Pietari Winckin sota

Pietari Winck ilmaantuu 1700-luvun lopulla Sulkavan Eerikkalan kylän rippikirjoihin. Sitä ennen hänestä ei tiedetä juuri mitään. Kirkonkirjoissa on synnyinpaikaksi merkitty Venäjä, syntymävuodeksi 1760 ja uskonnoksi kreikkalaiskatolisuus. Siinä kaikki. Missä Venäjällä hänen syntymäkotinsa on tai miten ja milloin hän on päätynyt Suomeen, ei ole tiedossa. Suvusta otettu mieslinjan DNA-testi vahvistaa, että Pietari on todellakin tullut Suomeen muualta. Suvun isälinjan lähimmät osumat tulevat Venäjältä ja Baltiasta. Suomesta ei läheisiä osumia löydy.

Pietarin alkuperäisestä, venäläisestä nimestä ei myöskään ole varmuutta, mutta sanon häntä Pietariksi, koska se johdattaa ajatukset Venäjälle. Pietarin sukunimikään on tuskin oikea, koska ruotusotamiehenä hän on saanut sotilasnimen Winck. Usein ruotusotamiehet ottivat käyttöön oman, alkuperäisen sukunimensä palvelusajan päättymisen jälkeen, mutta Pietari meni Winckinä hautaan saakka. Myös hänen jälkeläisensä jäivät kantamaan tätä nimeä. Sata vuotta Pietarin kuoleman jälkeen vuonna 1910, hänen pojanpojanpoikansa, räätäli Asarias Winck, muutti nimen Vihannoksi.

Muutama sana ruotusotalaitoksesta, jotta ymmärrämme paremmin Pietarin elämää. Ruotusotalaitos oli kuningas Kaarle XI:n 1680-luvulla toimeenpanema sotalaitoksen uudistus. Jalkaväen ylläpitämiseksi maakunnat määrättiin ylläpitämään 1000–1200 miestä, siten että alueen talot jaettiin 2–4 talon muodostamiin ruotuihin, jotka pestasivat ja palkkasivat sotilaan. Vauraammat talot, rusthollit, varustivat rakuunan. Rakuunalla oli hevonen liikkumista varten, joskin hän taisteli jalkaväen kanssa. Jos sotilas kuoli, ruodun velvollisuutena oli järjestää uusi mies tilalle. Ruotu huolehti sotilaan varustuksesta, antoi torpan asuttavaksi ja peltoa viljeltäväksi.

Sulkavan ruodut kuuluivat Juvan komppaniaan, joka puolestaan oli osa Savon jalkaväkirykmenttiä. Eerikkalan kylän Antti Tarvaisen ja Juho Kankkusen sekä Halttulan kylä Antti Parkkisen talot muodostivat ruodun 128. Myöhemmin Eerikkalan talojen osuus kuului kornetti Nykoppille. Tämän ruodun sotamieheksi palkattiin isoisäni isoisän isä Pietari Winck. 

Ruotusotamiehen velvollisuutena oli osallistua vuosittaisiin pääkatselmuksiin. Näissä tarkastettiin rykmentin tila, myönnettiin ero ikääntyneille sotilaille ja merkittiin uudet miehet ruotuun. Näitä pääkatselmusrullia on säilynyt varsin paljon ja näiden avulla on ollut mahdollista seurata myös Pietarin elämää. Niissä on mielenkiintoisia yksityiskohtia muun muassa sotilaan pituudesta. Sotamiehen minimipituudeksi säädettiin vuonna 1777, että sen piti olla 5 jalkaa 9 tuumaa eli 170,7 cm. Myöhemmin vaatimusta pudotettiin kaksi tuumaa, koska oli vaikea löytää riittävästi oikeankokoisia miehiä. Katselmusrullan perusteella tiedämme, että Pietarin pituus oli 5 jalkaa 7 tuumaa eli 165,74 cm. Pietari mainintaan ensimmäisen kerran Pirttimäellä tehdyssä pääkatselmuksessa 1789. Hän tulee palkkamieheksi Kalle Kustaa Piteniuksen tilalle. Aloituspäiväksi on merkitty 20.12.1789.

Sotilaiden vuosittaiset harjoitukset muuttuivat todeksi vuoden 1808 alussa. Ehkä Pietarikin oli Sulkavan kirkossa seitsemäs päivä helmikuuta 1808 kuulemassa, kun yleinen liikekannallepano julistettiin Suomen kirkoissa. Venäjän ja Ruotsin välille syntyi sota Suomen herruudesta Venäjän ja Ranskan 1807 solmiman Tilsitin rauhasopimuksen perusteella.

Suomen heikosti varustettu ruotusota-armeija joutui taistelemaan Kustaa IV Aadolfin puolesta varsin ylivoimaista vihollista vastaan. Tarkkaan en tiedä, mihin taisteluihin Juvan komppania osallistui, joten Suomen sodan historiassa riittää vielä opiskeltavaa. Joka tapauksessa ainakin osa komppaniasta päätyi sotimaan Pohjanmaalle ja Ruotsin puolelle. Tästä voimme olla varmoja, koska Pietarin haavoittumisesta on merkinnät sotilasasiakirjoissa sekä siitä, että hän oli 1809 hoidettavana Ruotsissa Täfren sairaalassa. Se, miten hän oli haavoittunut, ei ole tiedossa. Jos haluat lisätietoja Suomen sodassa haavoittuneista ja kuolleista, on dosentti Rauno Pääkkösellä tähän erinomainen kooste. Linkki on sivun alalaidassa. Itse asiassa on ihme, että haavoittunut yleensä selvisi hengissä, koska suurin osa menehtyi haavakuumeeseen tai johonkin kulkutautiin.

Uumajan katselmuksessa lokakuussa 1809 koottiin tietoja mm. sotilailta puuttuvista varusteista. Sotilaan varusteita olivat mm. kiväärit, pistimet, olkahihnat, päähineet, takit, liivit, housut, reppu ja (juoma)pullo. Pietari oli ilmeisesti kadottanut sodan tiimellyksessä pullonsa, koska tästä on erillinen maininta luettelossa ”miehistä, joilta puuttuu varusteita”.  

Jotenkin liikuttavaa on se, että kyseisessä katselmuksessa on todettu Pietarin ja muutaman muun miehen toivovan eroa armeijasta ja pääsyä kotiin Suomeen. Miksipä hän ei ikävöisi kotiin, jossa odottaa Kaisa ja kuusi lasta. Aika pian Pietarin toive toteutuukin ja ilmeisesti hän on kotona jo alkuvuodesta 1810, koska saman vuoden marraskuussa perheeseen syntyy Antti Jussi.

Sodan seurauksena Suomi liitettiin Venäjään ja samalla myös ruotusotalaitos lakkautettiin. Yleensä sotamies joutui luovuttamaan torppansa seuraajalleen, mutta koska sotaväkeä ei enää tarvittu, Pietari sai jäädä perheineen asumaan Eerikkalan torppaan. Henkikirjan 1815 mukaan hänellä oli yksi lehmä ja neljä kapanalaa (n. 6,2 aaria) maata viljeltävänä. Pietari sai myös pientä eläkettä, jota maksettiin Suomen sodan veteraaneille.

Pietari kuoli 10.1.1825. Kuolinsyynä on hetsig feber eli ankara kuumetauti. Pietarin tarina on varmaankin varsin tavallinen sotamiehen tarina. Jälleen kerran kuitenkin hämmästelin sitä, miten paljon tietoja tavallisen ruotusotamiehen elämästä on dokumentoitu historiakirjoihin. Pietari ei todellakaan tiennyt, että hänen pojanpojanpojanpojanpojantytär on kiinnostunut hänen elämästään niin paljon, että haluaa myös tulevien sukupolvien tuntevan hänet. Olkoon tämä yksi kunnianosoitus Suomen sotilaille näin itsenäisyyspäivän lähestyessä.

Savon jalkaväkirykmentin ruotusotilaan uniformu

Omia kuvia ruotusotamiehen torpasta Juvalta. Samankaltainen
lienee ollut Pietarinkin torppa.

            

Juvan sotilaan torpan pihassa lenteli upea keisarinviitta.
Ilmeisesti Pietari kävi tervehtimässä minua.

Lähteet:

Holopaisen selvitykset Savon rykmentistä Väinö Holopaisen kotisivut (rajapuro.net)

Luoto, Talvitie, Visuri (2017). Suomen Sota 1808-1809.

Mikkelin läänin henkikirjat - Henkikirja 1815-1815 (M:7), jakso 629, sivu 631: Sulkava: Erikala 3, Hasula 1-2; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=544180 / Viitattu 13.11.2021

Pääkkönen (2008) Suomen sodassa kaatuneet, haavoittuneet ja vammautuneet (1808.fi)

Riksarkivet, Andra finska fältbataljonen. 1809 Besiktnings- och kassationsmönsterrulla. Gammalt signum: KCA 11199. 1809 Mönstringsrulla. Chef: Reinhold Ladau, major. Gammalt signum: KCA 11147. 1809-1810 Namnrulla.

Riksarkivet: Rullor 1724-, Ämnesordnade handlingar, SE/KrA/0450/F I/1 (1809-1810)

Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentti Luetteloita 1809-1809 (WA576) ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1970... / Viitattu 13.11.2021

Vuorimies (2011). Ruotusotilaiden tutkiminen

Anna Reetta Erkintytär, suvun ensimmäinen ammatillisen koulutuksen saanut nainen

Vuosi 1819 oli rauhallinen ja oli eletty jo 10 vuotta Suomen suuriruhtinaskunnassa. Tavallisen torpparin elämään tuskin vaikutti se, oliko vallassa Ruotsin kuningas vai Venäjän keisari, ellei ollut sotilas ja joutunut puolustamaan maata milloin kenenkin valtaa pitävän käskystä. Eikä torpparilla edes ollut omaa maata mitä puolustaa. Kaikki olivat kartanoiden maita, joita torpparit viljelivät ja joille he suorittivat taksvärkkiä. Torpparikapina nähtäisiin vasta sata vuotta myöhemmin. 

Mäntsälän pitäjän Hermanni Onkimaan kylässä, pienessä Levelän talon Eriksdalin torpassa, syntyi huhtikuussa 1819 tytär Erkki Antinpojalle ja Anna Juhontyttärelle. Tytär kastettiin Anna Reetaksi ja hän sai kummeikseen Levelän talon isännän ja emännän. Toimivatko nimekkäät kummit Anna Reetan puolesta puhujina myöhemmin, mene ja tiedä. Ehkä näin tapahtui. 

Kirkonkirjat eivät kerro paljonkaan Anna Reetan lapsuudesta. Hänet oli rokotettu isorokkoa vastaan ja  hän pääsi ripille1836. Ilmeisesti Erkki ja Anna olivat aikaansa nähden harvinaisen oppineita, sillä heillä oli täydet osaamismerkinnät rippikirjoissa, mikä ei ollut lainkaan tavallista aikana, jolloin kansakouluasetus annettaisiin vasta 50 vuoden kuluttua. Ei ollut myöskään tavallista, että torpan pojat pääsivät Helsinkiin kouluun, kuten perheen pojat, Juho ja Jooseppi pääsivät. Jostain syystä torppari Erkki Antinpojalla oli mahdollisuuksia ja haluja kouluttaa lapsiaan. Itse hän tosin oli perso väkijuomille. Ainakin häntä oli sakotettu Porvoon käräjillä 1830 juopottelusta yleisillä markkinoilla.

Vanhempien koulutusmyönteisyys koitui Anna Reetan onneksi. Yleensä torpan tytöt lähtivät piioiksi rippikoulun jälkeen ja sen jälkeen naimisiin sopivan sulhasen löydyttyä. Mäntsälän rippikirjoista puuttuu muutama vuosi, juuri se aika, jolloin Anna Reetta olisi ikänsä puolesta piikomassa, joten tämä asia jää arvailun varaan. Joka tapauksessa hänen tiensä oli hieman erilainen.

Kansan opettamisen ja sivistämisen tarve oli ilmeinen 1800-luvulla. Silloin perustettiin useisiin Euroopan maihin kouluja, joissa annettiin käytännöllistä opetusta maanviljelyksestä ja karjanhoidosta. Tämän esimerkin innoittamana myös Suomeen haluttiin vastaavanlainen koulu. Koululle löytyikin sopiva paikka Tammelasta, johon perustettiin 1839 Suomen ensimmäinen koulu kartanon voudeille ja karjakoille. Opetusta annettiin maanviljelyksessä, pellavanvalmistuksessa, hienovillaisten lampaiden hoidossa ja siitoksessa sekä karjanhoidossa. (A.V. Lehtonen)

Finlands Allmennä Tidning 16.3.1844 kirjoittaa (vapaasti suomennettuna): Keisarillinen Suomen Taloudenhoitoseura ilmoittaa, että Suomen maatalousinstituutti Mustialassa ottaa vastaan maatalousopiskelijoiksi miehiä, jotka ovat 18–30 vuoden ikäisiä, lampaanhoidon opiskelijoiksi miehiä iältään 18 – 25 vuotta sekä karjakko-oppilaiksi 20 – 30 vuotiaita naisia. Heille tarjotaan ilmainen opetus ja ylöspito, ilmainen terveydenhoito, joskin tarpeelliset vaatteet tulee hankkia itse. Hakijan itsensä tai hänen huoltajansa tekemä kirjallinen hakemus tulee jättää Taloudenhoitoseuralle. Pääsyvaatimuksena koulutukseen oli todisteellinen nuhteettomuus, raittius sekä hyvä tietämys kristinopissa, täydellinen sisälukutaito, hyvä terveydentila eikä ruumiinvammojakaan saanut olla.

Ehkä Anna-Reetta oli kuullut koulusta tai joku kertoi siitä hänelle. Joka tapauksessa hän haki Mustialan koulun kaksivuotisen karjakko-opetukseen ja myös pääsi sinne. Anna Reetta oli silloin 25-vuotias. Koulun käyneistä karjakoista käytettiin nimitystä dejan. Tämä erotti heidät tavallisista navettapiioista. Dejanin asema oli siten parempi kuin navettapiialla ja hän saattoi toimia jonkinlaisena esimiehenä tai työnjohtajana.

Anna-Reetta käy karjanhoitokoulua vuodet 1844 ja 1845. Näin Anna Reetta on todistettavasti ensimmäinen, ammatillisen koulutuksen saanut nainen suvussa. Koulun jälkeen hänen oli aika lähteä osoittamaan pätevyytensä ammatissaan. Työpaikka aukeaa Hausjärvellä Erkylän kartanossa. Täällä Anna Reetta työskentelee dejanina kaksi vuotta, ennen kuin lähtee Pulkkilaan siskonsa Karoliinan avuksi. Karoliinasta ja hänen perheestään olen kertonut aiemmin Elviiraa ja Nehemiasta koskevassa rokotusblogissa.

Ennen Anna Reetan lähtöä Pulkkilaan tapahtuu Erkylässä jotain, mikä muuttaa Anna Reetan elämän.

Erkylän kartano on 1800-luvun puolessa välissä yksi Suomen merkittävimmistä kartanoista. Päärakennuksen ympärille istutettiin 1850-luvulla laaja, englantilainen puisto. Puutarha siellä oli ennenkin, mutta ehkä laajennusta varten tarvittiin lisäapua, joten yksi puutarhatöihin tulevista oli renki Salomon Matinpoika Inberg. Salomon oli toiminut puutarharenkinä ennenkin, joten hänellä oli taito hallussaan. Jatko onkin kuin Suomi Filmistä. Kartanon karjakko Anna Reetta ja puutarharenki Salomon rakastuvat ja ehkä jo tässä vaiheessa päättävät yhteisestä tulevaisuudestaan. Anna Reetta on vuoden verran siskonsa apuna Pulkkilassa, mutta vuonna 1849 pariskunta muuttaa Porvooseen. Tässä vaiheessa Salomon on jo puutarhamestari. Anna Reetan karjakkotyöt loppuvat ja ensimmäinen lapsi Hulda syntyy 1850. Elämä ei ole kaupungissakaan ruusuilla tanssimista ja hinkuyskä ja tulirokko verottavat perheen lapsilukua. Neljästä lapsesta aikuiseksi selviää vain puutarhamestarin tytär Amanda Josefiina, isoisäni isoäiti. 

Olen niin ylpeä Anna Reetasta ja iloinen, että hänen tarinansa tuli kerrotuksi. Anna Reetta ja hänen kaltaisensa rohkeat naiset ovat tasoittaneet tietä naisten koulutukselle aikana, jolloin se ei suinkaan ollut itsestään selvyys.Valitettavasti en ole vielä onnistunut löytämään tietoa Anna Reetan myöhemmistä vaiheista ja esimerkiksi kuolinaika ja -syy ei ole vielä tiedossa. Jossain vaiheessa ne löytyvät ja täydennän tätä kirjoitusta sen jälkeen.

Lopuksi kerron tarinan, miten Hermanni Onkimaan kylä on saanut nimensä. Kaksi veljestä lähti kalaan Isojärvelle. Hermanni jäi onkimaan Mäntsälän puolelle ja veli meni naapuripitäjän Askolan puolelle. Veli onki puuhaaralla, joten Askolan puolella on kylä Puhar-Onkimaa ja Mäntsälän puolelle jäi Hermanni Onkimaa. (wikipedia)

Lähteet:

V. R. Lehtonen. Alemman maanviljelysopetuksen alkuvaiheista Suomessa.

Finlands Allmennä Tidning 16.3.1844.

Tammelan seurakunnan arkisto - Rippikirja 1840-1846, jakso 261, sivu 250: Mustiala Elementar Läraren Välborne; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8848591 / Viitattu 9.11.2021

Hausjärven seurakunnan arkisto - Rippikirja  1847-1853, jakso 100, sivu 97: Erkylä; Apola, Pigor; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8726070 / Viitattu 9.11.2021

Levelän tila, jonka isäntäväki oli Anna Reetan kummeja. Näillä mailla oli Eriksdalin torppa. Lähde: Finna: Levelä, valokuvaajat. Mäntsälän museotoimi.

 

Erkylän kartano, kuva wikipediasta.

Anna Reetta kotonaan Eriksdalin torpassa. Kuva kansallisarkiston digihakemisto.