Huhtikuun 11. päivä on nimettu sukututkimuksen päiväksi. Tämän päivän kunniaksi haluan kertoa, mikä sukututkimuksessa kiehtoo ja miksi harrastus on niin koukuttavaa. Lisäksi saat joitakin vinkkejä, miten pääset alkuun - jos nimittäin päätät aloittaa tämän harrastuksen. Mutta varo, sillä sen jälkeen et enää oikein ehdi muuta tekemään.
Sukututkimus on parhaillaan historian tutkimusta, ennen eläneiden ihmisten elämänkertojen selvittämistä ja tarinoiden kertomista. Tässä ei ole oikeaa tai väärää tapaa toimia, vaan jokainen voi edetä mieleisellään tavalla. Voit koota pelkkiä sukutauluja isälinjasta tai sitten rönsyillä kaikkien mahdollisten sukuhaarojen kesken, niin kuin minä teen. Voit tyytyä vuosilukuihin tai sitten etsiä täytettä tuomiokirjoista, käräjien pöytäkirjoista, perukirjoista, kiinteistötiedoista tai vanhoista sanomalehdistä. Lisäksi valokuvat tuovat oman mielenkiintonsa ja niiden "metsästäminen" onkin laji sinänsä. Ihan miten vaan, itse päätät miten etenet.
Parhaimmillaan sukututkimus on salapoliisityötä, jota tosin digitalisaatio helpottaa suunnattomasti. Kotikoneelta keittiön pöydän äärestä pystyy selvittämään suurimman osan salaisuuksista. Siitäpä se koukutus syntyykin, kun pitkän ajan tutkimustyön jälkeen pystyt varmuudella dokumentoimaan, että juuri tämä kirkonkirjassa mainittu Pekka Pekanpoika tai Liisa Antintytär on esivanhempasi. Minulta on joskus mennyt vuosia jonkun asian varmistumiseen. Tietenkin näiden mysteerien selvittäminen on myös kiinni siitä, kuinka paljon aikaa missäkin elämänvaiheessa on käytettävissä.
 |
| Merjan sukupuu, kuusi sukupolvea. MyHeritage 2023. |
Jos olet haaveillut sukututkimuksen aloittamisesta, tässä sinulle muutama vinkki. Ihan ensimmäiseksi jututa kaikki vielä elossa olevat sukusi vanhimmat henkilöt. Etsi piirongin laatikoista vanhat valokuvat ja kysy, keitä niissä on. Kirjoita kaikki tiedot ylös. Ihan kaikkea sanallista kertomaa ei silti kannata pitää totuutena, vaan kaikki tulisi aina tarkistaa. Jokainen tiedämme, että vuosien varrella asioita unohtuu, värittyy ja muuttuu toisenlaiseksi varsinkin, jos asia on jotenkin epämiellyttävä. Kaikki esivanhempamme eivät tosiaankaan ole olleet pyhäkoululaisia, joten tällaiset yksityiskohdat on saatettu unohtaa jo kauan aikaa sitten.
Entä jos sukua on jo tutkittu, kannattaako aloittaa lainkaan? Älä huoli, tutkittavia kyllä riittää. Voi olla, että suvustasi on tutkittu esimerkiksi isälinja, mutta äitilinjat ovat usein tutkimatta. Yksinkertainen laskutoimitus varmistaa sen, että tutkittavat eivät lopu kesken. Meillä jokaisella on kaksi vanhempaa, joilla on kaksi vanhempaa, joilla on kaksi vanhempaa jne. Neljännessä sukupolvessa on jo kahdeksan ja viidennessä 16 sukuhaaraa tutkittavana. Lisäksi tulevat siskot, veljet, serkut, heidän lapsensa, puolisonsa jne. Kovin suurta vaivaa ei tarvitse nähdä, kun sukupuussa on satoja, jopa tuhansia henkilöitä. Itse päätät kuinka paljon ja miten tutkit.
Mistä tietoja voi sitten etsiä? Sanoisin, että tänä päivänä tietoa niin paljon, että sen löytäminen ei ole kovinkaan vaikeaa. Ilman tietokonetta ja verkkoyhteyttä ei pärjää, mutta nämä varmaan löytyvätkin kaikilta. Suosittelen liittymään Suomen sukuhistorialliseen yhdistykseen, jonka 17 euron vuosittaisella jäsenmaksulla pääset kiinni valtavaan tietokantaan digitoituja kirkonkirjoja. Ilman kirkonkirjojen tutkimista sukututkimus ei nimittäin onnistu. Kansallisarkiston digitoitu aineisto on käytettävissä ilmaiseksi ja digihakemistonsa kautta välttämätön tietolähde. Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen ja Kansallisarkiston aineistoja kannattaa käyttää rinnakkain, sillä parhaimmillaan ne täydentävät toisiaan.
Aiheesta ja työskentelystä johtuen voisi kuvitella, että sukututkimus on yksinäistä puurtamista. Joskus se on toki sitäkin, mutta ennen kaikkea sukututkimus on erittäin yhteisöllinen harrastus. Sukututkijat ovat hyvin avuliaita auttamaan toisiaan. Näissä piireissä ei harrasteta tietojen panttaamista, vaan se mitä löydetään, jaetaan ilolla kaikkien kesken. Suomi on pieni ja vähäväkinen maa, joten yhteisiä esivanhempia löytyy meiltä suurimmalta osalta. Siksikin, kun joku löytää jotain, on siitä hyötyä myös jollekulle toiselle. Liity johonkin paikalliseen sukututkimusyhdistykseen, niin huomaat tämän. Myös lukuisat netin kautta saavutettavissa olevat keskusteluryhmät ovat kullanarvoisia. Niissä kysellään apuja ja autetaan toisia tekemään löytöjä. Aina on joukossa pitempään harrastaneita ja parempia käsialan tuntijoita kuin itse on, joten kovin pitkäksi aikaa ei kannata jäädä yksin murehtimaan, jos joku asia jää epäselväksi.
 |
| Valokuvat ovat sukututkimuksen suola. Ukkini luokkakuva Heinävedeltä n. 1925. Kuvaa parannettu MH:n kuvankäsittelyllä. |
Jos yksin aloittaminen askarruttaa, mene sukututkimuskurssille. Näitä on lähes jokaisessa kansalaisopistossa ja tänä päivänä runsaasti myös netin kautta saatavissa. Kurssilla pääset alkuun ja saat paljon hyödyllistä tietoa, miten ja mistä lähteä liikkeelle.
Sukututkimuksen voi aloittaa hyvin edullisesti, ilman isompia rahallisia satsauksia. Harrastuksen edetessä tosin huomaat, että kyllä tässäkin rahanreikiä löytyy. Yksi hankinta on kuitenkin välttämätön ja se on jonkinlainen sukututkimusohjelma. Wordin ja excelin kanssa pärjäät silloin, kun listassasi on muutamia kymmeniä esivanhempia, korkeintaan joitakin satoja. Sitten kun puhutaan tuhansista, menet varmuudella solmuun tietojen kanssa ilman ohjelmaa. Näitäkin on tarjolla runsaasti. Useimpia voi kokeilla ja etsiä itselleen sopivaa. Minä käytän perustyökaluna suomalaista Sukujutut -ohjelmaa ja se on erittäin hyvä omiin tarpeisiini ja lisäksi edullinen. Lisäohjelmana on minulla on MyHeritage, jota haluan käyttää sen tietokantojen takia, mutta joka maksullisena versiona on varsin hinnakas. Kokeile itse, mikä sinulle sopii parhaiten ja kuinka paljon olet valmis satsaamaan ohjelman hankintaan.
Kun olet jonkin aikaa rakentanut omaa sukupuutasi, voit liittyä Genin yhteisjulkaisualustalle, mihin rakennetaan maailman sukupuuta. En käy tässä tarkemmin Genin sääntöjä, sillä se on oma maailmansa, mutta erittäin kiehtova. Idea on se, että jokainen meistä on yksi osa koko maailman sukupuuta ja myös esivanhempamme ovat yhteisiä. Kuka tahansa voi täydentää Genin sukupuuta ja sitä voi käyttää joko ilmaisversiona tai maksullisena ohjelmana. Geni on erittäin yhteisöllinen ja siellä muodostuu hyviä yhteistyöprojekteja sukututkijoiden kesken.
Teetpä tutkimustasi miten tahansa - oikeaa ja väärää tapaa ei ole - muista lähteet ja lähdekritiikki. Tässä on kyse tutkimisesta ja kaikki perustuu siihen, että asiat ovat lähteiden kautta todennettavissa. Ketä tahansa ei kannata lisätä omaan sukupuuhun ilman tietojen varmistamista. Kukaan ei halua, että omat esivanhemmiksi otaksutut henkilöt ovatkin ihan toista sukujuontoa kuin mihin itse kuuluu.
No, entäs ne kruunupäät, kuninkaalliset ja aateliset? Olisihan se hienoa, jos sellaisia löytyisi omasta sukupuusta. Valitettavasti heitä löytyy sieltä aika harvoin ja vain harvoille. Aiemmin mainitsemassani Genissä osa käyttäjistä etsii hyvin mielellään sukujuontoja Euroopan keskiaikaisten hovien kuninkaisiin ja keisareihin. Kannattaa muistaa, että Suomessa kirkonkirjoja on alettu systemaattisesti pitää 1600- ja 1700 -lukujen taitteessa. Pappissukujen tai aatelisten osalta voi löytyä vanhempiakin tietoja. Talollisten tietoja, mutta lähinnä vain miesten osalta, voi löytää maakirjoista ja erilaisista veroluetteloista jopa 1500 -luvulta. Mutta jos esivanhempasi on ollut isompikin rötöstelijä, saatat löytää tietoja tuomiokirjoista myös tätä vanhemmalta ajalta. Tavallista talonpoikaissukua, torppareita, piikoja ja renkejä pääsee parhaimmillaan seuraamaan 1700- luvun alkuun saakka ja suurin osa meidän esivanhemmistamme kuuluu tähän joukkoon. Mutta ei heidänkään elämästään ole juonenkäänteitä puuttunut, joten ei siniverisiä tarvita sukututkimuksen mielenkiinnon ylläpitämiseen ainakaan minun mielestäni. Rahvaan elämä on ollut yhtä arvokasta ja mielenkiintoista.
Jos siis etsit uutta ajanvietettä ja harrastusta, niin sukututkimus voi olla hyvä vaihtoehto siihen. Allekirjoittaneelta voi tarvittaessa kysäistä lisätietoja.
