sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Puutarhamestarin tytär

Sukututkimus on siitä kiva harrastus, että jatkuvasti tulee vastaan uusia uusia yllätyksiä. Jokunen vuosi sitten suureksi ilokseni löysin isoisäni isoäidin isän puutarhamestari Salomon Inbergin. Olen jo kertonut hänen vaimostaan Anna Reetasta, joka oli suvun ensimmäinen ammatillisen koulutuksen saanut nainen. Anna Reettahan opiskeli karjakoksi Mustialan maatalousoppilaitoksessa 1840 -luvulla. Hänet löydät marraskuun blogikirjoituksesta.

Amanda Josefina syntyi Porvoossa 3.10.1852 puutarhamestari Salomon Inbergin ja vaimonsa Anna Reetta Sirénin toiseksi vanhimmaksi tyttäreksi. Amandan syntymän aikoihin perhe asui Porvoon kaupungin korttelissa kolme. Yritin etsiä Porvoon ruutukaavasta kuvia, missä korttelit näkyisivät. Kovin hyvää kuvaa en löytänyt, mutta tästä saa jonkinlaisen käsityksen kaupunkikuvasta. Mobliilaitteella voit suurentaa kuvaa.

Maanmittari Claes Wilhelm Gyldenin piirtämä Porvoon kaupungin kartta 1843.
Kortteli 3 on ihan ruutukaavan yläosassa, keskimmäinen ruutu.
Lähde: Maanmittaushallitus.

Puutarhamestari Salomin Inbergille ja Anna Reetalle syntyi kolme tytärtä ja yksi poika. Hulda Maria syntyi 1850, Amanda Josefina 1852, Anna Wilhelmiina 1855 ja Edvard Salomon 1857. 1800-luvun kurja lapsikuolleisuus niittää osuutensa karkealla kädellä myös Salomonin ja Anna Reetan lapsista. Anna Wilhelmiina kuolee tulirokkoon vain vuoden ikäisenä 1856. Pieni Edvard puolestaan kuolee hinkuyskään puolen vuoden ikäisenä. 

Lasten kuolemat ovat varmasti olleet todella surullisia asioita, mutta suurin takaisku oli se, että perheen elättäjä, Salomon Inberg kuolee joulukuussa 1857 kuumeeseen. Hän oli vain 37 -vuotias. Kuukausi tästä eteenpäin myös Hulda Maria kuolee kuumeeseen ollessaan 8 -vuotias. Oliko kyseessä joku kulkutauti, mahdollisesti influenssa, joka vei sekä Salomonin että Huldan? Mahdollisesti. Kuolinsyyksi on molemmille kirjattu vain kuume. Näin Amanda Josefina jää kahdestaan äitinsä Anna Reetan kanssa. Aikana, jolloin sosiaaliturva oli vähäistä, ei yksinhuoltajalesken tilanne varmasti ollut kovin hyvä. Pystyikö Anna Reetta hyödyntämään aiempaa ammattiaan, en tiedä. 

Amandan nuoruusvuosista ei ole tarkempaa tietoa, mutta hän oli vielä 32 -vuotiaana naimaton. Eikö kosijoita ollut, oliko Amanda turhan vaativa vai oliko hän päättänyt jäädä pitämään huolta äidistään? Onni kuitenkin käänsi kelkkansa ja myrskyläläinen maalarikisälli Karl Eberhard Lind päätti saada Amandasta itselleen vaimon. Hyvä näin, koska jos tätä ei olisi tapahtunut, ei kukaan olisi nyt kirjoittamassa tätä blogiakaan.

Ehkä Karl oli Porvoossa maalarinopissa tai muuten vain käymässä siellä. Hän oli tosin 11 vuotta Amandaa vanhempi, mutta sillä ei ollut tähän aikaan kovin suurta väliä, jos naimakauppa muuten oli sopiva. Sääty ainakin oli oikea ja jopa parempi kuin Amandan lapsuuden perheessä. Karlin isä oli kotoisin Myrskylästä ja toimi Helsingissä Fagerlundin säteritilan pehtorina. Äiti Amalia Augusta Charlotta Grenman oli syntyisin Orimattilan Terriniemen kartanosta ja myöhemmin kamarineitona Fagerlundin kartanossa. Amaliasta kirjoitinkin ystävänpäiväkirjoituksen ja se löytyy blogista helmikuun kirjoitusten kohdalta, jos haluat käydä lukemassa hänen tarinansa. 

Porvoon Tuomiokirkkoseurakunnasta lähetettiin Myrskylään Amanda Josefinan muuttotodistus helmikuussa 1884. 

Amanda Josefina Inbergin muuttokirja Porvoosta
Myrskylään 1884. Lähde: SSHY Myrskylän kirkonkirjat.

Todistuksen haltija on puutarhamestarin tytär Amanda Josefina Inberg, joka on syntynyt Porvoossa 3.10.1852 ja muuttaa nyt Myrskylään. Amandan todistettiin olevan lukutaitoinen, tuntevan Raamatun historiaa ja ymmärtävän kristinuskon oppeja tyydyttävästi. Hän oli saanut pyhän ehtoollisen ilman esteitä ja oli elämäntavoiltaan nuhteeton. Hänen sanottiin olevan esteetön neito avioliittoon. Lisäksi muuttotodistuksessa oli maininta, että hänet on rokotettu eikä hänessä ole mitään ruumiin vikoja. 

Muuttotodistus oli siis enemmänkin mainetodistus ja heinäkuussa Amanda vihittiin Karlinsa kanssa. Nuoripari muutti Orimattilaan, missä syntyi heidän ensimmäinen lapsensa, Eva Maria.

Perhe vaihtaa asuinpaikkaa ilmeisesti Karlin maalarintöiden mukaan ja asuu välillä Hollolassa, mutta muuttaa takaisin Myrskylään. Siellä syntyy poika Karl Einar, joka kuitenkin kuolee vajaan kahden vuoden ikäisenä keuhkosairauteen. Perhe muuttaa Porvooseen, jossa syntyvät tytär Elin Augusta v. 1889 ja poika Einar Alexander v. 1893. Elinin kohtalo on jo liiankin tuttu ja hän kuolee 3 kk:n ikäisenä. Einar elää aikuiseksi ja kuolee Helsingissä 1948. Hänen elämän vaiheistaan minulla ei ole mitään tietoa.

Einar Lindin hautakivi Helsingin Malmin hautausmaalla.
Kuva: hautakivitietokanta.

Karlin ja Amandan onnea kestää vain 11 vuotta, kun Karl menehtyy Porvoossa 32 -vuoden ikäisensä 15.12.1895. Amanda Josefina jää kahden lapsen, Evan 11 v. ja Einarin 2 v. yksinhuoltajaksi. Miten he selviävät ja mistä saavat apua, ei minulla ole ainakaan tässä vaiheessa vielä tiedossa. Ilmeisesti Amanda tukeutuu myöhemmin tyttäreensä Evaan, joka avioituu isoisoisäni räätäli Asarias Winckin (myöh. Vihanto) kanssa vuonna 1902. Päättelen näin, koska puutarhamestarin tyttären viimeinen leposija on Heinäveden Petäjäharjun hautausmaalla tyttärensä kanssa samassa haudassa. Amanda Josefina eli kunnioitettavaan 86 -vuoden ikään ja kuoli vanhuudenheikkouteen v. 1938.

Puutarhamestarin tyttären tarina on koskettanut minua paljon, eikä siinä vaiheessa vähiten, kun löysin hänen hautakivensä Heinävedeltä. Silloin tämä tarina tuntui todelliselta ja tiesin, että Amanda halusi kertoa tarinansa jälkipolville. Elämä ei ollut helppoa 1800 -luvun lopun kaupungeissa. Kulkutaudit verottivat julmasti osansa niin lapsista kuin aikuisista. Toivon hartaasti, että sekä Anna Reetta kuin Amanda Josefinakin ehtivät kokea monia onnellisia hetkiä lyhyeksi jääneiden avioliittojen aikana. 

Amanda Josefinan viimeinen leposija Heinäveden 
Petäjäharjun hautausmaalla yhdessä tyttärensä 
Eva Marian kanssa. 
Kuva: Merja Vihanto.

Lähteet: 

Maanmittaushallitus: Porvoon kaupunkikartta 1843. Porvoo (Kartta) · JYX-EXPO (jyu.fi)

SSHY: Porvoon ja Myrskylän kirkonkirjat.

Hautakivitietokanta.

Henkilökuva: sairaanhoitajatar Elsi Maria Vihanto

Isotätini Elsi Maria Vihannon profiilikuva on ansaitusti herättänyt huomiota Jokaisesta jälki jää -sivun profiilikuvana. Miksei olisi, sillä...