen sotilasmusiikin eturintamaan

Palasin pitkästä aikaa Lemin sukulaisten pariin, kun sieltä Eeva Juhontytär Ahonen (s.1820, k.1859) on jo pitkään pyydellyt, että hänenkin tarinansa tulisi kerrotuksi. Olen lykännyt tämän kirjoittamista, sillä Lemin tutkimista vaikeuttaa suuresti se, että kirkonkirjat ovat tuhoutuneet 1918 kapinassa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Vaikka Eevan tarina on kiehtova, en edes uskonut löytäväni kirjoitukseen riittävästi aineistoa. Miten väärässä olinkaan. Eeva Juhontytärtä koskevat tiedot on koottu Lemin Ahosten sukukirjasta ja Lemin henkikirjoista. Ainoastaan Eevan kuolintieto löytyy kirkonkirjoista. Näiden lisäksi olen käyttänyt lähteinä runsaasti Kansalliskirjaston ja -arkiston aineistoja. Aloitin kirjoittamaan Eevan tarinaa, mutta tästä tulikin hänen poikansa tarina. Enpä arvannut, minkä Pandoran lippaan aukaisin.

Eeva Juhontytär on salaperäinen hahmo, josta olen saanut selville hieman, mutta enemmän jää salaisuuden verhon taakse. Eeva syntyi lokakuun 30. päivä 1820 Lemillä torppari Juho Juhonpoika Ahosen (s.1783, k.1860) ja vaimonsa Reetta Heikintyttären  (s.1800, k.1851) esikoiseksi. Eeva oli äidinäitini Aina Ojalan täti. 

Tuohon aikaan oli tavallista, että torppien tytöt lähtivät piiaksi lähiseudun taloihin, kun pääsivät ripille. Jostain syystä Eeva ei koskaan pestautunut piiaksi, vaan asui koko elämänsä vanhempiensa torpassa. Myös veli Joonas (s.1823, k.1903) asui samassa taloudessa. Joonas opetteli sepän ammatin ja elätti vuodesta 1854 alkaen kirkonköyhäksi mainitun isänsä, siskonsa Eevan ja tämän pojan Antin. Perhekunta kasvoi vuonna 1859, kun Joonas avioitui Eeva Maria Joonaantytär Buurin kanssa (kts. aiempi blogiteksti Kirje isoisoäidilleni Eevalle).

Vuonna 1845 elettiin Suomen Suuriruhtinaskunnassa, jota hallitsi Venäjän keisari Nikolai I. Jotain  tapahtui syksyllä 1844, koska kauneimman kesän aikaan, 24.6.1845 Eeva synnytti pojan, joka sai nimekseen Antti. Missään ei mainita, kuka voisi olla Antti Eevanpojan isä. Minulla on epäilys, että Antin isä ei ole kuka tahansa lemiläinen torpan poika, vaan jotain ihan muuta. Nyt mennään alueelle, josta minulla ei ole kirjallista lähdeaineistoa, joten voi olla, että olen tehnyt myös virhepäätelmiä. Otan oikein mielelläni vastaan tarkempaa tietoa ja lähteitä, jos niitä löytyy.

Teoriani on, että Antin isä oli henkilö, jolla oli yhteyksiä Pietarhoviin. Ehkä merkittäväkin henkilö. Tämä ei ole mahdotonta, sillä hallinnon virkamiehet tekivät tarkastusmatkoja maaseudulle ja ehkäpä Antti sai alkunsa jonkun tällaisen matkan aikana. Yhtään keisarin matkaa Suomeen ei osunut tähän kohtaan, mutta sepä olisikin ollut varsinainen uutinen. 

Lemin Ahosten sukukirja kertoo Eevan olleen töissä Pietarhovissa kolmena kesänä 1857-1859. Antti on ollut silloin 12-14 -vuotias. Tämän ikäisen lapsen olisi voinut hyvin jättää veljen ja tämän vaimon huomaan, mutta entäpä jos Antti olikin mukana? Mikään ei kerro tästä sen enempää puolesta kuin vastaan. Pietarissa asui näihin aikoihin varsin paljon suomalaisia, joten sinällään tavatonta sinne meno ei ollut. Eeva oli kuitenkin koko ajan henkikirjoilla kotonaan Lemillä, joten pysyvästi hän ei muuttanut Pietariin. 

Pietarhovin palatsi. Kuva Wikipediasta.

Viimeinen matka Pietarhoviin oli traaginen. Eeva kuoli siellä 30.7.1859. Kuolema on kirjattu Lemin säilyneisiin kuolleiden luetteloihin. Syytä ei ole kerrottu, mutta kuolinpaikkana on Pietarhovi. Pietarin Pyhän Marian seurakunnan arkisto kertoo vuodelta 1859 karua kieltä. Alueella riehui kolera ja lavantautiakin esiintyi. Todennäköisesti Eeva kuoli siellä johonkin tarttuvaan tautiin vain 38 vuotiaana. Jos hänellä oli silloin 14 -vuotias Antti mukanaan, oli tämän palattava yksin kotiin. 

Niin, mihin sitten perustan tämän teoriani? 

Aamulehti kirjoitti Antti Ahosen muistokirjoituksessa 1915: "Jo aikaisin heräsi hänessä halu soittajaksi ja silloisen tavan mukaan kävi hän opissa pitäjän parhaitten viuluniekkojen luona, ja kun oman pitäjän mestarit eivät enää voineet hänelle lisää opettaa, haki hän sitä pitemmältä". Tarkoittiko tämä opin hakeminen pitemmältä juuri sitä, että hän oli kesäisin opissa Pietarhovissa?

Antti oli eittämättä erittäin musikaalinen nuori mies ja asia varmasti huomattiin kotona. Mutta oliko sepän torpassa mahdollisuuksia hankkia Antille mitään soittopeliä tai koulutusta asiaan? Ehkä se oli juuri Antin isä, jolla oli suhteita Pietarhovin muusikoihin ja hän järjesti Antin kolmena kesänä sinne oppiin. Äiti toki seurasi mukana.

Vuoden 1860 henkikirjamerkintöjen jälkeen Antin nimeä ei enää ole kotitorpan nimiluettelossa. Hän oli juuri täyttänyt 15 -vuotta, kun hän pääsi 26.8.1860 Viipurin yhdeksännen suomalaisen ruotuväki tarkk'ampujapataljoonan signaalitorven soittajaksi. Minun piti etsiä Finnasta kuva signaalitorvista, kun en tiennyt miltä ne näyttävät. Olisiko tämän ikäinen poika päässyt tällaiseen pestiin vain opeteltuaan soittamista kylän pelimanneilta? Entä missä ja millon hän olisi oppinut soittamaan torvea? Joka tapauksessa tästä alkoi Antti Ahosen poikkeuksellisen merkittävä sotilasmuusikon ura.

Lappeenrannan varuskunta, soitto signaalitorvilla.
Valokuvaan E.G. Lehtinen 1925.
Lappeenrannan museot. Finna. 

Antti ylennettiin pataljoonan signalistiksi 20.3.1866 ja hän toimi siinä tehtävässä toukokuuhun 1868 saakka. Sen jälkeen hänet nimitettiin pataljoonan musikantiksi ja sen jälkeen ensin nuoremmaksi ja myöhemmin vanhemmaksi aliupseeriksi. 

Vääpeli Antti Ahonen loi yhdessä Kaartin soittokunnan päällikkö Adolf Leanderin kanssa 1880-luvulla suuren Kaartin soittokunnan rinnalle vaskiseitsikko-yhtyemuodon, Kaartin septetin. Kaartin seitsikko soittaa nykyäänkin torvimusiikkia tässä kansainvälisestikin ainutlaatuisessa kokoonpanossa. Kaartin seitsikon musiikkia voi kuunnella vaikkapa Youtuben kautta. Oma suosikkini on Narvan marssi Narvan marssi Kaartin Seitsikko ja Jouko Harjanne (youtube.com) Jos haluat kuunnella sen, voit etsiä sen suoraan Youtubesta, valitettavasti linkki ei toimi blogissa.

Antti Ahonen erosi vakinaisesta palveluksesta 21.5.1886 oltuaan yli 25 vuotta sotilasmuusikkona. Tämän jälkeen hän on toiminut muusikkona, sovittajana, soitonjohtajana ja soitonopettajana useilla eri paikkakunnilla. Hän on myös säveltänyt, mutta sävellyksiä ei valitettavasti ole säästynyt meille. 

Soitonjohtajana Antti Ahonen osallistui lukuisille valtakunnallisille laulujuhlille mm. Kuopion laulujuhlille 1891 Jämsän soittokunnan kanssa sekä Helsingin laulujuhlille 1895. Vaasan laulu- ja soittojuhlista hänen soittokuntansa voitti torvisoittokuntien 1. palkinnon. Sortavalan laulujuhlilla 1896 hän johti Mäntän tehtaan soittokuntaa ja sai torvisoittokuntien 1. palkinnon, kunniakirjan ja tahtipuikon. Mainittakoon, että samaisilla laulujuhlilla palkittiin säveltäjäsarjassa Armas Järnefelt ja Ilmari Krohn, joten Antti oli varsin maineikkaassa seurassa. 

Musiikin opettajana ja soitonjohtajana hän oli mm. Iisalmessa, Tampereella, Jämsässä ja Joensuussa  Iisalmen soitonjohtajan virkaan 1912 valittiin 30 hakijasta kapellimestari Antti Ahonen. 

Musiikin opettajaksi Tampereelle on valitttu
musiikkitaituri Antti Ahonen. Hän on ennen
ollut mainehikkaan Kaartin septetin perustaja ja
monivuotinen johtaja. 
Päivän Uutiset 22.5.1889.

Myönnän, että Eeva Juhontytär Ahosen ja hänen poikansa Antin tarinaan sisältyy ripaus romantiikkaa ja se sai mielikuvitukseni lentoon. Antin isän henkilöllisyys tuskin selviää koskaan, mutta mieltä kiehtoo ajatus salaperäisestä miehestä, joka järjesti poikansa Pietarhoviin parhaaseen mahdolliseen musiikin oppiin. Varmuudella kaikki muu on totta tässä kirjoituksessa, paitsi teoria isästä ja Pietarhovissa vietettyjen kolmen kesän syistä. Nämä ovat mielikuvitukseni tuotetta, joskin mielestäni varsin loogisesti pääteltyjä asioita. Ehkä tästä syntyy vielä pitempi tarina.

Eeva Juhontytär Ahosen näen vahvana naisena, joka loi niin hyvät edellytykset poikansa uralle, kun vain pystyi. Hän on ollut oikea leijonaemo. Jotta vaatimattomasta sepän torpasta päästään luomaan näin merkittävä musiikillinen ura kuin Antin on ollut, on se vaatinut monipuolista tukea nuorelle miehelle. Tottakai myös erityistä lahjakkuutta. Valitettavasti Eeva ei itse ehtinyt näkemään poikansa saavutuksia.

En ole kertonut enempää Antin perheestä, koska tein tähän tietoisen rajauksen. Perheeseen on yksi viittaus lähteessä Kansallisarkiston Kaartin seurakunnan arkisto, rippikirja II. Perhe muutti usein Antin töiden takia, joten tietoa on olemassa todella paljon monesta eri seurakunnasta. Myöhemmin lisää perheestä. 

Torpan poika, sotilasmuusikko, vääpeli ja soitonjohtaja Antti Ahonen kuoli 6.10.1915 Mäntässä. Hänet on haudattu Vilppulan hautausmaalle.

Antti Ahosen kuolinilmoitus.
Uusi Suometar 12.10.1915.

Lähteet: 

Finna: Lappeenrannan varuskunta, Uudenmaanrakuunarykmentin soittokunta ratsain Keskuskentällä; soitto signaalitorvilla, vanha maneesi takana. Lehtinen, E.G., valokuvaaja 1925. Lappeenrannan museot. 

Kallio E., Ahonen K.T. 2005. Lemin Ahoset 1669-2005

Kansallisarkisto: Pyhän Marian seurakunnan arkisto, Kuolleiden ja haudattujen luettelot 1856-1866.

Kansallisarkisto: Kaartin seurakunnan arkisto. I A KIRKON PÄÄKIRJAT HAKEMISTOINEEN. I Aa Pää- ja rippikirjat. I Aa:15 Kaartin rippikirja I  (1880-1889). Tiedosto 23. Kansallisarkisto. Viitattu 29.4.2024.

Kansallisarkisto: Kaartin seurakunnan arkisto. I A KIRKON PÄÄKIRJAT HAKEMISTOINEEN. I Aa Pää- ja rippikirjat. I Aa:16 Kaartin rippikirja II  (1880-1889). Tiedosto 55. Kansallisarkisto. Viitattu 29.4.2024.

Kansalliskirjasto, digitoidut sanomalehdet. Aamulehti 2.11.1915 nro 252: Kapellimestari Antti Ahonen

Kansalliskirjasto, digitoidut sanomalehdet. Karjalatar 22.12.1886 nro 101.

Kansalliskirjasto, digitoidut sanomalehdet. Oulun ilmoituslehti 28.6.1896 nro 74.  

Kansalliskirjasto, digitoidut sanomalehdet. Päivän Uutiset 22.5.1889 nro 118.

Kansalliskirjasto, digitoidut sanomalehdet. Salmetar 7.5.1912 nro 49.

Kansalliskirjsato, digitoidut sanomalehdet. Suomalainen 25.2.1895 nro 24.

Kansalliskirjasto, digitoidut sanomalehdet: Uusi Suometar 12.10.1915 nro 278.

Puolustusvoimat. Kaartin soittokunta on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut ammattiorkesteri. Kaartin soittokunta - Historia ja perinteet (puolustusvoimat.fi)

Sotilasmusiikki, Venäjän vallan aika 1809-1917. Venäjän vallan aika - Sotilasmusiikki

Suomen sukuhistoriallinen yhditys: Lemi, kuolleet 1853-1884.

Youtube: Narvan marssi Kaartin Seitsikko ja Jouko Harjanne (youtube.com)

Huhtikuisen takatalvipäivän salapoliisihommia

Huhtikuun 20. päivä ei voisi olla sään puolesta kurjempi kuin tänään on. Lunta on satanut kinosten verran ja aamulla pakkasmittari näytti - 7 astetta. Kevättä ilmassa, eikö vaan? Kyllähän tässä itse selviää, mutta muuttolinnut surettavat. Niitä ehti tulla jo varsin paljon.

Sukututkija tietysti kääntää kaikki kelit itselleen voitoksi. Mikäpä olisikaan parempi tilaisuus hautautua tietokoneen äärelle kuin kurja sää. Olen jo pitkään haaveillut, että tekisin nostalgiamatkan Viitasaarelle, papan (äidin isän) Källe Kähärän kotiseudulle. Mutta ensin pitäisi löytää sieltä papan kotimökki, jotta sitä pääsisi katsomaan. Edellisen kerran olen käynyt siellä noin 55 vuotta sitten, joten näiden hatarien muistikuvien varaan ei mitään voinut laskea. Muutamia vinkkejä minulla on: yksi lehtiartikkeli ja muutamia valokuvia. Kirkonkirjojen perusteella tiedän, että kylä on Suovanlahti ja torppa nimeltään Saha. Suovanlahden karttaa olen tutkinut aiemminkin, mutta mitään viitettä papan kotitalosta en ole löytänyt. Tänään tein virtuaalisen etsintämatkan maanmittaushallituksen paikkatietoikkunan avulla ja tuloksia syntyi. 

Sieltä 55 vuoden takaa minulla on muutamia valokuvia, onneksi. Isäni veli valokuvasi paljon, joten olisikohan niin, että meillä on joskus ollut kamera häneltä lainassa. En oikein usko, että meidän perheellä olisi tuohon aikaan ollut omaa kameraa. Oli miten oli, olen näistä kuvista kiitollinen, sillä nekin auttoivat arvoituksen ratkaisemisessa. 

Kähärän talo n. 1966-67. Meidän Wartburg pihassa.

Tämän kuvan lisäksi löytyi kivoja lehmänrapsutuskuvia. Minulla on hatara, erittäin hatara mielikuva siitä, että talon takaa laskeuduttiin rantaan ja tämä lehmähaka oli siellä. Tänään tämä oletus osoittautui paikkansa pitäväksi.

Kuvassa emäntä Nasti Kähärä (Pimenoff), 
mummoni Aina Kähärä, pikkuserkkuni Tuula ja
minä (valkoinen hattu).

Nämä kuvat ovat kyllä mielestäni erittäin hienoja. Kuvaaja voi siis olla isäni, mutta ihan varma en ole asiasta.

Tässä kuvassa näkyvä lahti auttoi myös arvoituksen
ratkaisemisessa.

Eero ja Sini Paanasen kirjassa Suovanlahti, valtakunta valtakunnassa kerrotaan hieman Sahan torpasta. "Tilan omistivat 1900-luvun alussa Kalle Ebbanpoika Kähärä vaimonsa Miina Brandtin kanssa. Heidän jälkeensä Arvi ja Anna Kähärä isännöivät tilaa. Seuraaviksi omistajiksi tulivat Kähärän veljekset: Viljo vaimonsa Nasti Pimenoffin kanssa, Valter, Kalervo, Arvo ja Johan Ludwig. Vuonna 1950 isännäksi merkittiin Arvi Kähärä. Nykyisin tila toimii kesäasuntona".  Tämäkään tieto ei vielä auttanut paikantamaan taloa. Kalle Ebbanpoika s. 1859 ja Miina Antintytär s. 1862 olivat pappani vanhemmat ja siis minun isoisovanhemmat.

Lisävihjeitä mahdollisesta talon paikasta olin saanut sukulaiselta, joka muutama vuosi sitten tavoitti minut MyHeritagen kautta. Vaihdoimme sähköpostia ja valokuvia, mutta sittemmin olen kadottanut yhteyden häneen, joten en voinut kysyä tarkempia tietoja. Häneltä sain talosta kuvan, joka on otettu ehkä 2000-luvun alkupuolella. Tässä vaiheessa talo on jo aika rapistuneen näköinen.

                

        

Kähärän talo 2000-luvulla.

Olin saanut em. sähköpostikirjeenvaihdon mukana myös linkin Ylen tekemään haastatteluun henkilöstä, joka oli ostanut tämän talon 2019. Tässä jutussa olevista kuvista pystyin hahmottamaan paremmin kokonaisuutta. Talo on mäen päällä ja tosiaan, sen takaa laskeutuu rinne alas järvelle. Saunaan mennään pienen puron yli. 

Tässä vaiheessa aloin tutkimaan tarkemmin maanmittaushallituksen Suovanlahden karttaa. Tutkin kaikki mahdolliset rannat, lahdet ja niemet. Kuvien perusteella talon takana on korkeintaan lahti tai kapea salmi, koska vastaranta näkyy niin lähellä. Mutta enpä arvannut, että Suovanlahti on maantieteellisesti varsin iso paikka ja siellä on kovin monta niemeä, notkoa ja saarelmaa. Mistä täältä nyt oikean kohdan löytäisi? Mistään ei osunut silmään Saha -nimistä tilaa, enkä sitä googlettamallakaan löytänyt.

        

Maanmittaushallitus, Viitasaari, Suovanlahti.

Viitasaaren kirkonkirjat ja henkikirjat olen tutkinut jo läpikotaisin, mutta ajattelin vielä palata viimeisimpään digitoituun henkikirjaan vuodelta 1923. Olisiko jotain joskus jäänyt huomaamatta, josta voisi nyt olla apua? Tuttu Sahan torppa löytyi Suovanlahden sivulta, mutta jotain muutakin pitäisi löytyä, jotta etsintä tuottaisi tulosta. Pari riviä ylempää löytyi sana Levälahti ja samalta sivulta vielä osui silmään Otra-aho. Päätin lähteä jäljittämään näitä sanoja, koska oletettavasti ne olisivat lähellä Sahan torppaa. Aikani etsittyäni (meni siinä useampi tunti) ne löytyivät. Sekä Leväniemi että Ohra-aho (nyk. muodossa). Nyt vaan karttaa suuremmaksi. Jostain siitä läheltä sen pitäisi löytyä. 

Maanmittaushallitus, maastokartta, Suovanlahti, Kalliojärvi.

Heureka! Siellähän se Sahan torppa on, Kalliojärven luoteiskulmassa. Alla olevassa kuvassa on maanmittaushallituksen ilmakuva alueesta.

Maanmittaushallitus, ortokuva, Suovanlahti, Saha.

Lapsuuden lehmänrapsutuskuvat on siis otettu tässä rannassa. Nyt minulla on varma tieto, missä papan kotipaikka on. Jos joku ihmettelee, mitä innostavaa sukututkimuksessa on, niin se on juuri tämä. Kun löydät jotain pitkän, ehkä vuosien etsinnän jälkeen. Se, jos mikä, palkitsee. Kesällä käyn Viitasaarella nostalgiamatkalla. 

Lähteet:

Kansallisarkisto, Vaasan läänin henkikirjat 1923. Vaasan läänin henkikirjat - Va:438 Henkikirja 1923-1923, s.802 (digihakemisto.net)

Maanmittaushallitus. Paikkatietoikkuna. Karttatasot | Maanmittauslaitos

Paajanen, Eero ja Sini.2005. Suovanlahti, valtakunta valtakunnassa.

Puurunen Titta. Yle 2019. Nainen hylkäsi kaupungin ja mukavuudet. Nainen hylkäsi kaupungin ja mukavuudet, muutti ypöyksin korpeen ja raivasi vanhasta, hylätystä tilasta itselleen onnen: "Ihmisen pitää saada nähdä taivaanranta" | Yle

Johannes Terseruksen jalanjäljissä

Kansallista sukututkimuspäivää vietetään Suomessa 11.4.2024 kolmannen kerran. Sukututkimuksen päiväksi on valittu Turun piisa Johannes Terseruksen (1605 - 1678) kuolinpäivä. Terserusta pidetään harrastusluonteisen sukututkimuksen edelläkävijänä Suomessa. Ajattelin tämän kunniaksi kertoa hieman tarkemmin tästä upeasta harrastuksesta, mitä se vaatii ja mitä sen kautta voi saada aikaan. Onpa sukusi iso tai pieni, tutkittu tai vähemmän tutkittu, oletpa sukurakas tai vähemmän sukurakas, niin nämä kaikki ovat epäolennaisia asioita. Tarkoitan sitä, että harrastukseen ei tarvita suurta sukua tai juhlapäivien sukupäivällisiä. Sukututkimusharrastuksessa on lukuisia mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja olen varma, että jokainen voi löytää tässä oman tapansa ja oman lajinsa.

Turun ja myöh. Linköpingin piispa Johannes Terserus.
Kuvan tiedot lopussa.

Perinteisesti ajatellaan, että sukututkimus on ihmisten nimien ja muutaman, heitä koskevan vuosiluvun sijoittamista sukupuuhun. Sukupuuhun kerätään näin isovanhemmat, heidän vanhempansa jne. Vähän edistyksellisemmässä versiossa voi olla myös sisarukset jälkeläisineen. Onhan se toki tätäkin, mutta sukupuun rakentaminen on vain pieni osa kokonaisuudesta. Harva sukututkija tyytyy enää siihen, että tiedossa on vain esivanhempien nimet sekä syntymä- ja kuolinvuodet. Nyt halutaan "lihaa luiden ympärille". Aikaisemmin ei tosin ollut muuta mahdollisuutta kuin tyytyä pelkkiin sukutauluihin, kun tiedot tilattiin mikrofilmeinä kotikirjastoon. Nyt kun digitaalinen aineisto on kaikkien saatavilla oman keittiönpöydän ääressä on tiedon hankkiminen niin paljon helpompaa. Itse asiassa välillä meinaa tulla tietoähky, kun tietoa on niin valtavasti tarjolla.

Merjan sukupuu, kuusi sukupolvea.

Sukututkimusta voi toki edelleen tehdä yksin hautautuen omaan tutkijankammioonsa, mutta harvalle se enää riittää. Sukututkimus on, yllätys, yllätys, varsin yhteisöllinen harrastus. Moni tutkija hakeutuu mukaan paikallisen yhdistyksen toimintaan. Tämä on on varsin viisasta, sillä tässä seurassa voi vertailla saavutuksiaan, esitellä sukukirjoja ja ennen kaikkea puhua loputtomasti sukututkimuksesta ilman pelkoa siitä, että kuulijat kyllästyvät aiheeseen. Näistä piireistä saa aina vertaistukea.

Sitä mukaa kun tutkimukset edistyvät ja uusia sukunimiä ilmaantuu sukupuuhun, tulee myös halu liittyä sukuseuroihin, jotka vaalivat kyseisen sukunimen perintöä. Kun isovanhempia on kaksi, isoisovanhempia 4, isoisoisovanhempia 16 jne., on jossain kohtaa mietittävä kuinka monen sukuseuran jäsenmaksua pystyy vuodessa maksamaan. Sukuseuroihin liittyessä voi olla myös melko varma, että joku hallituspossakka niistä aina seuraa mukana. Näissä seuroissa on krooninen pula aktiivisista jäsenistä ja aina on joku tehtävä tarjolla halukkaille.

Isänisänäitini, puutarhamestari Salomon Inbergin
tyttärentytär Eeva Maria Lindh, myöh. Vihanto
pojantyttärensä Pirkko Liisan 
kanssa (noin) v. 1952.

Some-maailma on tuonut sukututkimukseen oman ilmiön, parviälyn. Sukututkijat eivät pääsääntöisesti ole mustasukkaisia tutkimuksistaan, päinvastoin. Tietoa jaetaan ja kysyjille vastataan auliisti. Facebookin monet sukututkimusryhmät ovat täynnä aloittelijoiden ja kokeneempienkin kysymyksiä. Etsitään vanhempia esivanhemmille, kadonneita isiä ja isoisiä, kysellään tulkintoja pappien käsialanäytteistä tai selvitellään yhdessä jonkun DNA-tuloksia. Yhdessä näitä sitten selvitellään. Suomi on väestöllisesti pieni maa, joten erittäin todennäköisesti joku on jo löytänyt sinunkin esivanhempasi. Omaan tutkimukseen voi aina hyödyntää olemassa olevaa tietoa, kunhan muistaa olla huolellinen lähteiden kanssa ja tarkistaa ne.

Heinäveden kirkonkylän koululaisia (noin) v. 1922.
Isänisäni Volmar Vihanto alhaalla oikealla. Edellisen
kuvan Eeva Maria on hänen äitinsä.

Minusta on tullut tämän harrastuksen myötä myös tietokonenörtti. En tarkoita sitä, että juurikaan ymmärtäisin tietokoneiden sielunelämää, mutta rakastan kaikkea, mitä tietokoneella voi puuhata. Sukupuitahan voi rakentaa tietenkin useita, ei yhteen kannata tyytyä. Omalle koneelle rakennan sukupuuta Sukujutut -ohjelmaan. Tämä on se ohjelma, mihin saa koota sukupuuta täysin oman mielensä mukaan ilman, että kukaan huomauttaa virheistä. Tästä syystä tämä sukupuu täydentyy varsin verkkaisesti, kun yritän huolehtia siitä, että tänne kertyvät tiedot olisivat mahdollisimman todenperäisiä. Tämä on nimittäin se ohjelma, mistä joskus syntyy se sukukirja - ehkä. Henkilöitä tässä puussa on reilu 6000, mikä on vielä varsin vähän. Puussa on kuitenkin sekä omia että puolison esivanhempien tietoja. Tiedän ihmisiä, joilla on Sukujutuissa satojatuhansia henkilöitä. Tässä kohtaa tosin epäilen, että onkohan jokaisen profiilin takana varmasti tarkastetut lähdeviitteet. 

Äidinisänäitini Miina Brandt Viitasaarelta.
Kuva (noin) 1930. Miinan isä oli
Naurislahden torppari Antti Juhonpoika Brandt

          
Yhteisjulkaisualusta Geniin rakennan maailman sukupuuta yhdessä satojen miljoonien muiden käyttäjien kanssa. Siellä olen ollut mukana jo lähes kymmenen vuotta. Lähisukupuussa on 3400 henkilöä ja kaikkiaan ohjelmassa on nyt 100 000 verisukulaista. Joulukortteja emme lähetä. Genin tietoihin sisältyy aina jonkin verran virhemarginaalia, joten täysin sen lukuihin ei kannata luottaa. Ne ovat ainoastaan suuntaa antavia. 

MyHeritageen tehdään myös omaa sukupuuta ja siellä minulla on tällä hetkellä reilu 4200 profiilia. MH:n ehdoton ansio on sen 20 miljardia tietokantaa. Voit etsiä vaikkapa Amerikkaan menneitä sukulaisiasi yli 227 miljoonasta matkustusasiakirjasta tai hautakiviä yli 43 miljoonan tietueen joukosta. MH etsii myös jatkuvasti jäsenten tekemistä sukupuista osumia omaan sukupuuhun. Tekoäly lähettää lähes päivittäin match-osumia, joista osa on tosin hölynpölyä, mutta on sieltä tullut vastaan myös kultajyviä. Ohjelmia voi hankkia ja niiden kanssa leikkiä niin paljon kuin kukkaronnyörit vain kestävät. Minulle riittävät tällä hetkellä nämä, joskin mieli tekisi kurkistaa ainakin Legacyyn ja Grampsiin.

Isän eno Veikko Räsänen Heinävedeltä.
Kuva (noin) v. 1934. Arvuuttelin auton merkkiä
yhdessä Fb-ryhmässä. Tietäjät tiesivät, että olisi joko
Nash 1925 tai Chevrolet 1925.

Jos kaiken jälkeen on vielä voimia ja aikaa, niin harrastukseen voi liittää myös mielenkiintoista vapaaehtoistyötä. Suomen Sukututkimusseura ylläpitää Hiski-hakukonetta, johon kirjoitetaan puhtaaksi kirkonkirjatietoja syntyneistä, kuolleista ja vihityistä. Hakukonetta täydennetään vapaaehtoistyönä. Tämäkin on oikein mielenkiintoista puuhaa ja kannattaa ilman muuta valita sen kunnan kirkonkirjat, mitä muutenkin tutkii. Itsellä on menossa Heinäveden syntyneet vuosilta 1884-1901. Sivuja on noin 400 ja olen menossa ehkä puolessa välissä. Kovin nopeasti tämä ei siis etene. Lisähyötynä tässä saa harjoitusta pappien välillä varsin haasteellisten käsialojen tulkitsemiseen.Muitakin vapaaehtoistyön mahdollisuuksia on, mutta yritän pitäytyä toistaiseksi tässä yhdessä.

Äidinäitini Aina Ojala äitinsä Regina Ahosen,
poikansa Benjamin Ojalan ja veljensä Eemil Ojalan
kanssa Simolassa Lappeessa (noin) v. 1930.

Vielä voisi puhua DNA-tutkimuksesta, tilakartoituksista, kylähistorioiden selvittämisestä, tarinoiden kirjoittamisesa, valokuvista jne. Ehkä näistä toisella lisää kertaa. Suurin ilo tässä harrastuksessa on vilpitön löytämisen ja oivaltamisen riemu, kun joku jopa vuosia askarruttanut asia ratkeaa. Toivon myös voivani  jättää tuleville polville arvokkaan perinnön, jota he - toivottavasti - joskus arvostavat. Tutkimusten kautta esivanhempien tiedot muuttuvat tarinoiksi ja samalla saa itsekin mielenkiintoista tietoa siitä, millaista elämä on ollut heidän elinaikanaan. Ja onhan se hienoa, että uuden oppiminen on todellakin koko elämänmittainen asia.

Johannes Terseruksen kuva

Ehrenstrahl, David Klöcker, alkuperäisen kuvan tekijä: Martin, Johan Fredrik, kaivertaja 1670-1673. Museovirasto. Finna.

Muut valokuvat omista ja suvun albumeista.